Neljä heimoa, joiden riidat uhkaavat repiä koko maan – George Packerin uusi kirja analysoi Yhdysvaltain raivon politiikan syviä juuria

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sanaparin ”jakautunut Amerikka” takaa löytyy sinistä ja punaista vaalikarttaa monimutkaisempi dilemma. Toimittaja-kirjailija George Packer analysoi uudessa kirjassaan Last Best Hope: America in Crisis and Renewal ja The Atlantic-lehdessä julkaistussa esseessään Yhdysvaltojen hajaannusta. Packer pohtii, kestävätkö maan koheesio ja amerikkalainen identiteetti tämän hetken poliittisen ja kulturaalisen ristivedon.

 

Packer jakaa Yhdysvallat neljään eri leiriin.

Ensimmäinen on nimeltäään ”vapaa Amerikka” (Free America). Se kasvoi osittain vastareaktiona autoritääriselle ja yhteisölliselle, burkelaiselle konservatismille. Liikettä ohjasi osaltaan vahva kylmän sodan sosialismin pelko, mutta toisin kuin autoritaariset traditionalistit, vapaassa Amerikassa uskottiin vapauden ihanteen rooliin totalitarismin vastaisessa taistelussa.

Vapaa Amerikka -ajattelu nojasi individualistiseen libertarismiin, jossa kansalaisilla oli vapaus sekä yrittää että epäonnistua, nousta miljardööriksi tai vajota kodittomuuteen.

Ronald Reagan oli liikkeen ideologinen lipunkantaja, mutta Reaganin aurinkoisen optimistin jälkeen liike vajosi korruptoituneeseen korporaatiokapitalismiin, hajottavaan hyper-individualismiin, ja Newt Gingrichin ruokkimaan kulttuuriin, joka suhtautui politiikkaan sotana.

 

Packerin toinen ryhmittymä on ”oppinut Amerikka” (Smart America). Sen edustajat kuuluvat Yhdysvaltojen valkokauluseliittiin. He ovat lääkäreitä ja lakimiehiä, professoreita ja pankkiireja, joiden tulotaso nostaa heidät maan parhaiten tienaavaan kymmenykseen.

Oppinut Amerikka äänestää enimmäkseen maltillisia demokraatteja à la Bill Clinton ja Barack Obama. He ovat itseensä tyytyväisiä teknokraatteja, jotka mielellään kertovat muille amerikkalaisille miten näiden pitäisi elämänsä elää.

Heidän talous- ja yhteiskunta-ajattelunsa ytimen muodostaa kapitalismi yhdistettynä jonkinasteisiin tulonsiirtoihin sekä yhteiskunnan rooliin koulutuksessa ja sairaanhoidossa. He eivät jaa vapaan Amerikan vankkumatonta uskoa yksilöön, mutta ymmärtävät ajattelua. Heidän mielestään yksilöiden menestymismahdollisuutta on parannettava esimerkiksi halvemman ja paremman koulutuksen avulla.

 

”Aito Amerikka” (Real America), kolmas ryhmittymä, ilmenee nykyisin trumpilaisuutena, mutta ajattelumalli on huomattavasti vanhempi. Thomas Jefferson puhui jo 1700-luvulla itsenäisistä valkoisista maanviljelijöistä Yhdysvaltojen taloudellisena ja moraalisena selkärankana. Myöhemmät poliitikot Andrew Jacksonista Sarah Paliniin asemoivat itsensä tavisten äänenkantajiksi ja eliittejä vastaan.

Anti-elitismi, modernismin vastustus, uskonnollinen fundamentalismi, yhteisöllisyys ja isolationistinen patriotismi ovat aina muodostaneet amerikkalaisen DNA:n osan. Se on oleellinen osa aitoa Amerikkaa.

Viime vuosikymmeninä aito Amerikka on muuttunut entistä vihaisemmaksi. Jälkiteollistunut aikakausi, globalisaatio, talousvaikeudet ja sosiaaliset ongelmat ovat koetelleet sen asukkaita. Pääpuolueiden puhemiehet unohtivat heidät, mutta Donald Trump antoi heille megafonin ja maustoi samalla ryhmän perinteistä patriotismia ja anti-elitismiä annoksella katarttista raivoa.

 

Myös ”oikeudenmukainen Amerikka” (Just America) -ryhmä on vihainen. Se koostuu nuorista aktivisteista, joiden maailmankuva on muodostunut kriittistä ajattelua painottavasta koulutuksesta, kasvavasta taloudellisesta näköalattomuudesta sekä toistuvista todisteista rasismin voimasta amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Ryhmä on hylännyt vanhempiensa uskon rodulliseen ja taloudelliseen edistykseen. Oikeudenmukainen Amerikka näki rasistin valkoisessa talossa ja katseli internet-videoita poliisista tappamassa afroamerikkalaisia. Uusi talous tarjoaa nuorille pätkätöitä, joilla ei makseta musertavia opintolainoja.

Oikeudenmukainen Amerikka haastaa monet valistusajan periaatteista, joiden varaan Yhdysvallat on rakennettu. Sen tulkinnassa rasismi on Yhdysvaltojen historian keskiössä ja edistys usein näennäistä.

Liike tuntee voimakkaasti, ja tunteet ovat identiteettisidonnaisia ja doktrinäärisiä. Vastaukset ongelmiin ovat helppoja ja perusteitaan myöden ideologisia. Ideologia on, Packerin sanoin, ”post-liberaali,” jossa oikeus merkitsee ennen kaikkea voimaa.

 

Nelijako ei ole varsinaisesti uusi. Modernin Yhdysvaltojen tutkijat ovat jo vuosia puhuneet jännitteistä perinteisten republikaanien ja trumpistien sekä maltillisten demokraattien ja woke-siiven välillä.

Packerin ansioita ovat terminologian uudistaminen sekä huolellisesti kasattu ja syvän historiallisen ja yhteiskunnallisen tuntemuksen ohjaama analyysi maan jakolinjoista. Miehen ajattelu on vahvimmillaan hänen kuvaillessaan ja analysoidessaan eri poliittisten liikkeiden taustoja ja motiiveja.

 

Nelijaon intensiivisyys sekä kahden jäljimmäisen ryhmittymän raivo muodostavat vakavan ja pelottavan haasteen Yhdysvaltojen lähitulevaisuudelle.

Poliittinen väkivalta ja jakautuneisuus eivät ole uutta amerikkalaisessa politiikassa. Uutta ja pelottavaa on se, miten moni amerikkalainen ei usko amerikkalaisen demokratian perustaviin totuuksiin, ja miten monet politiikot tietoisesti lypsävät tätä epäluuloa.

Aidon Amerikan fanaattisimmat kannattajat kirjaimellisesti hyökkäsivät maan demokratiaa sekä totuutta vastaan tammikuun 6. päivänä. Oikeudenmukaisen Amerikan airueet taistelivat virkavallan kanssa kesän 2020 mellakoissa, kutsuivat poliiseja rasistisen sorron työkaluiksi ja vaativat ajoittain jopa poliisivoimien lakkauttamista.

Amerikkalaisten uskon meritokratiaan, yhteisöllisyyteen, edistykseen, demokratiaan ja maan perinteisiin arvoihin on vahvistuttava tai nykyinen yhteiskunnallinen kriisi jatkuu. Elleivät vapaa ja oppinut Amerikka kykene vastuulliseen politiikkaan ja kahta muuta ryhmää auttaviin reformeihin, projekti nimeltä Yhdysvallat on oikeasti vaarassa.

 

Soundtrack: Post Malone with Dwight Yoakam’s Band, You Can Have the Crown.