Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Paini leukemiaa ja vakuutusfirmaa vastaan

Marko Maunula
Blogit Americana 9.11.2009 15:18

Sain perjantaina luuydin-näytteen tulokset. Laboratorion raportti vahvisti alkuperäisen diagnoosin: tautini on karvasoluleukemia.

Kävimme läpi testin tuloksia ja keskustelin hoidosta onkologini kanssa. Aloitamme viikon mittaisen kemoterapian tämän viikon perjantaina. Lääkärini päätyi kotihoitoon. Teknikot asentavat minulle laitteen, joka pumppaa tasaisesti lääkettä kroppaani seuraavan viikon ajan. Olen hoitoajan kotona, mutta vierailen joka toinen päivä sairaalassa antamassa verinäytteitä.

Kaksi viikkoa sitten, ensimmäisessä tapaamisessamme, onkologini kertoi hoitosuunnitelmasta: ”En tiedä vielä hoidammeko sinua kotona vai sairaalassa. Päätös riippuu sinusta, minusta, sekä vakuutusyhtiöstäsi.” Minun mielipidettäni ei lopulta kysytty. Ilmeisesti vakuutusyhtiö totesi, että sen on halvempi ottaa pieni riski, että jokin menee vakavasti pieleen kotihoidossa kuin maksaa viikon kallis sairaalassa oleskelu.

Eräs terveydenhoidon uudistuksen vastustajien propagandavaltteja on argumentti, että mikäli uudistus menee läpi, valtion byrokraatit astuvat lääkärin ja potilaan väliin. Vertailevien kokemuksieni perusteella sanoisin, että itse toimisin mielummin valtion- kuin vakuutusfirmojen byrokraattien kanssa.

Perheelläni on erittäin hyvä vakuutus. Työnantajani, Georgian osavaltio, maksaa vuodessa noin $8000 vakuutuksestamme. Omavastuuni on noin $3400 per vuosi. Lisäksi tavallinen lääkärissä käynti maksaa meille $15, päivystyksessä vierailu $75, sekä sairaalakeikka $200. Lääkkeiden omavastuu on maksimissaan 25 taalaa per resepti.

Vakuutusfirma vaatii yhteydenottoa ja konsultointia ennen merkittäviä hoitotoimenpiteitä. Lievästä ässäviasta kärsivän nuorimmaisen pääsy puheterapeutille vaati reippaan painiottelun vakuutusfirman kanssa, joka lopulta hyväksyi rajallisen määrän vierailuja. Postilaatikkoon ilmestyvä selvitteiden, laskujen, ja muiden dokumenttien virta vakuutusfirmaltamme on loputon.

Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että odotusajat erikoislääkäreiden juttusille ovat Suomessa hieman lyhyemmät kuin täällä. Suomessa lääkäreillä näyttää myös olevan enemmän aikaa yksittäiselle potilaalle. Lääkärissä käynti tuottaa Suomessa myös huomattavasti vähemmän paperityötä ja päänsärkyä kuin täällä.

Itse hoito on Yhdysvalloissa erinomaista – mikäli sinulla on hyvä vakuutus. Sekä henkilökohtainen lääkärini että onkologini ovat erinomaisia ja asiantuntevia tohtoreita. Hyvä ystäväni Gerson, patologian erikoislääkäri joka on auttanut minua ymmärtämään sairauteni sekä hoitosuunnitelmani sekä kääntänyt lääkärikielisiä dokumenttejani englanniksi, vakuuttaa minun saavan ensiluokkaista hoitoa.

Kongressin parhaillaan vääntämä terveydenhoidon uudistus on tarpeellinen ja hyvä laki, joka toisi miltei kaikki amerikkalaiset terveydenhoidon piiriin. Mutta kontrolloiko se tarpeeksi vakuutusfirmoja? Onko uudistus riittävä? En ole varma.

Lisää uudistuksen tilasta lähipäivinä.

Soundtrack: Steely Dan, Doctor Wu.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Voimia ja kiitoksia informatiivisista kolumneista.

Kuka täysärkinen uskoo ehdoitta, että voittoa janoavat vakuutusyhtiöt ovat missään mallissa paras mahdollinen tapa turvata yksilöiden hoito ja terveys? Ideaali, että vakuutusyhtiöt kilpailisivat asiakkaista tarjoamalla toisiaan parempia tuotteita ei ilmiselvästi toteudu missään kohdin. Kenties siksi, että luova johtaminen optimoidessaan tulosta paikallistaa aina ensimmäiseksi turhien kulujen karsimisen, ja mikä voikaan olla turhempi kulu kuin tarpeettomasti maksettu korvaus?

23.11.09 totesin sattumoisin, että silloin tuli kuluneeksi 17 vuotta ”ikioman karvasoluleukemian” vahvistumisesta. Pitkän sairaalareissun jälkeen päästiin alkamaan
Introna-piikitys, jota kesti 3 kertaa viikosa pistettynä, liki kaksi vuotta.
Tiuhaan, viikon-kahden välein suoritetut, sittemmin kuukausittaiset kontrollikäynnit muuttuivat vuosi sitten neljästi vuodessa tapahtuviksi kontrollikäynneiksi.
Tuolloin, 1992, ei muista lääkevaihtoehdoista puhuttu, vaikka lääke oli KOVIN kallis;
Ennusteestani voin vain arvailla jostakin kuulin 7 vuotta, parhaimmillaan 12 v.
Lääkityksen maksoi yhteiskunta, ei vakuutus.
Nyt yritän maksaa tuota saamaani lisäaikaa ja senkin lisäaikaa.
Kiitos interferonin ja hoitaneiden lääkäreiden ammattitaidon sekä suomalaisen yhteiskunnan luoman hoitojärjestelmän; ”pysähtyneisyyden aikani”, remissio jatkuu, toivottavasti myös tämän pandemian aikana ja sen jälkeen.
Pekka-vaari 17 v.