Paljon onnea, 245-vuotias Yhdysvallat: viisi syytä juhlaan

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä ei ole meille paatoksellinen tai edes hiljaisen kunnioittava. Se on Yhdysvaltojen syntymäpäivä, ja juhlallisuudet sen mukaisia.

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Sunnuntaina me juhlimme Yhdysvaltojen syntymäpäivää.

Naapurini on kutsunut porukkaa takapihalleen tuijottamaan grilliä, juomaan olutta ja odottamaan illan ilotulituksia. Koska asumme meidän mamujen täyttämässä Atlantassa, seurueemme koostuu syntyperäisestä suomalaisesta, ruotsalaisesta, romanialaisista sekä laajaa pigmenttiasteikkoa edustavista amerikkalaisista.

Päivä ei ole meille paatoksellinen tai edes hiljaisen kunnioittava. Itsenäisyyspäivä on Yhdysvaltojen syntymäpäivä, ja juhlallisuudet sen mukaisia. Tämä on naurun, yhdessäolemisen ja yhtenäisyyden juhla.

Tapojeni mukaisesti yritän itsenäisyyspäivänä ajatella Yhdysvaltain parhaita puolia. Kolmen vuosikymmenen, poliittisten myrskyjen, ilojen ja surujen jälkeen olen edelleen täällä, eli jokin amerikkalaisessa ja atlantalaisessa yhteiskunnassa selvästi vetoaa.

Muulla maailmalla on monta syytä olla kiitollinen Yhdysvalloille. Vedän verbaalisen lipun salkoon ja ilmaisen tyytyväisyyteni viidelle asialle.