Obama ja talouselämän sisällissota

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mitä talouselämä tuumaa Obamasta? Riippuu keneltä kysyt. Suuryritykset ovat oppineet tulemaan toimeen presidentin kanssa, mutta pienet firmat uskovat edelleen presidentin olevan kapitalismin vihollinen.

Sitten Toisen maailmansodan, repulikaaninen puolue on talouskysymyksissä jakautunut kahteen pääleiriin.

Ensimmäinen ryhmittymä, ns. Wall Street -siipi, on perinteisesti suhtautunut melko suvaitsevaisesti ammattiliittoihin, säännöstelyyn sekä valtion aktiivisempaan rooliin talouden ohjaamisessa. Wall Street -siipi on perinteisesti koostunut suuyrityksistä sekä valtiolle palveluitaan myyvistä firmoista.

Toisesta talouslaidasta löytyy republikaanien Main Street -siipi. Pienemmistä yrityksistä koostuva porukka on perinteisesti ideologisesti oikeistolaisempi, vannoutunut ammattiliittojen, säännöstelyn ja valtion talousaktivismin vastustaja.

Poliittiset eroavuudet Wall Street ja Main Street -siipien välillä ovat paikoitellen merkittäviä. Tuore The New Republic kertoo jälleen viime aikoina kuumenneesta yrityssektorin ”sisällissodasta” sekä suuryritysten kitkasta Republikaanisen puolueen libertaarien kanssa. Tilanne ryhmittymien välillä on jännittynyt, mutta tämä ei ole millään muotoa uusi ilmiö.

Pian sodan jälkeen tuhannet pienet ja keskisuuret yritykset ryhtyivät ajamaan konservatiivisen, libertaaris-vaikutteisen talouspolitiikan asiaa National Association of Manufacturers (NAM) organisaation seka Yhdysvaltain kauppakamarin avulla. Suuryritykset puolestaan pyrkivät etsimään symbioosia sekä sopimaan selkeistä pelisäännöistä valtion kanssa, luoden omia elitistisiä lobbaus-liittoutumiaan.

Suuryritykset ovat usein hyötyneet valtion aktivismista, kaapaten leijonanosan yhteistyösopimuksista valtion kanssa. Paikoitellen säännöstely auttaa isojen resurssien kanssa pelaavia suuryrityksiä, sillä säännöstely voi jopa myös ajaa pienemmät firmat pois apajilta.

Obama on yrittänyt miellyttää pieniä yrityksiä, mutta toistaiseksi presidentin puheet eivät ole muuttuneet mittaviksi toimiksi. Talouden elpyessä ja Washingtonin painiessa veroreformin kanssa, presidentin kannattaisi pohtia keinoja talouden ruohonjuurisektorin toimintaedellytysten parantamiseksi.

Pienten, alle sata henkeä työllistävien, yritysten merkitys amerikkalaiselle taloudelle on merkittävä. Ne työllistävät liki puolet yksityisen sektorin työntekijöistä, tuottavat enemmän patenttiin johtavia innovaatioita, sekä vastaavat nopeasti muuttuvan talouden ja kysynnän synnyttämiin haasteisiin ruohonjuuritasolla. Silti, pienten firmojen omistajat eivät nauti samoista lobbaus-eduista ja yritysverotuksen porsaanreiät ovat heille valtaosin tukossa.

Pienten yritysten omistajat muodostavat usein teekutsulaisten taloussiiven. He vastustavat demokraattista talousaktivismia ja -lainsäädäntöä, mutta myös Wall Street -republikaanien korporatismia ja isoja poikia suosivaa talousajattelua. Tänään monet pienet yritykset ovat pistäneet toivonsa laissez faireen sekä raakaan kapitalismiin.

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat talouselämän versio ’hiljaisesta enemmistöstä.’ Mikäli republikaanien valtavirta haluaa pitää pienet yrittäjät ruodussa, sen kannattaisi kuunnella huolellisesti heidän toiveitaan ja valituksiaan. Toisin kuin kulturaalisten teekutsulaisten ponneton ja esoteerinen raivo, yrittäjien huolenaiheet ovat yleensä aiheellisia ja hyvin perusteltuja. Ja toisalta, mikäli Obama haluaa todella rapauttaa republikaanisen puolueen kivijalkaa, hänen kannattaa rakentaa siltoja pienten yritysten suuntaan.

Soundtrack: Randy Newman, Mr. President (Have Pity on the Working Man).