New Orleans: Sitkeä kuin tippuri
Kymmenen vuotta sitten televisiouutiset koostuivat lähinnä säätiedotuksista. Hurrikaani Katrina oli saapunut Meksikonlahdelle, ja hirmumyrsky oli ottanut maalitaulukseen New Orleansin.
Yhdysvallat kirjaimellisesti pelkäsi New Orleansin katoamista.
Historiallinen, kaunis, kulttuuriltaan Yhdysvaltojen omaleimaisin iso kaupunki sijaitsee suurilta osin merenpinnan alapuolella. Täysosuma olisi merkinnyt kaupungin tuhoa.
Kun myrsky rantautui 29. elokuuta, ensin näytti, että kylä selvisi pahimmasta. Myrsky ohitti kaupungin rantautuen Itä-Louisianaan ja jatkaen siitä kohti Mississippiä. Mutta sitten New Orleansin tulvavallit pettivät.
Mereltä vallatut matalat kaupunginosat vajosivat tulvavesien alle. Televisio välitti kuvaa hukkuvista ihmisistä ja talojensa katoille pelastautuneista paikallisista. George W. Bushin nimittämä Federal Emergency Management Agencyn pomo Michael D. Brown osoittautui täysin kyvyttömäksi johtamaan avustustoimia.
Liki viikon maailma sai seurata traagisen absurdia kuvaa New Orleansista, jonne jollain ilveellä tv-kamerat pääsivät, mutta liittovaltion avustustyötekijät eivät. Katrinasta kehittyi koko Bushin hallinnon kyvyttömyyden symboli.
Muutama päivä myrskyn jälkeen valokuvaaja Hannu Lindroos ja allekirjoittanut matkustimme rannikolle. Vierailimme New Orleansin laitamilla, mutta kaupunki oli jo hyvin mediassa esillä. Suuntasimme sen sijasta kohti myrskyn suoraan iskemiä alueita: Itä-Louisianaa, Biloxia ja Gulfportia.
Niissä tuho oli vähintäänkin New Orleansin luokkaa. Loppukesän helteiden lämmittämissä raunioissa haisi kuolema. Myrskyn raivo oli ollut uskomatonta.
”Amerikan tsunami”, kommentoi Hannu näkymää hiljaisella äänellä.
Kun palasin kotiin Atlantaan, naapurustostamme löytyi runsaasti New Orleansin evakkoja. Kuunnellessani kuukausi toisensa jälkeen heidän pehmeitä murteitaan pelkäsin New Orleansin kadonneen. Jos he jäävät Atlantaan, mitä tapahtuu heidän kotikaupungilleen?
New Orleans antoi maailmalle jazzin, rikkaan ruokakulttuurin, uskomattoman omaleimaisen kreoli-kulttuurin. Sen katoaminen olisi Yhdysvalloille samanlainen menetys kuin Viipuri Suomelle: maa selviäisi, mutta kulttuurisesti huomattavasti köyhempänä.
New Orleans on Yhdysvaltojen luova, kaaoottinen, likainen, sekava, syntinen, hauska ja läpeensä kiehtova punaisten lyhtyjen alue. Se on omassa poikkeuksellisuudessaan elintärkeä osa Yhdysvaltoja.
Kymmenen vuotta Katrinan jälkeen voin ilolla sanoa: New Orleans selvisi! Valtaosa sen asukkaista palasi takaisin rakentamaan kaupunkiaan. Kymmenet tuhannet jäivät Atlantaan, Houstoniin tai muihin isoihin Etelän kaupunkeihin, mutta enemmistö ei osannut pysyä poissa. Itsepäinen ja sitkeä kaupunki ei suostunut kuolemaan.
Jazz-hautajaiset, second line -bileet, Mardi Gras -intiaanit ja jazz elävät New Orleansissa edelleen, orgaanisena ja aitona osana sen arkea ja juhlaa. Pelkäämäni New Orleansin muuttuminen entisen kulttuurinsa steriiliksi museoksi tai Disney-versioksi ei tapahtunut. Gumbo on edelleen yhtä hyvää, torvet soivat naapurustojen baareissa.
Kymmenen vuotta katastrofin jälkeen voimme huokaista helpotuksesta. New Orleansin corpus on jälleenrakennettu, ja sen spiritus elää, koettelemusten jälkeenkin. Laissez les bon temps rouler!
Soundtrack: Rebirth Brass Band, Do Whatcha Wanna