Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Myytti suomalaisesta hiljaisuudesta

Blogit Americana 18.1.2013 15:52
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Joskus, aikoja sitten, me suomalaiset julistimme itsemme hiljaiseksi kansakunnaksi, ja siitä lähtien olemme ruokkineet myyttiä sitkeästi. Olemme puhuneet hiljaisuudestamme niin kauan ja tarmokkaasti, että korviini jo sattuu.

Myönnetään, että emme ole yhtä puheliaita kuin sokerihumalainen amerikkalainen teinityttö tai Jerusalemin basaarin arabikauppias. Silti, en kykene, parhaalla tahdollanikaan, näkemään suuria eroja tavallisen amerikkalaisen ja suomalaisen keskustelukulttuurin välillä.

Suomalainen hiljaisuus ilmenee hississä ja raitiovaunussa, pankkijonossa ja lääkärin odotushuoneessa. Me istumme tuppisuina, selailemme lehtiämme ja kännyköitämme ja toteamme, jälleen, hiljaisen kansanluonteemme. Automatkalla pysähdymme huoltoasemalle syömään lounasta, ja toteamme kanta-asiakkaista koostuvan isäntämies-porukan vilkaisevan sisään astuvia ja jatkavan omaa keskusteluaan. Syömme wieninleikkeemme hiljaisuuden vallitessa ja pohdiskelemme sulkeutunutta kansanluonnettamme.

Amerikkalainen hiljaisuus ei juurikaan eroa suomalaisesta. Hissit, metrot, pankkijonot ja odotushuoneet ovat täälläkin hiljaisuuden vyöhykkeitä. Lomamatkan lounastauko Etelä-Georgian pikkukaupungin kuppilassa ei sekään synnytä ystävällistä rupattelua läpi ajavien kaupunkilaisten ja paikallisten välillä.

Suomalaiset jossain välissä päättivät, että me olemme hiljaisia ja meillä on huono kansallinen itsetunto. Joskus meillä on ollut vaikeuksia vakuuttaa ulkomaalaisia omakuvastamme. Muistan vuosien takaa tutkimuksen, jossa ruotsalaiset liikemiehet päivittelivät suomalaisten kollegoidensa tehokkuutta ja vankkaa itseluottamusta. Amerikkalaiset kaverini, mukaanlukien muutamat jotka olen repinyt mukanani lomareissulle Suomeen, ovat myös kyselleet, että missä ne hiljaiset, votkahumalaiset suomalaiset piileskelevät?

Impressiot ja mielikuvat ovat voimakkaita, ja stereotypiat elävät sitkeästi. Toki hiljaisia Määttä-tyyppejä löytyy Suomesta, mutta niin myös Georgiastakin. Pienet poikkeavuudet keskustelukulttuureissa, kuten esimerkiksi suomalaisten tapa puhua hieman hiljaisemmalla volyymilla, kohteliaisuus keskustelukumppaneita kohtaan sekä kieltäytyminen keskeyttämästä, eivät riitä määrittelemään meitä poikkeuksellisen hiljaisiksi. Etelävaltioiden amerikkalaisten tapa tervehtia satunnaisesti tuntemattomia ei myöskään tee täkäläisistä hillittömän puheliaita.

Ehkä yhdessä sosiaalisessa ympäristössä amerikkalaiset ovat suomalaisia puheliaampia. Kun amerikkalainen menee baariin, se tarkoittaa automaattisesti, että hän haluaa juttuseuraa. Oluttuoppi on pääsylippu keskusteluun, ja asiakkaiden kanssa keskustelu kuuluu baarimikon toimenkuvaan. Suomalainen pohdiskelee baaritiskillä, josko keskustelua yrittävä ventovieras on pelkkä hullu vai vaarallinen hullu. Silti, laajempi kuva kulttuurista kertoo puheliaasta ja avoimesta Suomesta, jonka olisi aika hylätä myyttiset, päivittämättömät omakuvansa.

Soundtrack: Sleepy Sleepers, Pummilla Calgaryyn.