Blogit

Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Onko ympäristöliikkeiden aika ohi?

Blogit Americana 4.10.2013 16:21
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Kansalaisoikeusliikkeet ovat tämän päivän Yhdysvalloissa pitkälti tarpeettomia, anekdootteihin tarttuvia reliikkejä vanhoilta huonoilta ajoilta. Ovatko ympäristöliikkeet matkalla samankaltaiseen turhuuteen?

Kun kuulen uutisissa satunnaisen maininnan Southern Christian Leadership Conferencesta, (SCLC), Congress for Racial Equalitysta (CORE), Rainbow Push Coalitionista, tai muusta vastaavasta afroamerikkalaisten kansalaisoikeuksia ajaneesta liikkeestä, päällimmäinen tuntemukseni on yleensä hämmennys. Miksi nämä organisaatiot ovat edelleen olemassa? Mitä hyötyä niistä on?

Martin Luther King, Jr. on korkealla sankareitteni listalla. King, Ralph David Abernathy, Fannie Lou Hamer, Joseph Lowery, Hosea Williams, Andrew Young, John Lewis, Modjeska Simkins, Ella Baker ja muut kansalaisoikeusliikkeen legendat osoittivat uskomatonta rohkeutta, kristillistä lähimmäisenrakkautta ja moraalista selkärankaa. Kaikista tapaamistani ihmisistä kukaan ei ole vakuuttanut tai inspiroinut minua enempää kuin Andrew Young.

Kansalaisoikeusjärjestöillä oli historiallinen tehtävä amerikkalaisen apartheidin purkamisessa. Ne eivät ainoastaan pelanneet merkittävää roolia ainoastaan afroamerikkalaisten nostamisessa täysvaltaisiksi kansalaisiksi; SCLC:n moraalinen, väkivallaton ja kristillinen viesti herätti myös miljoonien valkoisten omatunnot, tehden myös heistä moraalisempia ja parempia ihmisiä.

Ehkä paras testamentti kansalaisoikeusliikkeiden merkitykselle on, että ne tekivät itsestään tarpeettomia. Tänään Valkoista taloa isännöi musta mies. Työyhteisöni, naapurini, ystäväni sekä muu lähipiirini operoi melko suloisen välinpitämättöminä toistemme rusketusasteelle. Kansalaisoikeusliikettä ei tarvita, sillä valtiovalta on nyt afroamerikkalaisten ja muiden vähemmistöjen puolella. Rasismi ja rotusyrjintä ovat laittomia. Rasistit on marginalisoitu samaan porukkaan muiden kylähullujen kanssa. Mikään ei ole tietenkään täydellistä (muistanette tapaus Treyvon Martinin), mutta epäkohdat ovat tänään anekdotaalisia, ei institutionalisoituja.

Paikoitelleen vaikuttaa, että jotkut kansalaisoikeusjärjestöt ovat edelleen pystyssä pääasiassa henkilökohtaisista syistä. Ne tarjoavat vielä valokeiloja ja tilipusseja muutamille vanhan kaartin edustajille. Niiden johtohahmot manaavat esiin menneisyyden haamuja, keräävät hupenevia kolehteja, yrittävät löytää oikeutusta olemassaoloonsa uudessa Amerikassa. Paikoitellen niiden ympärille on keskittynyt jopa epäilyttäviä rotusutenöörejä, jotka vaikuttavat käyttävän asemaansa hyväkseen oman valtansa ja vaurautensa kasvattamiseksi.

Onko ympäristöliike tulossa samanlaiseen tienhaaraan?

Kun moderni ympäristöliike syntyi, nuoret aktivistit joutuivat paikoitellen herättämään kansakunnan apatiasta jopa kansalaistottelemattomuuden keinoin. Koijärven kaltaiset mediatempaukset sysäsivät suomalaiset ajattelemaan toimiensa ympäristövaikutuksia. Greenpeace on tehnyt myös arvokasta työtä tietoisuuden kasvattamiseksi. Ympäristöjärjestöt tekivät jopa niiden pilkkaajista parempia ihmisiä, iskostaen kierrätyksen ja energiansäästön ja ekologisesti kestävämmän kulutuksen periaatteet useimpien läntisten ihmisten kalloihin.

Nyt valtiot, suuryritykset ja kansainväliset organisaatiot ovat ottaneet ympäristökysymykset agendoihinsa. Presidentti Obama puhui vaalikampanjansa aikana jatkuvasti vihreästä energiasta. Valtiot ympäri maailmaa pyrkivät yhteistyöhön päästöjen ja yleisen saastumisen hidastamiseksi. Järkevää ja tehokasta ympäristöpolitiikkaa tehdään yhä aktiivisemmin ja yhä korkeammalla tasolla. Vihreä politiikka on-luojan kiitos-astunut marginaaleista politiikan valokeiloihin.

Ovatko ympäristöjärjestöt vielä tarpeellisia, vai onko niistä vaarassa kehittyä ponnettomia aktivistien puuhakerhoja? Onko kansalaistottelemattomuus ja suora toiminta tällä hetkellä enää rakentavaa, vai kääntyykö se jo mahdollisesti jo jopa tekijöidensä hyviä aikomuksia vastaan? Mitä hyötyä Greenpeacen Venäjän tempauksesta kokonaiskuvassa on? Auttaako vai vahingoittaako se aktivistien asiaa? Olisiko mahdollisesti parempi toimia Arctic Forum Foundationin tai muiden institutionaalisten organisaatioiden kautta?

Kansalaistottelemattomuus on paikoitellen tärkeää ja joskus jopa ainoa moraalinen tapa toimia. Dietrich Bonhoeffer sanoi jotenkin siihen malliin, että joskus kristityn ei pidä ainoastaan irtautua sortavan koneiston rattaista, vaan heittää itsensä kapulaksi rattaisiin. Toisaalta, kansalaistottelemattomuus ei ole itseisarvo, ja sen käytön pitää olla huolellisesti harkittua ja moraalisesti kestävää sekä motivoitua. Muuten edessä on tuntemusten ohjaama anarkia.

Soundtrack: Arcade Fire, Ocean of Noise.