Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Nuorten junttien puolustuspuhe

Marko Maunula
Blogit Americana 24.3.2009 23:50

Varma kevään merkki Etelässä: punaniska-chavit ovat ilmestyneet ostoskeskusten parkkipaikoille.

Yliopistoni naapurustoon, Wal Martin ja huoltoasemien parkkipaikkojen reunamille on kokoontunut tupakoivia, äänekkäästi puhuvia ja itsevarmasti esiintyviä nuoria miehiä, noin kymmenen kaverin porukoissa. Bassovoittoinen hip hop möyryää huolellisesti vahattujen ja koristevanteiden somistamien autojen stereoista.

Lyhythiuksiset ja roikkuviin urheiluvaatteisiin ja farkkuihin sonnustautuneet nuoret valkoiset miehet tekevät parhaansa jäljitelläkseen työväenluokkaisia afroamerikkalaisia. Heidän puhetyylinsä on sekoitus nasaalia Etelän murretta, maustettuna pehmeästi soljuvilla afroamerikkalaisilla ilmaisuilla. Pojat vertailevat autojaan ja puhuvat naisista, pilvenpoltosta, musiikista, bileistä ja sinikaulus-duuneistaan.

Punaniska-chavit, tai whiggerit (lyhennys sanoista white n***er), tai hip-hop juntit ovat metro-Atlantan kiinnostavimpia ja dynaamisimpia nuorisokulttuurin ilmiöitä. Kaverit ovat pääsääntöisesti syntyperäisia Etelän poikia työväenluokkaisista valkoisista perheistä. Varhaisnuoruudessaan heidän kulttuuriympäristöään värittivät country-musiikki, kauriinmetsästys, Nascar-autourheilu, Budweiserin lipitys, sekä Etelän rock à la Lynyrd Skynyrd.

Jossain vaiheessa nuoret miehet laajensivat vaikutteitaan mustan musiikin ja kulttuurin suuntaan. Hiukset lyhenivät, autot ja vaatteet vaihtuivat näyttävimmiksi, sekä puhetyyli että elekieli muuttuivat huomattavasti ”tummemmiksi.” He pitävät toista jalkaansa silti vahvasti työväenluokkaisessa ja valkoisessa maailmassaan. CD-pinon päällä on Lil’ Waynen uusin, mutta Toby Keithin country kelpaa myös, varsinkin yksinäisinä hetkinä.

Minä ihailen punaniska-chaveja. He ovat minulle todiste Etelän kulttuurin rikkaudesta, rasismin kuolonkamppailuista, ja nykyisen kotiseutuni valtavasta luovuudesta.

Marxistien fantasioista huolimatta työväenluokka on perinteisesti ollut rasistisin ja kulturaalisesti konservatiivisin ryhmä, ainakin täällä Etelässä. AY-organisoijien propaganda sikseen, valkoiset sinikaulusduunarit ovat perinteisesti muodostaneet Ku Klux Klaanin ja muiden rasististen organisaatioiden vahvimman tukiryhmän. Siitä on vuosia kun viimeksi kuulin valkoisen amerikkalaisen kayttävän ilmaisua ”n***er,” ja silloinkin ilmaisu tuli sinikaulusduunarin suusta.

Etelä kypsyy ja aikuistuu. Sen lapset ovat nyt heittäneet isiensä rasismin roskikseen, imitoiden ja ihaillen afroamerikkalaisten naapureittensa kulttuuria. Punaniska-chavien kulttuuri on elinvoimaista ja aktiivista ja, luonnollisesti, älymystön ja vaihtoehtonuorten loputtoman halveksunnan kohde. Totta, chav-kulttuuri ei ole kovinkaan korkealentoista, mutta näiden nuorten moraalinen ja kulturaalinen takinkäännös edustaa ihailtavaa muutosta alueen rotusuhteiden pitkässä ja sairaassa historiassa.

Jos myös tämä demograafinen ryhmä on jättämässä rasismin, Etelän tulevaisuus on todella kirkas. Kuten diinarit tapasivat sanoa hamalla 1970-luvulla, ”The South’s Gonna Rise Again.” Tällä kertaa jopa oikealla jalalla. Strait ballin’, boys!

Soundtrack: Lil’ Wayne, Tha Carter III

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Haha, taitavat olla Amerikan vastine meidän ”amiksillemme”. Sympaattisen oloisia poikia minun mielestäni.