Obama - vahva ja johdossa

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti Barack Obama piti eilen toisen televisioidun lehdistötilaisuutensa reilun kuukauden sisällä. Suorat ja kärkevät kysymykset, pohdiskelevat vastaukset ja keskustelun taso lämmittivät jälleen kotikatsojan sielua. Valkoisen talon kulttuuri on todellakin muuttunut viime vuosista.

Viime viikkojen mediahyökkäys on sekä korostanut vanhoja teemoja että paljastanut uusia piirteitä Obaman hallinnosta. Tässä muutamia nopeita havaintoja ja väitteitä, sähkeuutisten tyyliin.

  • Kaksi lehdistötilaisuutta, kansakunnan tila -puhe, esiintyminen Tonight Show’ssa, 60 Minutes -ajankohtaisohjelman haastattelu, muut satunnaiset vilahdukset mediassa… Obama on kuluttamassa kasvojaan liian nopeasti. Hän on oman hallituksensa ja politiikkansa paras myyntimies, mutta tällä tahdilla kansakunta väsyy häneen nopeasti.
  • Kuten vaalikampanjankin aikaan, monet demokraatit ovat valmiita painamaan paniikkinappulaa, mutta Obama pitää hermonsa. Jopa joidenkin demokraattien jo vaatiessa Tim Geithnerin eroa, Obama jatkaa viitoittamalla linjallaan. Johdonmukaisuus auttaa luottamuksen palautumisessa.
  • Valkoisen talon kirjeenvaihtajat käyttäytyvät kuin murrosikäiset sonnit. Bushin tiukan lehdistökulttuurin aikaan he hymistelivät ja luimuilivat. Nyt, Obaman avoimemman linjan myötä, he ovat rohkaistuneet kysymään suoria kysymyksiä.
  • Poliittinen oikeisto etsii edelleen tehokasta strategiaa ja toimivia vastaehdotuksia Obaman politiikalle. National Review, oikeistolaisen ajattelun ehkä tärkein foorumi, tarpoo edelleen semanttisen hiustenhalkomisen ja nimittelyn suossa.
  • Wall Street on varovasti kääntynyt suosiolliseksi Obamalle. Talouspaketin julkistaminen käänsi kurssit nousuun. Eilinen puhe lisäsi varovaa optimismia.

PS. Lennän aamulla Seattleen, Organization of American Historians -poppoon konferenssiin. Yritän blogata Emerald Citystä, mutta ellei aika anna myöten, palaamisiin maanantaina!

Soundtrack: Blue Oyster Cult, The Red and the Black