Näin Donald Trump eroaa eurooppalaisesta äärioikeistosta
Vierailin juuri Suomessa. Ihmisiä kiinnosti puhua paljon Donald Trumpista. Valtaosa juttukavereista oli asiallisesti kiinnostunut mielipiteistäni ja osasi pistää Trumpin politiikalle ominaisten, universaalien demokratian kaasuvaivojen kategoriaan.
Jotkut silti reagoivat Trumpiin vanhalla, menneiltä vuosikymmeniltä periytyneellä hymähtelevällä ”on ne amerikkalaiset tyhmiä” -pakkovastauksella.
Näissä tilanteissa muistutin keskustelukumppaneita Venäjän Putinista, Ranskan Le Peneistä, Itävallan Haiderista, Italian Berlusconista, Unkarin ja Puolan kasvavasta umpimielisestä nationalismista sekä muista kansallismielisistä ja isolationistista uuden yhteiskunnan poliittisista vastareaktioista, jotka ovat ravistelleet Eurooppaa etelästä pohjoiseen.
Loppupeleissä arvioituna modernin kansallismielisyyden saapuminen Yhdysvaltoihin kesti yllättävän kauan. Maassa on totta kai ollut liikaakin patriotismiaan kailottavia, huonon informaation antamalla varmuudella argumentoivia ”only in America” -tapauksia.
Silti amerikkalainen konservatismi on pitänyt hajurakoa eurooppalaiseen versioonsa ja sen usein statistiseen sekä etnonationalistiseen ”blood and soil” -variaatioon. Molempien puolueiden – ja viime vuosikymmeninä juuri republikaanien – riveissä on elänyt nationalistisia ryhmittymiä, jotka ovat vedonneet jonkin sortin etniseen (valkoiseen) amerikkalaisuuteen. Mutta sitten kansalaisoikeuslikkeen vuosien he ovat olleet tiukasti politiikan marginaaleissa.
Trump on tuonut Yhdysvaltoihin henkilökulttiin vetoavan, maahanmuuttoa vastustavan, nationalismiin ja isolationismiin nojaavan poliittisen kampanjan. Sellaisena se on sukua eurooppalaisille vastaaville liikkeille, mutta eroavaisuudet ovat silti selkeitä.
Vaikka monien Trumpin kannattajien parissa ilmenee vakavaa rasismia afroamerikkalaisia ja latinoita kohtaan, trumpismi ei ole kokonaisuudessaan niin etnisesti jyrkkä kuin eurooppalaiset nationalistiset liikkeet. Trump on yrittänyt vedota – marginaalisella menestyksellä – afroamerikkalaisiin ja jopa Yhdysvalloissa syntyneisiin latinoihin. Trumpin liike vetoaa perustuslain määrittelemään kansalaisuuteen syntyoikeutena ennemmin kuin etnisenä perinteenä.
Trump on myös selkeästi isolationistinen. Viimeksi mies ehdotti, että Japani ja Etelä-Korea voisivat kehittää omia ydinaseita, jotta he voisivat puolustaa itseään paremmin Pohjois-Koreaa sekä ehkä myös Kiinaa vastaan. Trumpin puskema Yhdysvaltojen imperialistisen roolin alasajo on poikkeuksellista politiikkaa varteenotettavalta republikaaniselta ehdokkaalta. Miehen versio ”kansallisesta suuruudesta” on putinismin sisäänpäinkatsova vastakohta.
Isolationistiset tendenssit ovat Yhdysvalloissa voimistuneet sitten George W. Bushin katastrofaalisten sotien. Presidentti Barack Obama on puskenut Eurooppaa ottamaan suuremman vastuun omasta puolustuksestaan, ja presidentti Trump selkeästi jatkaisia samaa politiikkaa. Trumpin suunnitelmat budjettivajeen leikkauksesta sisältävät mittavia leikkauksia maan sotavoimien operaatioihin. (Tästäkin, tosin, on vaikea saada varmaa ymmärrystä, kiitos Trumpin toistuvien ristiriitaisten ja impulsiivisten, lennosta ajateltujen lausuntojen.)
Jos joku haluaa Yhdysvaltojen vetäytyvän enemmän maailmanpolitiikasta ja sen globaalisesta sotilaallisesta roolista, Trump on hänen ehdokkaansa.
Soundtrack: Mickey Jupp, You Wear My Ring