Onko demokraateista tulossa sosiaalidemokraatteja?
Republikaanien kinatessa omia jäsentenvälisiään myös demokraattien sisällä on syntymässä vääntöä alkavan vuoden vaalistrategiasta.
Kongressin ja sen republikaanien suosio on pohjalukemissa. Useimmat amerikkalaiset syyttävät republikaaneja liittovaltion hallinnon lokakuisesta sulkemisesta. Jopa todellisuuspohjaisten republikaanien mitta on tullut täyteen teekutsulaisten hihhuloinnista.
Vielä pari kuukautta sitten demokraatit olivat itsevarmoja. Puolue uskoi voivansa ratsastaa hienoiseen vaalivoittoon vuoden 2014 välivaaleissa. Voiton avulla he toivoivat tasoittavansa tietä Hillary Clintonin presidenttiehdokkuuteen ja vaalivoittoon vuonna 2016. Toisin kuin republikaanit, demokraatit ovat olleet viime vuosina harvinaisen kurinalaisia ja yhtenäisiä.
Obamacaren sisäänajamisen ongelmat ovat uhkaamassa vakavasti puolueen vaalimenestystä ensi marraskuun koitoksessa. Vielä vakavammin uhkaa Elizabeth Warren –ilmiö demokraattien vasemmalla laidalla establishmentin pitkän aikavälin suunnitelmia.
Massachusettsin senaattorista on nopeasti kehittynyt demokraattien vasemman laidan lemmikki. Warren nousi maineeseen Wall Streetin väsymättömänä vahtikoirana. Hän yhdisti asiantuntemuksen ja professorimaisen rauhallisuuden populistiseen Wall Streetin mätkimiseen.
Nyt Warren on ehkä taitavin ja tunnetuin finanssikapitalismin sekä oikeistokorporatismin kriitikko Yhdysvalloissa.
Hillary Clintonin kokemus, poliittiset taidot ja korkea profiili tekevät hänestä puolueen ehdottomasti turvallisimman presidenttiehdokkaan, mutta Warren-ilmiö voi suistaa suunnitelmat raiteiltaan – samalla tavalla kuin Barack Obama kaappasi ehdokkuuden Hillaryn nenän edestä vuonna 2008.
Demokraattien johto pelkää Warrenia, sillä hän on kiistaton liberaali ja talouspopulisti. Puolueen strategistit ja maltillinen johto pelkäävät, että Warrenin Wall Streetin kritiikki sekä ajoittaiset huonosti naamioidut hyökkäykset kapitalismia vastaan tekevät hänestä mahdottoman myytävän amerikkalaisten enemmistölle.
Amerikkalaiset eivät pidä poliittisista äärilaidoista, strategistit varoittavat. Tuloerojen liian äänekäs kritiikki, menestyksen rankaiseminen liian aggressiivisella verotuksella ja talouden säätely kääntyvät vastapuolen vaalipropagandassa kirotuksi sosialismiksi.
Demokraattien liberaalisiipi puolestaan sanoo, että Yhdysvallat on kääntymässä vasemmalle. Amerikkalaisten enemmistö uskoo, että tuloerot ovat kasvaneet liian suuriksi. Kasvava osa väestöstä haluaa liike-elämän tiukempaa säätelyä, puolustaa sosiaalista turvaverkkoa ja on yhä skeptisempi suuryrityksiä kohtaan.
Mikä hätkähdyttävintä, alle 30-vuotiaat amerikkalaiset pitävät sosialismia parempana järjestelmänä kuin kapitalismia. Liberaalit uskovat, että aito liberalismi voi voittaa vaalit.
Demokraattinen puolue on ollut läpi historiansa hajanainen ja keskenään riitelevä liike. Itse asiassa puolue on ollut vuoden 2000 tragikomedian jälkeen ehkä yhtenäisempi kuin koskaan aikaisemmin. Liberaalit tietävät, että heidän tukensa Ralph Naderille mahdollisti George W. Bushin vaalivoiton. Tämä on tuoreessa muistissa.
Demokraatit eivät ole matkalla sisällissotaan, mutta uusinta vuoden 2008 kohteliaasta mutta erittäin intensiivisestä esivaalikampanjasta on hyvinkin mahdollinen skenaario. Demokraattien vasemman laidan voimistuminen on jo liki kirkossa kuulutettu.
Clintonin onneksi Warren ei ole – taidoistaan huolimatta – yhtä pelottavan tehokas politiikko kuin presidentti Obama.
Soundtrack: Kurt Vile, Wakin’ on a Pretty Day.