Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Myytti urheiluhullusta Suomesta

Marko Maunula
Blogit Americana 1.8.2012 12:19

Suomen ollessa ehkä matkalla kohti ensimmäisiä mitalittomia olympialaisiaan, on aika murskata myytti, että Suomi vm. 2012 on muka urheiluhullu maa.

Me suomalaiset olemme jostain syystä vakuuttuneita oman urheiluhulluutemme syvyydestä. Valitettavasti faktat kentältä tai katsomosta eivät tue argumenttia. Suomalainen urheilumenestys on, väkilukuunkin suhteutettuna, läntisen keskitason alapuolella.

Suomalaisten urheilumenestys on, jääkiekkoa ja pieniä marginaalilajeja lukuunottamatta, menneen talven lumia. Me olimme urheilun suurvalta isoisien aikaan, ja vielä 1970-80 luvulla Suomi menestyi väkilukuumme suhteutettuna kiitettävästi. Maailman ykköslaji jalkapallo ei sujunut silloinkaan ja jääkiekon suuri menestys oli vasta edessä, mutta yleisurheilusta painiin, olympialaiset tarjosivat kansakunnalle jännityksen ja ylpeyden aiheita.

Viimeiset kaksi vuosikymmentä me jännitimme ensin kultaputken puolesta, kunnes se katkesi kahdeksan vuotta sitten Ateenassa. Nyt pelkäämme tosissaan, josko näistä kisoista irtoaa yhtään mitalia. Mitä naapurustoomme tulee, Norja, Tanska, Ruotsi ja (tietenkin) Venäjä ovat jo avanneet mitalitillinsä Lontoossa, ja jokaiselle on todennäköisesti lisää luvassa.

Syy huonoon menestykseen ei ole yksin urheilijoissa tai valmentajissa. Urheilukulttuurin juuret kasvavat katsomoissa, ja suomalaisen penkkiurheilijan välinpitämätön flegmaattisuus on karua katsottavaa. Suomessa vieraillessani jalkapallomatsit ovat aina hyvä paikka olla yksin ajatustensa kanssa. Jopa jääkiekko, suomalaisten paraatilaji, ei kerää katsojia niin paljon kuin pelin kova taso Suomessa antaisi luvan odottaa.

Jos etsimme todella urheiluhullua kansakuntaa, katse kannattaa suunnata esimerkiksi Alankomaihin, Italiaan, Ranskaan, Iso-Britanniaan, Ruotsiin, Australiaan, ja Yhdysvaltoihin.

Minnesotan osavaltio, vahva suomalaisosavaltio, on ilmastoltaan, väkiluvultaan, ja kulttuuriltaan ehkä lähimpänä Suomea. Mitä urheilukulttuuriin tulee, minnesotalaiset ovat mailitolkulla suomalaisia esi-isiään edellä. Osavaltiolla on joukkue jokaisessa ammattilaislajien pääsarjassa, ja katsojakeskiarvot ovat suomalaisittain hätkähdyttäviä: Minnesota Timberwolves (koripallo) keräsi viime kaudella keskimäärin noin 17000 katsojaa/peli; Minnesota Wildin (jääkiekko) keskiarvo oli 17700;Minnesota Vikings (amerikkalainen jalkapallo) 62800; Minnesota Twinsin (baseball) kuluvan kauden katsojakeskiarvo on n. 35000 katsojaa/peli.

Ammattiurheilun lisäksi minnesotalaiset seuraavat myös lukuisia yliopisto- ja lukiojoukkueita. University of Minnesotan jefu-joukkue kerää säännöllisesti 30000-50000 katsojaa kotipeleihinsä – siitä huolimatta, että yo-jefu ei ole osavaltiossa iso laji. (Täällä Georgiassa University of Georgian kaikki kotipelit yli 90000 vetävälle stadionille on myyty loppuun ennen kauden alkua). University of Minnesotan korisjoukkue sekin usein täyttää reilun 14000 katsojan areenan. Minnesotalainen opiskelijakaverini väitti, että silti osavaltion suosituin urheilutapahtuma on vuosittainen lukiojääkiekon lopputurnaus.

Katsojien kiinnostus heijastuu urheilun tasoon. Huonoa olympiamenestystä manaavien suomalaisten kannattaa katsoa itseään peilistä. Jos haluat vahvemman urheilukulttuurin sekä enemmän rahaa ja menestystä suomalaiselle urheilulle, mene katsomaan peliä. Kotisohvalla kiroilu ei tuota mahahaavaa tai päänsärkyä kummempia tuloksia.

Soundtrack: Rolling Stones, Start Me Up.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Suomessa on huiput harvassa, mutta kohtalaista menestystä tulee leveällä rintamalla. Esimerkiksi yleisurheilussa mitalitasoisten huippujen puuttuessakin Suomi on Euroopan top-10 maa, vaikka ei ole sitä väestön mukaan edes lähellä. Suomi on Euroopan 24. väkirikkain ja maailman 112. väkirikkain maa. Otetaan vertailuun ainaisen Ruotsin sijaan vaikka Belgia tai Portugali, jotka ovat noin tuplaten Suomea väkirikkaampia. Eivät nekään mitaleissa ui. Suomi (4) peittosi molemmat (2&2) edellisissä kisoissa mitalitilastoissa, vaikka Ruotsille (5) ja Norjalle (9) hävisikin. Jos laskettaisi myös Suomessa niin suositut pistesijat, niin ero edellä meneviin luultavasti kaventuisi, mutta takana tuleviin ei. Esimerkiksi Norjan ja Tanskan kanssa yleisurheilumaaottelua ei edes kannata järjestää tasoeron vuoksi. Vain Ruotsista on riittävän kipakkaa vastusta. Tuohon päälle vielä talvikisat ja kaikenmoisen höntsälajit, joita ei olympialaisissa edes näy, niin Suomen urheilutaso on varsin leveä ja kova.

Suomessa ”ongelma” on glory hunting. Kuten Ferrarilla, auto on kaunis kun se voittaa, Suomessa arvostetaan vain kun tulee menestystä, muuten itketään urheilijoiden pullamössöyttä.

Olet varmaan Marko oikeassa. Itse olen kyllä enemmän kulttuuri- kuin urheiluihminen (urheilua harrastan vain omaksi ilokseni) ja henkilökohtaisesti tärkeämpää on että Suomi käsittääkseni on yhä suuri kirjakansa. Olemme ihan kärjessä kirjojen julkaisuista väkilukuun nähden, samoin kirjan lukumäärissä ja kirjastojen käytössä (vain islantilaiset taitavat päihittää meidät tässä lajissa). Uskon myös että tulevaisuudessa suomalainen kirjallisuus on nousemassa entistä suositummaksi kansainvälisesti… Musiikinkin puolella on tullut Suomeen paljon uusia lahjakkaita musiikintekijöitä ja laulajia. Enää puuttuu kunnon tekijä elokuvapuoleta… Itselleni paljon merkityksellisempää on siis suomalaisen kulttuurin menestys, kuin urheilumenestys. Suomen ainoana ongelmana on ollut että kulttuurivienti ja -markkinointi on ollut lapsen kengissä, mutta käsittääkseni tässä on tullut paljon parannusta viime vuosina.

Minnesotan urheilua ei sinänsä voi Suomeen verrata. Minnesotassa on yksi selkeä keskus ja sen huippu-urheilujoukkueet ehkä koetaan koko osavaltion ylpeyksiksi. Jos esim. Eurooppaan saadaan joskus kattava jääkiekkoliiga, enemmistö suomalaisista ei tule kannattamaan Jokereita, jotka ovat todennäköisin suomalaisen jääkiekon edustaja ko. liigassa.

Suomalainen urheilu elää aika lailla paikallistasolla, toki ammattiurheilukin on USA:a 30 vuotta jäljessä. Edes jalkapallossa ei kyetä luomaan eurooppalaista liigaa. Jääkiekon esimerkit ovat vielä surkeampia. Manner ei ole kypsä ylikansallisille ja suuren luokan urheilusarjoille.

Yhdyn artikkeliinne siinä määrin, Maunula, että Suomen urheiluhulluus on suureksi osaksi pikemmin historiaa, kuin nykypäivää. Siitä huolimatta Suomi on harvinaisen pohjoinen valtio ja sen vuoksi urheiluhulluuden mittaaminen kesäolympialaisten menestyksellä voi olla hämäävä. Vastikään Suomi voitti kumminkin jääkiekossa ja lajit, kuten mäkihyppy ja formula 1 ovat eittämättä tuoneet maallemme voittoja. Pientä alarinnettä urheilukulttuurimme on joka tapauksessa ollut.

Oli miten oli, itsekin valitsisin mieluummin kirjallisuuden, videopelit, elokuvat ja musiikin Suomen brändiksi kansainvälisen urheilun sijaan, joka on pitkälti vain poliittista pullistelua, josta voidaan olla ylpeitä suureksi osaksi vain silloin, kun se tapahtuu – siinä missä esim. musiikki on ajattomampaa.

Toki urheilukulttuuri toimii olennaisena kannustimena lihavoituvalle ja laiskistuvallekin kansalle, mutta Suomen lienee aika siirtyä kehittävämpiin aiheisiin. Kaikessa ei vain voi olla hyvä.

Hieno artikkeli kuitenkin, itsekään en aina jaksa uskoa Suomen ylivertaisuuteen kaikessa.

Sitä myyttiä näköjään ollaan murtamassa, että Suomen olympiamenestystä voisi parantaa pelkästään rahalla. Kun päinvastoin liian ”turvallinen” raha ei kannusta tarpeeksi yrittämään, olin ymmärtävinäni.

Näitä luetaan juuri nyt