Oliko Virginian vaalien häviäjä Terry McAuliffe, demokraattipuolue vai kumpikin?
Virginian kuvernöörinvaaleja voi tulkita kahdella tavalla. Tuloksen vaikutuksen liioitteluun ei kannata silti syyllistyä.
Virginian kuvernöörivaalien tulosta voi tarkastella kahdella eri tavalla.
Ensimmäinen näkökulma sälyttää tappion demokraattien ehdokkaan Terry McAuliffen harteille.
Kokeneeksi strategiksi ja monien kampanjoiden veteraaniksi McAuliffe on yllättävän kömpelö politiikko. Clintonien sisäpiirin veteraani ei innostanut puolueensa vasemmistoa, mutta ei kyennyt myöskään voittamaan vetoamalla lähiöiden maltillisiin äänestäjiin.
McAuliffe pyrki sitomaan vastaehdokkaansa, republikaanisen liikemies Glenn Youngkinin Donald Trumpiin. Aikana, jona valtaosa kansasta haluaa unohtaa ex-presidentin ja katsoa eteenpäin, McAuliffe kampanjoi vuoden takaisella pelikirjalla.
Kampanjan pahin haava oli täysin itseaiheutettu.
McAuliffe meni toteamaan, ettei vanhemmilla pitäisi olla sananvaltaa koulujen opetussuunnitelmiin. Se oli poliittinen itsemurha kulttuurissa, jossa vanhempien autonomiaa pidetään liki pyhänä ja jossa käydään parhaillaan kiistelyä kriittisestä rotuteoriasta ja poliittisesti tulenarkojen aiheiden käsittelystä luokkahuoneissa.
Olipa McAuliffen lausunnosta mitä mieltä hyvänsä, poliittisesti se oli erittäin typerä möläytys. Tilanne kääntyi Youngkinin eduksi ja varsinkin naisäänestäjät liukuivat nopeasti republikaanin taakse.
Toinen tulkinta on nähdä Virginian kuvernöörivaalit kansanäänestyksenä presidentti Joe Bidenin suosiosta.
Kaoottinen vetääntyminen Afganistanista, talouden inflaatiopaineet, koronapandemian pitkä elinkaari ja tuotantolinjojen takkuaminen ovat syöneet Bidenin suosiota. Kuherruskuukausi loppui nopeasti ja dramaattisesti.
McAuliffe pyrki tekemään vaaleista kansallisen kisan. Koska McAuliffe itse pyrki kehystämään vaalit kansalliseen politiikkaan ja esittelemään kisan taisteluna trumpismia vastaan, hänen tappionsa voidaan tulkita viestiksi demokraattien kansallisesta epäsuosiosta.
McAuliffen kampanja oli huono, mutta hän kärsi myös Washingtonin demokraattien riitelystä. Puolue on, tavoilleen uskollisesti, ampumassa itseään jalkaan. Kampanjan kansallistaminen tällaisessa tilanteessa oli virhe.
Kaikki politiikka on paikallista, demokraattien pitkäaikainen puhemies Tip O’Neill tapasi sanoa. Youngkinin kampanja ymmärsi tämän paremmin. McAuliffe pelotteli äänestäjiä trumpismin paluulla, kun Youngkin puhui kouluista ja veroista.
McAuliffen virheet ja strategiset valinnat energisoivat republikaaneja entisestään. Lopputuloksena oli oikeita ja kuviteltuja uhkia vastaan suunnattu kampanja, joka sai paikoitellen surkuhupaisiakin piirteitä.
Hyperventilaatio sikseen, vaalit ovat ohi ja niiden lopputulos vaikuttaa vain ja ainoastaan virginialaisten elämään. Ylireaktiot suuntaan tai toiseen kertovat enemmän polittisen kulttuurin alamäestä kuin itse politiikasta.
Soundtrack: Sufjan Stevens, Jacksonville.