Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Newt, Trayvon, ja rasismin korinat

Blogit Americana 27.3.2012 16:10
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Mitä rotuasioihin tulee, ainoa ryhmä joka on rasittavampi kuin vanhan kaartin rasismia joka puolella näkevät kansalaisoikeus-aktivistit, ovat ”käänteistä rasismia” kiljuvat valkoiset, jotka uskovat valkoisen rasismin olevan jo historiaa. Tapaus Trayvon Martin on traagisen osuva esimerkki.

Martin, 17-vuotias afroamerikkalainen lukiolainen, kuoli helmikuun 26. päivä George Zimmermanin, vapaaehtoisen naapurustovahdin, ampumaan luotiin.

Martin oli kävelemässä kotiin kioskilta (hän osti karkkia ja jääteetä), kun Zimmerman ryhtyi seuraamaan teiniä. Zimmerman soitti poliisille ja raportoi ”epäilyttävästä käytöksestä.” Poliisi pyysi Zimmermania lopettamaan seuraamisen, mutta Zimmerman ei kuunnellut kehoitusta.

Samanaikaisesti Martin soitti tyttöystävälleen ja kertoi oudosta miehestä joka seurasi häntä. Tyttöystävä kuuli Martinin kysyvän seuraajaltaan ”miksi sinä seuraat minua?” Zimmermanin vastakysymys oli: ”Mitä sinä teet täällä?” Seuraavaksi tyttöystävä kuuli kamppailun ääniä, ja pian puhelu katkesi.

Zimmermanin mukaan Martin löi häntä, heitti hänet maahan, ja ryhtyi hakkaamaan hänen päätään katuun, ja Zimmerman joutui ampumaan itsepuolustukseksi. Poliisi uskoi Zimmermanin kertomusta tapahtumista. Häntä ei pidätetty, testattu huumeiden varalta, tai kuulusteltu huolellisesti. Zimmerman sai myös pitää aseensa.

Martinilla ei ollut rikosrekisteriä. Hänen opettajansa, perheensä, ja ystävänsä kertovat hänen olleen teräväpäinen, hauska, ja tasapainoinen nuori lukiolainen, joka halusi opiskella lentokonemekaanikoksi tai insinööriksi. Hänen käytöksensä ja asenteensa oli moitteetonta.

Zimmermanilla on taustallaan yksi pidätys poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta, ja hänen ex-kihlattunsa syytti häntä pahoinpitelystä. Hän suhtautui vapaaehtoiseen naapurustovahdin tehtäviinsä hieman liian innokkaasti, ja hän, poliisin kehoitusten vastaisesti, aloitti Martinin takaa-ajon. Naapurustossa ei ollut tapahtunut rikosta, eikä Zimmermanilla ollut mitään syytä epäillä teiniä rikoksesta. Poliisin arkistot osoittavat, että Zimmermanin soitot ja epäluulot suuntautuivat aina afroamerikkalaisia naapurustossa vierailijoita kohtaan.

Tieto ja raivo Martinin kuolemasta heräsivät hitaasti, mutta nyt tapahtuneeesta tragediasta on tullut kansakunnan päällimmäinen puheenaihe, joka on herättänyt, jälleen, itsekriittisen ja äänekkään keskustelun rodusta ja amerikkalaisesta nyky-yhteiskunnasta.

Vanhan kaartin aktivistit Jesse Jacksonin ja Al Sharptonin koulukunnasta ovat paukuttanut mediarumpua, vaatien Zimmermanin pidätystä sekä oikeutta Martinille. Liberaali (ja paikoitellen jopa konservatiivinenkin) media on yhtynyt rintamaan.

Jopa presidentti Obama kommentoi tapausta: ”Jos minulla olisi poika, hän näyttäisi Trayvonilta. [Trayvonin vanhemmat] vaativat oikeutetusti, että kaikki amerikkalaiset suhtautuvat tapahtumaan sen vaatimalla vakavuudella, ja että me selvitämme huolellisesti mitä tapahtui.”

Newt Gingrich tarttui lausuntoon ja kutsui presidentin kommentteja ”häpeällisiksi.”

”Kaikkien nuorten amerikkalaisten pitäisi olla turvattuja,” Gingrich sanoi: ”Meidän kaikkien pitäisi olla järkyttyneitä, etnisestä taustasta riippumatta. Vihjaako presidentti, että jos uhri olisi ollut valkoinen, se olisi ollut ookoo, sillä uhri ei näyttänyt häneltä?”

Gingrichin syytökset ovat, luonnollisesti, absurdeja, kaatuvan politiikon viimeisiä korahduksia ennen kampanjan lopullista kuoppaamista ja Gingrichin hidasta ratsastusta kohti auringonlaskua. Presidentti ei, luonnollisesti, sanonut tai viitannut mitään Gingrichin epäilyihin viittaavaakaan. Kyse on valtaosin Gingrichin, provokaatioista ja suurista lausunnoista polttovoimansa perinteisesti hakevan politiikon, viimeisistä ja epätoivoisista yrityksistä pumpata kampanjaansa uutta eloa.

Teeskennelty suuttumus on normaalia amerikkalaista politiikkaa, eikä sitä pidä ottaa vakavasti. Häiritsevää on se, missä määrin Gingrich ja monet hänen hengenheimolaisensa uskovat lausunnon pohjimmaiseen totuuteen.

Miljoonien valkoisen keskiluokan kansalaisten mielissä elää outo usko, että he ovat rasismin uhreja, ja että afroamerikkalaiset ja liberaalit ovat salaliitossa valkoisia vastaan. Kaikkien todistuskappaleiden vastaisesti he näkevät itsensä uuden Amerikan paarioina. Heille Obaman lausunto edustaa uusinta osoitusta siitä, että afroamerikkalaiset ovat kiinnostuneita ainoastaan tilien tasaamisesta sekä afroamerikkalaisten eduista. He uskovat, että afroamerikkalaiset ovat pohjimmiltaan vankkoja rasisteja.

Kyseessä on osittain omien rasististen asenteiden projektointi toisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin. He pelkäävät Yhdysvaltain demograafista muutosta, ja he eivät vieläkään ole täysin tottuneita tasa-arvoon. Monet elättävät myös primitiivistä, järjenvastaista pelkoa afroamerikkalaisia kohtaan.

Valtaosa amerikkalaisista on joko oppinut tai on parhaillaan oppimassa elämään aidon pluralistisessa, monietnisessä yhteiskunnassa. Valkoisen pelon linnakkeessa elää vielä miljoonia ajastaan jäljessä olevia, erilaisilta näyttävistä tai eri tavoin maailmaa katsovista kansalaisista irtautuneita, oman rasisminsa tiedostamattomia ihmisiä. Gingrichin lausunto oli epätoivoinen yritys saada heidän huomionsa.

Afroamerikkalaisella puolella elää vielä ehkä joitain satoja tuhansia vanhan kaartin aktivisteja, joista on tullut mustien ongelmien kiistäjiä tai tautologisia muiden syyttäjiä. Tämä kaarti on, onneksi, myös kutistumassa.

Tapaus Trayvon Martin on osoittanut, että valtaosa amerikkalaisista tiedostaa rodun merkityksen sekä sen pelaaman surullisen roolin vielä tämän päivän oikeuslaitoksessa. Noin 73 prosenttia amerikkalaisista uskoo, että Zimmerman pitäisi pidättää ja ampuminen tutkia oikeudessa. Valtaosa uskoo, että rotu pelasi roolia tapahtumissa. Itse uskon vankasti, että ampumista ei olisi koskaan tapahtunut jos Martin olisi ollut valkoinen.

Martinin kuolema on valtava tragedia ja surullinen tapaus, mutta jopa valkoisen enemmistön häpeä ja suuttumus, sekä Gingrichin lausunnon tuomitseva ja/tai välinpitämätön vastaanotto osoittavat, että tragediasta voi kasvaa myös jotain positiivista. Tänään Yhdysvallat tiedostaa taas hieman paremmin, että miten traaginen ilmiö rasismi on, ja miten amerikkalaisten on syytä työskennellä entistäkin aktiivisemmin kitkeäkseen sen viimeiset rippeetkin yhteiskunnasta.

Soundtrack: Sly and the Family Stone, Luv n’ Haight.