Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Oikeat ja keksityt skandaalit

Marko Maunula
Blogit Americana 16.5.2013 13:41

Presidentti Obaman hallinto on keskellä historiansa pahinta viikkoa. Se on kolmen skandaalin kurimuksessa. Skandaaleista kaksi ovat hölmöä opposition elämöintiä klassiseen Washingtonin tyyliin, mutta veroviraston väärinkäytökset muodostavat oikean ongelman, jolla saattaa olla vakavia seurauksia hallinnolle.

Benghazin kuulustelut ovat kyyninen ja ponneton ele, jonka päällimmäiset motiivit ovat Obaman hallinnon toiminnan vaikeuttaminen sekä Hillary Clintonin presidenttihaaveiden sabotointi.

Oikeusministerion toteuttama toimittajien soittolistojen penkominen ei sekään käy skandaalista, varsinkin kun republikaanit ovat myös puolustaneet käytäntöä. Oikeusministeriö sai oikeusistuimien luvan skannata joidenkin toimittajien puhelimet, sillä laittomat tietovuodot olivat riskeeranneet kentällä toimivien, terroristien riveihin soluttautuneiden agenttien toimet ja turvallisuuden.

Veroviraston soppa on oikea ja vakava skandaali, joka on jo vaatinut poliittisia uhreja. Verojohtaja Steven Miller joutui eroamaan, ja lisää potkuja-ja jopa oikeusjuttuja-on luvassa.

Jotkut työntekijät veroviraston sisällä ovat viime vuosien aikana ottaneet teekutsulaisten järjestöt ja muut anti-Obama organisaatiot tarkkaan syyniin, pyrkimyksenään estää organisaatioita saamasta verovapaan järjestön statusta. Toistaiseksi hallinto on sanonut, että kyse on todennäköisesti parista ideologisesti motivoituneesta virkailijasta. Pian alkava tutkimus selvittänee ongelman koko mittakaavan.

Syytettyjen toimet, jos totta, ovat paitsi epäeettisiä, mutta myös lainvastaisia. Poliittisesti hakemusten eriarvoinen kohtelu on räjähdysaltista dynamiittia.

Presidenttikampanjansa yhteydessä Obama lupasi uutta avoimuutta ja tasapuolisuutta hallintoon. Hän lupasi tehdä yhteistyötä vastapuolen kanssa sekä antaa kaikkien kukkien kukkia. Veroviraston virkailijoiden toimet ovat ideologisesti pahassa ristiriidassa Obaman julistaman hallintokulttuurin kanssa. Skandaali on kuin kissanminttua anti-Obama republikaaneille, paranoideista teekutsu-hihhuleista puhumattakaan.

Tapahtuma myös houkuttelee erittäin nolostuttavia vertailuja Richard Nixoniin. Hän käytti verovirastoa käsikassarana kriitikkojaan kohtaan, ja tämä muodosti osan hänen vastaistaan syytelistaa.

Amerikkalaiset myös vihaavat verovirastoaan hyvänäkin päivänä, ja skandaali jälleen heikentää luottamusta organisaatioon. Kyynisyyden ja kriittisyyden voimistuminen vahingoittaa jo ennestään surkeaa poliittista kulttuuria.

Tutkimus on vielä kesken, ja hutkiminen saa odottaa. Politiikassa silti mielikuvat ovat usein todellisuutta. Obaman hallinto seisoo nyt keskellä miinakenttää. Sen on harkittava jokainen askeleensa tarkkaan.

Soundtrack: Darude, Sandstorm.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

”Oikeusministeriö sai oikeusistuimien luvan skannata joidenkin toimittajien puhelimet… ”

Ei, vaan velvoittamaan operaattorit luovuttamaan hallussaan olevat yhteydenottotiedot. Nämä vastaavat tiedot saa pyynnöstä suomenkin poliisi käytännössä kenen tahansa puhelimesta.

”Tapahtuma myös houkuttelee erittäin nolostuttavia vertailuja Richard Nixoniin. Hän käytti verovirastoa käsikassarana kriitikkojaan kohtaan, ja tämä muodosti osan hänen vastaistaan syytelistaa.”

Suurin osa verovirastoa poliittisena käsikassarana käyttäneistä presidenteistä on kylläkin demokraatteja: mm. FDR, Kennedy ja Johnson. Rooseveltille ei ollut mikään ongelma pitää IRS:n avulla pihdeissä poliittisia vastustajiaan ja Kennedy zoomasi samaten poliittisista syistä mm. oikeistolaisen John Birch Society:n raha-asioita sekä yritti käyttää IRS:n tietoja hallintoaan vastustaneita rikkaita konservatiiveja, kuten H.L. Huntia ja J. Paul Gettyä, vastaan. Tosiasia, jota Kennedyä koskevissa pyhimyslegendoissa ei juuri muistella, mutta joka ajan myötä vaikuttaa varmasti – monien muiden kiusallisten yksityiskohtien ohella – Kennedy-myytin mädän kuplan puhkeamiseen. Johnson teki mustan väestönosan oikeuksien puolesta luultavasti enemmän kuin kukaan toinen presidentti sitten Lincolnin, mutta poliittisen moraalin puolesta olen valmis uskomaan LBJ:stä mitä tahansa. Nämä ihan vain pienenä vinkkinä, että älyllisen rehellisyyden nimissä voisi kerrankin myöntää, että puhtoisten demokraattien omatunto on todellisuudessa ihan yhtä venyvä kuin republikaaneilla. Ellei venyvämpikin.

Näitä luetaan juuri nyt