Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Paras parturini ikinä – kiitos

Marko Maunula
Blogit Americana 27.11.2014 15:00
Torstaina Yhdyvallat juhlii kiitospäivää. Muun Amerikan kera minäkin pysähdyn kiittämään kaikesta hyvästä, jota olen vuoden aikana kokenut. Suurimmat kiitollisuuden aiheet ovat tietenkin pysyviä ja liki itsestään selviä – perhe, terveys, työ – mutta tällä kertaa haluan pohtia pieniä mutta mukavia ki...

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Marko: Suuri, suvaitsevainen, avoin, laajasieluinen, ja osin kuitenkin myös ristiriitainenkin nykyinen kotimaasi ja ”kansojen sulatusuuni”, maailman rikkain ja vahvin valtio The United States of America, joka luottaa vakaasti neljän sanan voimaan ”In God We Trust”, saa kiittää ja onnitella myös itseään geopoliittisesti hyvästä sijainnista, joka mahdollistaa aika pitkälle itsenäisen päätöksenteon maailman asioihin vaikuttamisen tai niihin ryhtymättömyyden suhteen.

Täällä Euroopassa ja myös Suomessa ongelmaksi on taasen tullut lähinnä ikäviä kokemuksia kuluneena vuotena Putinin aggressiivisesta Venäjästä, joka on alkanut pilaamaan hyvää ja turvallista oloa osin myös Suomea kohtaan, toisaaltaan yrittäen myös leikkiä välillä ystävällisiä eleitä pyrkien näin pitämään maata alistuneessa suomettuneisuuden tilassa ja etenkin poissa Natosta.

Ikävimpiä muistoja juuri näihin aikoihin tuo tuon saman maan kommunistien 75 vuotta sitten aloittama raukkamainen sota lavastetulla Mainilan provokaatiolla. Onneksi selvisimme siitä kunnialla, ja seuranneestakin toisestakin sodasta itsenäisinä, vaikkakin suurin ja katkerin mies- ja maa-aluemenetyksin, sekä yhteensä n. 430000 molempien sotien evakkojen menettäessä rakkaat kotikontunsa lopullisesti.

Eipä siis ihme, että ryssäviha on Suomessa oikein hyvin tunnettu käsite, ja nostelee jälleen päätään, kuitenkin nyt enemmänkin russofobian nimellä. Itse pitäisin perustellumpana termiä russoinho, koska muuta ei voi tuntea tuosta nykyisestä Putinin Mordor-Venäjästä valehtelujen sekä väkivalta- ja valloituspolitiikan käyttäjänä Ukrainassa, ja koko Euroopankin kaksinaamaisena ärsyttäjänä.

Synkkiä kokemuksia siis täällä tälle vuodelle verrattuna ”ylitsevuotavan kivaan elämään” siellä, jos näin siteeraisin ilman kateutta blogiisi liittyen. Toki meillä on myös taloudessa vaikeita huolia edelleenkin pahenevan työttömyyden ja valtion velkaantumisen suhteen, joihin heikkovoimainen ja päättämätön hallituksen tynkäporukka ei ole saanut otetta. Kovin paljon parempaa ei tosin ole odotettavissa ainakaan parina-kolmena lähivuotenakaan, päinvastoin kuin siellä kotimaassasi, jossa talouden nousu on jo realiteetti.

Mutta mitä hyvää sitten olisi itse kokenut tänä ikävänä vuotena, mistä voisi kiittää? No, ainakin jumalattoman upea ja lämmin heinäkuu ja osin elokuukin kauniin ison järven usein tyynellä rannalla mökkeilyn, veneilyn, kalastelun ja saunomisien parissa, sekä mahtavan mustikka- ja puolukkasadon poimimisina luonnossa lähialueiden upeilla vaaroilla liikkuen, ja myös syksyn kauniin ruskan tultua siellä vaellellessakin.

Kaikesta tällaisesta Suomen luontoäidin helmassaolon annista herkistyy toki mieli myös ylitsevuotavan kiitollisuuden tunteelle, ainakin kohdallani, tuota Yläkerran Ukkoa kohtaan, jonka keskellä kämmentä olemattomien peukaloiden(kuinkahan monta?) alla nämäkin nautinnot kaiketi ovat osanneet maailmankaikkeuden somassa myllyssä nykyiselleen sorvautua.