Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Mustan rasismin auringonlasku

Marko Maunula
Blogit Americana 21.7.2010 13:48

Eräs rasismin haihtumisen vähemmän puhuttuja sivuteemoja on mustan rasismin hiipuminen.

Viime päivät oikeistolaista mediaa on puhuttanut Philadelphiassa kuvattu video, jossa New Black Panther -liikkeen edustaja ilmaisee halunsa tappaa valkoisia lapsia. Megafoniin huutava mies ei näytä sytyttävän valtaosin afroamerikkalaista kuulijakuntaansa.

Vielä muutama vuosikymmen sitten musta rasismi oli vahva liike. Useimmat reagoivat valkoiseen rasismiin Martin Luther Kingin julistamalla anteeksiannolla ja pasifistisella kansalaistottelemattomuudella, mutta jotkut vastasivat vihaan vihalla.

Mustat pantterit, Nation of Islam, Five Percent Nation, ja muut mustaa valtaa ja ylivoimaa julistavat liikkeet vetivät vielä 1970-luvulla kymmeniä tuhansia jäseniä ja ehka jopa miljoonia hiljaisia komppaajia. Nyt ne ovat kutistuneet marginaalisiksi liikkeiksi.

Vielä 1990-luvun alussa Nation of Islamin jannuja näkyi huomattavasti nykyistä enemmän. He kauppasivat Muhammad Speaks -lehtiään ja saarnasivat viestiään valkoisista paholaisista, Allahin paluusta avaruusaluksellaan, ja mustan miehen ylivertaisuudesta.

Nyt Valkoista taloa isännöi afroamerikkalainen presidentti ja jopa Syvässä Etelässa rotusuhteet ovat rauhanomaiset, jopa ystävälliset. On kulunut vuosia, kun viimeksi kuulin valkoisen käyttävän sanaa ”nigger” tai mustan miehen sanaa ”cracker” (rumin valkoisista käytetty haukkumasana). Jopa Louis Farrakhan, Nation of Islamin johtaja ja mustan vallan äänekkäin puhemies, on myöntänyt, ettei Amerikka ole enää yhtä rasistinen kuin hänen nuoruudessaan.

Philadelphiassa megafoniinsa kiljuva uusien mustien panttereiden edustaja on nykyisessä maailmassa pelkkä kylähullu, marginaalinen hahmo, jonka puheet piristävät oikeistolaisen median hidasta uutispäivää. Valtaosa amerikkalaisista, niin mustista kuin valkoisistakin, suhtautuu häneen haukotuksella.

Tämä on hieno edistyksen testamentti.

Soundtrack: The Meters, Cissy Strut.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Hieno homma, Suomessakin asenteet ovat muuttuneet aika lyhyessä ajassa todella positiiviseen suuntaan, vaikka sitä ei haluta myöntää ja jotkut poliittiset liikkeet saavat kannatusta liioittelemalla suomalaisten rasistisuutta, arkielämässä et rasismiin kovin helposti törmää. Pitää muistaa, että Suomessa tämä kehitys on ollut parempaan suuntaan lähes päätä huimaavaa, mutta tämäkään ei riitä eikä haluttaisi antaa aikaa kehitykselle, vaan asenteiden pitäisi muuttua sormea napsauttamalla, monien mielestä.

Amerikalla ja Suomella on ainakin se ero, että Amerikassa voi näköjään lietsoa avoimesti rotuvihaa ja kiihottaa kansaa, kun taas Suomessa sananvapaus ei kata Seppo Lehdon tapaisia loanheittäjiä (2 vuotta 4 kk). Jopa älykkäät ja asiallisesti keskustelevat heput kuten Jussi Halla-aho ja toisaalta laimeat alarmistit kuten James Hirvisaari saavat syyttäjän niskaansa.

Lisäksi valtamedia kuten HS rajoittavat voimakkaasti keskustelua näistä tapauksista.

Minusta amerikkalainen sananvapaus on outoa, mutta niin on suomalainenkin tapa vetää totuudentorvet raastupaan.

Suomessa suojellaan ihmisten loukkaantumista ja pahaa mieltä ei sananvapautta. EIT on tuominnut Suomen useista tapauksista missä ihmisten sananvapautta on rajoitettu, mutta tämä ei kiinnosta ketään.

Yhden ihmisen kuullun perusteella ei kannata tehdä paljon päätelmiä Yhdysvalloista ja rasismista. Tämä pätee niin herra Maunulaan kuin minuunkin. Itsellä on parikin tuttua keskilännessä, jonka arkikieleen kuuluu N-sanan käyttö, latinalaisamerikkalaisten jatkuva nimittely jne. Toinen heistä on ohiolainen poliisi, toinen yksityisyrittäjä. Täten turha puhua enempää siitä miten toisia ihmisiä nimitellään. YouTuben sivuilla sitä on ihan tarpeeksi (Rush Limbaugh ja muut ”hörhöt”).

”Musta rasismi” terminäkin on ongelmallinen ja tunnelatautunut. Maunulan artikkeli ei tee oikeutta historiallisille faktoille vaikka hän huomauttaakin, että vihaan vastattiin vihalla. Oikeastaan totuus oli, että valkoisten harjoittamaan institutionaaliseen ja arkipäivän rasismiin kypsyttiin ja siihen reagoitiin – eli mustat ”harjoittivat” vihaa, jonka valkoisten ”harjoittama” rasismi aiheutti. Lisäksi mielestäni on herra Maunulalta aika härskiä lyödä esimerkiksi 60-luvun Mustat pantterit samaan ”mustan rasismin” tai ”ylivoiman” korostajiksi kuin vaikka Nation of Islam.

Lisäksi on kysyttävä miksei herra Maunula kirjoita nyt valkoisten harjoittamasta rasismista, joka tuntuu todellisuudessa pahenevan nykyisessä amerikkalaisessa informaatiotulvassa? Fox News on tästä varmaan räikein esimerkki – mm. trio O’Reilly, Hannity ja Beck (vain muutama mainitakseni) suoltaa miljoonien ja miljoonien korviin päivittäin sellaista valheellista propagandaa että huh huh … Tähän päälle teekutsuliike, siirtolaisvastaiset voimat ja ”normaalit hullut” …

Sopii vain kysyä: Onko edes järkeä puhua ”mustasta rasismista” kun voitaisiin puuttua ensin sen syyhyn – institutionaalisen rasismiin ja sen perintöön?

Rakkain terveisin, holecek (ofay from Finland)

Totta kai rasismia, niin mustaa kuin valkoistakin, on edelleen olemassa. Se ei silti ole laheskaan yhta institutionalisoitunutta kuin aikaisemmin. Lisaksi rasismi nykyisellaan on ennemminkin Keskilannen seka maaseudun kuin kaupunkien ongelma.

Mustat pantterit ovat tulkintani mukaan myos rasisteja. He eivat hyvaksyneet valkoisia jasenia ja kieltaytyivat kaveraamisesta valkoisten kanssa. Rodullinen separatismi ja eriarvoisuus on rasistista, vaikka se ei painisikaan samassa sarjassa Nation of Islamin avoimen vihan kanssa.

Teekutsu-liike on paikoitellen joko rasistinen tai ainakin rodullisesti motivoitunut. Osa irrationaalisesta Obama-vihasta imee polttovoimansa istuvan presidentin rusketuksesta.

Silti, sanoisin kuten takalaiset, etta rotuasioissa maa on ”Better, not perfect.” Edistys on kiistatonta.

Tulee seurattua paljon jenkkien politiikkaa ja holecek on ihan oikeassa, rasismi on nostanut kyllä rumaa päätään viime aikoina. Juuri nämä hänen mainitsemansa henkilöt ja kyseinen tv-kanava.

Allekirjoitan nyt Maunulan kommentin suurimmalta osin. Teekutsuliikehän on nyt mahdollisesti puhdistumassa, ainakin johtopuolella kun yksi liikkeen ”johtaja” tuli tovi sitten möläyttäneeksi suoraan ajatuksensa. Toisaalta tuntuu välillä että demokraatteihin kohdistuva kommari-nimittely on vain osoitus keskivertoamerikkalaisen typeryydestä (anteeksi vain mutta se on karu totuus – Obaman useat päätöksethän ovat viime aikoina olleet hyvinkin suosiollisia ”isolle rahalle” [esim. tuo terveydenhuoltouudistushan teki hirveitä myönnytyksiä kun on kuullut oikeasti sen sisällöstä ja ”loopholeista”]). Kyllä se on vähän kuin perussuomalaiset täällä paitsi että ”persuissa” on enemmän oikeasti fiksuja ihmisiä.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin sitä mieltä yhä, että Mustia panttereita on vaikeata väittää rasistiseksi. Tarkoitan nyt 1960-luvun kontekstia, en nykyaikaa – tätä nykyä panttereille ei oikeasti löydy paikkaa mustasta yhteisöstä. Mietitäänpä oikeasti 60-luvun loppua: Institutionaalinen rasismi jylläsi yhä vahvana. Suurimmalle osalle asuinalueita oli yhä pitävä valkoisten keskinäinen sopimus: ”Tänne eivät n….t muuta” (restrictive covenants). Liittovaltion laki kielsi sen jo 1940-luvulla, mutta käytännössä se oli helppo kiertää paikallisellakin tasolla. Tämä sopi pääosalle valkoisesta Amerikasta. Ennen 70-luvun alun Equal Employment Actia työnhaussa syrjintä on avointa, ja naiset kärsivät siitä etnisten vähemmistöjen tapaan. Sellainenkin ”arvostettu yliopisto” kuin Notre Dame hyväksyi mustat opiskelijat vasta 70-luvulla. Arkipäivän rasismiin kuului myös se, että suurin osa valkoisesta Amerikasta ei halunnut olla tekemisissä arkielämässä afrikkalaisamerikkalaisten kanssa kuten gallupit osoittivat (mikä oli ristiriidassa sen kanssa että enemmistö oli jo pitkään vastustanut institutioonalista rotuerottelua). Which proves my point: ”Not in my backyard; not too close to my home door.”

Korostan edelleen että 60-luvun lopun ja 70-luvun alun historiaa ymmärrettäessä on tajuttava syy-seuraus -suhteet (action > reaction). Mietitäänpä asiaa: Noin sata vuotta orjuuden loppumisesta ja mitkä tulokset! Voisi sitä vähemmästäkin turhautua. Muistissa Kennedyjen ja Martin Luther Kingin murhat. Wattsin mellakat. Poliisiväkivalta joka puolusti konservatiivista Amerikkaa – joskus valkoisiakin vastaan (vrt. Kent Staten järkyttävä ammuskelu). Jos olisin itse ollut tuolloin elossa ja afrikkalaisamerikkalainen, olisin varmasti ollut henkisesti täysin rauniona. Ihmettelenkin niitä, jotka kestivät kaiken kauheuden ja pysyivät järjissään.

Lopuksi lyhyemmin: Totta, monet asiat ovat parantuneet (toisaalta koulujärjestelmä resegregoituu tasaisen varmasti). Tavallaan rasismi on kaupunkienkin ongelma, ja monesti pohjoisessa keskilännessä (oma esimerkki on Clevelandista). And final conclusion: Asiat ovat paremmin. Silti tuntuu välillä kuin Atlantan oma poika Ralph McGill olisi ollut jo 30- ja 40-luvuilla ”edistyksellisempi” kuin monet nykypäivän ”valkonaamat” … Niin, kaikki on suhteellista.

holecek
”Sopii vain kysyä: Onko edes järkeä puhua ”mustasta rasismista” kun voitaisiin puuttua ensin sen syyhyn – institutionaalisen rasismiin ja sen perintöön?”

Jep, jep, mustat ovat kuin pieniä lapsia, eivät he koskaan voi olla vastuussa siitä mitä tekevät. Heillä ei ole omia aivoja, eivätkä he osaa itse ajatella, vaan ainoastaan reagoivat ulkopuolisiin ärsykkeisiin.

Herää jo! Mustat ovat aikuisia ihmisiä, joilla on ihan samanlaiset aivot kuin valkoisillakin.