Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Musta köyhyys: syytä kulttuuria, älä rasismia

Marko Maunula
Blogit Americana 13.8.2010 14:19

Onko rasismi syypää köyhien afroamerikkalaisten kurjuuteen? Voiko valtio parantaa heidän elämäntilanteensa? Vastaus molempiin on ”ei,” kirjoittaa oikeustieteilijä Amy Wax teoksessaan Race, Wrongs, and Remedies: Group Justice in the 21st Century.

Sitten 1960-luvun, afroamerikkalaisessa kulttuurissa ja yhteisössä on tapahtunut jyrkkä jakautuminen.

Musta keskiluokka on kasvanut liki räjähdysmäisesti, ja esteet afroamerikkalaisten menestykselle ovat kadonneet liki täysin. Naapurustoni, työympäristöni, ystäväpiirini, ja perheeni tulvivat yksilötason esimerkkejä kehityksestä mustine tohtoreineen, liikemiehineen, ja professoreineen. Atlantan maine mustan Amerikan Mekkana on oikeutettu, sillä afroamerikkalaiset muodostavat demograafisesti, taloudellisesti, ja poliittisesti merkittävän voiman liki kuuden miljoonan asukkaan metro-Atlantassa.

Kolikon toisella puolen musta köyhälistö on jäänyt kehityksestä miltei osattomaksi, Atlantassakin. Bankheadin ja The Bluffsin kaltaisten köyhien naapurustojen kurjuus on hätkähdyttävää – ja usein vaarallista.

Eräs sosiologeja, psykologeja, ja sosiaalityöntekijöitä loputtomasti hämmentänyt dilemma on ollut viime vuosikymmenien afroamerikkalaisten perheiden eroosio. Vuonna 1965 24 prosenttia afroamerikkalaisista lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella. Tänään lukema on liki 70 prosenttia.

Liberaali perusreaktio ongelmaan on ollut simppeli: kehitys on rasismin synnyttämä, ja se on korjattavissa valtion tehostetuilla toimilla. Köyhät afroamerikkalaiset ovat uhreja ennemin kuin aktiivisia toimijoita omassa elämässään. Yhteiskunta kykenee, ja on velvollinen, nostamaan heidät jaloilleen.

Wax osoittaa logiikan heikkoudet. Faktat eivät tue argumenttia. Ongelma on vain pahentunut vaikka rasismi on tasaisesti hellittänyt. Valtion toimet ovat osoittautuneet joko yhdentekeviksi tai paikoitellen jopa vahingollisiksi.

Syy löytyy kulttuurista, Wax uskoo. Rasismi on osaltaan muokannut afroamerikkalaista kulttuuria, mutta jossain vaiheessa kasvava seksuaalinen suvaitsevaisuus sekä yksinhuoltajuuden paikoittainen ihannointi on johtanut kulturaaliseen vääristymään ja pysyvään köyhyyteen.

Köyhyys on pohjimmiltaan moraalinen ja kulturaalinen ongelma. Jos afroamerikkalainen nuori valmistuu lukiosta, menee naimisiin, ja saa lapsia aviomiehensä kanssa, hänellä on vain reilun viiden prosentin riski vajota tilastolliseen köyhyyteen. Tämä on huomattavasti parempi kuin afroamerikkalaisten keskimääräinen köyhyysprosentti: 25.

Waxin teos provosoi ja kysyy tärkeitä kysymyksiä. Monet sen teemoista on sovellettavissa myös Eurooppaan ja Suomeen. Missä määrin valtio kykenee auttamaan vähemmistöjä sopeutumaan ja menestymään yhteiskunnassa? Mikä on henkilökohtaisen ja yhteisöllisen arvomaailman rooli menestyksessä? Miten voimme muokata kulttuuria paremmaksi? Miten hyvä idea kulturaalinen relativismi pohjimmiltaan oikein on?

Soundtrack: Tony! Toni! Toné!, Anniversary.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Paha kirjoitus. Suomessa tämä edustaa synkintä umpiamerikkalaista oman-onnensa-seppä -kokoomusajattelua. Ja vielä uusliberaalia.

Näinhän asia on. Jossain vaiheessa vihjeettömimmätkin kenties ymmärtävät, että ns. positiivinen syrjintä ”omaksi eduksi” on pahin kohtalo, jonka uhriksi ihmisryhmä voi joutua. Valtion ei pidä pääsääntöisesti antaa latin haulia kansalaiselleen (muista nyt puhumattakaan) vastikkeetta. Kukaan ei arvosta ansaitsematonta rahaa. Hyvinvointivaltio kiveää hiki otsassa tietä helvettiin kun turvaverkko yhä laajemmin mielletään riippumatoksi.

Mustat ovat Yhdysvalloissa rasismin uhreja siksi, että muut ihmisryhmät, erityisesti valkoiset, on rasistisesti valjastettu mustien (ja muiden viktimokratian näennäisvoittajien) vetämiseksi ylös suosta, josta osa heistä ei nouse koskaan joko siksi, ettei pysty tai siksi, ettei halua tai molemmista syistä. Että osa ”nousee kuiville” kirjoituksessa kuvatulla tavalla, osoittaa, ettei mustien kohtalo ole kirjoitettu tähtiin vaan että omalla kyvykkyydellään ja aloitteellisuudellaan kuka tahansa myös heistä kykenee saavuttamaan ainakin kohtuullisen vihreän oksan. Ketään ei kuitenkaan tule siihen vastoin tahtoaan yllyttää; ei varsinkaan muiden vastaavaa mahdollisuutta kaventamalla kuten nyt tapahtuu affirmative action -järjestelyjen turvin.

Asian oikea laita alkaa valjeta sillä sekunnilla, kun ihminen tajuaa, ettei hänellä ole konformistista velvollisuutta teeskennellä ns. Hyvää Ihmistä toistelemalla tuhannesti paikkansapitämättömiksi todistettuja egalitaristisia loruja. Lapsi ei ole tabula rasa. Tuon kun sisäistää, tervehtyminen alkaa.

Ylikansallinen Sekoomus on vasemmistopuolue.

Juhani Sirkiä: Valkoinen iho tarjoaa edelleen Yhdysvalloissa huomattavasti enemmän etuja kuin haittoja. Sossun turvaverkko on leikattu jo 1980-1990 luvuilla ja Affirmative Action on pitkälti vain muisto menneiltä vuosikymmeniltä. Mitä viktimologiaan tulee, harva kykenee siinä haastamaan valkoista keskiluokkaista konservatiivia. Kuuntele konservatiivisia radioääniä, ja kuulet loputtomia litanioita siitä kuinka sorrettu ryhmä tämä valtaa ja vaurautta tihkuva ryhmä itse asiassa onkin. Itse arvostan myös suomalaista “ilmaista” koulutusjärjestelmää sekä kattavaa terveydenhoitoa erittäin paljon.

Waxin pointti on, että liberaalit ovat unohtaneet kulttuurin merkityksen menestyksessä ja sen puutteessa. Kaikki ei selity rasismilla. Todisteet puhuvat Waxin sekä häntä komppaavien afroamerikkalaisten älykköjen puolesta. Esimerkiksi John McWhorter ja Henry Louis Gates, kaksi eturivin julkista älykköä, ovat myös kirjoittaneet saman aiheen ympäriltä melko kipeitä ja rehellisiä analyysejä.

Tyytynemme olemaan osittain eri mieltä.

Viktimokratia (viktimologiahan on asia erikseen kuten tietenkin tiedätkin) kun toimii niiden puolesta, jotka erilaiset tulonsiirtojärjestelmät (luulotelluiksi) uhreiksi osoittavat ja näihin eivät valkoiset, keskiluokkaiset konservatiivit varmastikaan kuulu kuin enintään satunnaisesti. Että osa heidän puhemiehikseen julistautuneista pitää asiaa esillä, ei sinänsä tarkoita sitä, etteivätkö he lainsäädännöllisesti ole menestyksestään huolimatta yhä pääsääntöisesti altavastaajia, vaikkakaan eivät kenties enää kaikilta osin yhtä pahasti kuin joskus aiemmin. Aidosti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa heidän numeerisesti mitattavissa oleva menestyksensä vain olisi nykyistäkin parempi.

Aivan epäilemättä valkoinen iho on etu Yhdysvalloissa. Kaikkiallahan se on, keltaisesta nyt puhumattakaan ainakin Yhdysvaltojen kontekstissa. Tästä pääsemmekin villakoiran ytimeen. Jokseenkin täydellisesti nyttemmin myös Suomessa vesitettyä R-sanaa heitellään surutta ympäriinsä ja useimmiten tästä ovat vastuussa ihmiset, jotka eivät termiä itse kykene edes tyydyttävästi määrittelemään. Kun sitten osoitan heidän itsensä olevan rasisteja paljon läpitunkevammalla tavalla kuin mihin itse pystyisin edes teoreettisesti niin halutessani, alkavat primitiivireaktiot.

Rasialisti toki olen. Kun maailma vuosisadasta toiseen kertoo aina ja yhä uudelleen, miten tietyt ihmisryhmät päätyvät tiettyyn lopputulokseen jokseenkin matemaattisella vääjäämättömyydellä, ainakaan minä en kykene (sikäli kuin siihen edes tuntisin tarvetta) huijaamaan itseäni ajatuksilla siitä, että olemme kaikki samanlaisia. Emme ole. Ihminen on täsmälleen samojen evolutiivisten paineiden alainen olento kuin kaikki muutkin eläimet.

Rasismi itsessään on erinomaisen typerä ajatus. Yhdenkään yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ei tietenkään voi olla se, että jotakin ihmisryhmää estetään kohottautumasta täyteen mittaansa jonkin niin triviaalin asian kuin ihonvärin tai muun vastaavan synnynnäisen seikan kuten sukupuolen takia. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää saada legislatiivit kaikkialla ymmärtämään positiivisen syrjinnän paradoksaalisuus.

Kulttuuri ei ilmaannu tyhjästä vaan sillä on biologinen perustansa. Kulttuurin luovat ihmiset ja afroamerikkalaisen kulttuurin kaikkine sen huonoine ja viheliäisyyteen noudattajansa sysäävine puolineen ovat luoneet afroamerikkalaiset itse. Vain heillä on aito mahdollisuus niin halutessaan sitä muuttaa. Jos (kun?) mustan miehen haluttomuus pidättyä promiskuiteetista ja ottaa vastuu lastensa tulevaisuudesta säilyy entisellään, ei tuloksena edelleenkään voi olla mikään muu kuin löyhä matriarkaatti, jossa aikuistuvat pojat ajautuvat suurelti osin rikollisuuteen ja muuhun huono-osaisuuteen tyttärien jäädessä jokseenkin yhtä heitteille. Kierteen voivat katkaista vain mustat itse, mikäli kykenevät riittävän laajamittaisesti ymmärtämään omien käyttäytymismalliensa turmiollisuuden.

Minä en näe hyvinvointiyhteiskunnalla kuin pitkät jäähyväiset niin Suomessa kuin muuallakaan. Henkilökohtaisesti en jää juurikaan kaipaamaan, vaikka sillä muutama hyväkin puolensa on tai oli. Kyse on enää siitä kuinka vähin vaurioin muutos kohti normaalitilannetta kyetään lähivuosikymmeninä suorittamaan. Mikä pikemmin aloitetaan, sen parempi. Puoli-ilmaisen energian hupenemisella on oleva mitä erilaisimpia seurauksia.

”Mikä on henkilökohtaisen ja yhteisöllisen arvomaailman rooli menestyksessä? Miten voimme muokata kulttuuria paremmaksi? Miten hyvä idea kulturaalinen relativismi pohjimmiltaan oikein on?”

Hyviä kysymyksiä!

Arvomaailmalla on valtava merkitys menestyksessä, jos ei aina henkilökohtaisella niin ainakin tilastollisella tasolla. Jos jättää koulun kesken, ei ota asuntolainaa ja lopulta antaa ajelehtivan elämänmallin sisarensa jälkikasvulle, ei yhteisö enää oikeastaan tarvitse muuta menestyksen karttamiseen.

Juhani Sirkiä: Valkoinen keskiluokka on hyötynyt valtion aktivismista enemmän kuin yksikään muu ryhmä. Heidän nauttimansa etuisuudet, verotusjärjestelmästä infrastruktuuriin ja koulutusjärjestelmästä amerikkalaiseen oikeuslaitokseen, kallistavat pöytää heidän hyväkseen enemmän kuin yksikään vähemmistöjä suosiva, nykyisin hyvin rajallinen affirmative action –systeemi.

Kulttuuri ei synny tyhjiössä. Esimerkiksi afroamerikkalainen kulttuuri on vahvasti orjuuden, sorron, ja rasismin muokkaama. Kulttuuri ei perustu biologiaan, vaan jaettuihin kokemuksiin ja yhteisölliseen muistiin.

Biologinen determinismi ei kestä historiallista tarkastelua. 3000 vuotta sitten Afrikka, ja erityisesti Niilin laakso, oli kulturaalisesti ja poliittisesti läntisen maailman edistyinein kolkka. Kiinalainen tiede, taide, kulttuuri, ja teollisuus oli vuosituhansia täysin ylivoimainen verrattuna Eurooppaan. Viela 600 vuotta sitten islamilainen maailma oli huomattavasti Eurooppaa sofistikoituneempi. Tänään niin menestyksekäs Pohjois-Eurooppa oli täynnä metsissä eläviä barbaareja pitkälle keskiaikaan saakka.

Yhdessä asiassa olemme jyrkästi samaa mieltä: rehellinen ja avoin keskustelu kulttuurista on tärkeää, eikä sitä saa tukahduttaa kiljumalla rasismia. Se tekee hallaa myös rasismin uhreille.

Terry Jonesin mielestä niiden ihmisten, joita roomalaiset kutsuivat barbaareiksi, historia on vääristetty.
Voittaja kirjoittaa historian.
Jones perustei oikein hyvin näkemyksensä ohjelmassaan.

Terry Jonesin barbaarit

”Jo muinaiset roomalaiset…” oli johonkin maailman aikaan niin yleinen kirjoitelman aloitus, että vielä 1980-luvulla kuului lukion opetusohjelmaan kertoa ettei niin saa ainekirjoitusta aloittaa. Antiikin Rooma (ja Kreikka) oli kaiken tietämyksen ja tiedon alkutyyssija ja siihen vertautuivat nykyiset saavutukset alalla kuin alalla.

BBC:n vuonna 2006 tuottamassa kaikkiaan neliosaisessa sarjassa Terry Jones’ barbarians (suomeksi Roomalaiset ja barbaarit) Monty Pythonista tuttu Terry Jones oikoo käsityksiä roomalaisten ylivoimaisuudesta.

Tokihan valtavan valtakunnan muodostaminen on vaatinut taitoja ja tietoja, mutta enemmän kuin uskommekaan. Roomalaisella maailmanvallalla on ollut arvoisiaan vastustajia, joita Jones ohjelmasarjassa esittelee ja tuulettelee muutoinkin käsityksiä siitä kenellä muinoin moraali oli kohdillaan.

Huumoria ei tietenkään ole unohdettu, silti asiat saavat puhua puolestaan.

Eilen illalla Yle Teema esitti sarjan kolmannen osan, jossa käsiteltiin roomalaisen kokemia kolauksia sotataidon alalla. Syrakusalainen Arkhimedes (se samainen kuuluisa matemaatikko) piti Rooman joukkoja pilkkanaan kehittelemällä kotikaupungilleen kaikenlaisia puolustusvälineitä.

Pahaksi onneksi ylimielisyys sai kaupunkilaiset jättämään puolustuksen liiaksi tiedemiehensä harteille ja Rooma suoritti valloituksen.

Ylimielisyys ei ollut tuntematon roomalaisillekaan. Caesar näytti valloittaneen Gallian niin vaivattomasti, että seurauksena oli tietenkin täydellinen selkäsauna itäisillä naapurimailla.

Viimeisessä jaksossa on luvassa myytinpurantaa Rooman tuhosta. Yleensähän näihin tapahtumiin liitetään barbaariheimot vandaalit ja hunnit, mutta Jones jälleen puhdistaa ”barbaarien” huonoa mainetta.

Suuren maailmanvallan ei kannattaisi käyttäytyä öykkärimäisesti ja toimia muusta maailmasta riippumatta. Etenkin sen tulisi huolehtia omien verotulojensa jatkuvuudesta — veropohjan rapautumisella on barbaareja tuhoisampia vaikutuksia valtakuntien olemassaoloon. Katsokaa vaikka ensi sunnuntaina (Yle Teema 17.05).

Myös Suiomen historia on ruotsalaisten kirjoittamaa.

Olemme siis ainakin osittain vahvastikin eri mieltä.

Valkoinen keskiluokka saattaa hyvinkin olla eniten julkisen vallan toimista hyötynyt joukko, mutta se lienee myös se ihmisryhmä, joka on uutteruudellaan ”yli oman osansa” verovaroja myös kerryttänyt.

Mustat ovat epäilemättä saaneet Yhdysvalloissa kulttuurilleen huonot lähtökohdat, mutta orjuuden päättymisestä on jo pitkälti yli vuosisata eikä noinkin suuren ihmisjoukon pidä sukupolvesta toiseen toistaa niitä samoja virheitä, jotka he (tiedostamattaan?) tekevät. Kouluttautumisen ja ylipäätään elämässään eteenpäin pyrkimisen vieroksunta (”acting whitey”), tyhjänpäiväisen bling-blingin haaliminen ja äkkirikastumisesta haaveileminen jonkin enemmän tai vähemmän vippaskonstin (rap-tähteys, ammattilaisurheilijan ura jne.) kautta johtavat aina lopulta samaan lopputulemaan. Aikuisilta, täysipäisiltä ihmisiltä pitää voida edellyttää päivänselvien johtopäätösten tekemistä ja niin oma-aloitteisesta kuin avustetusta uhriutumisestakin luopumista. Tähänhän muistaakseni jopa Obama otti kantaa viime vuonna.

Biologinen todellisuus ei luonnollisestikaan sinänsä selitä täysin maailmanhistoriaa, mutta jokin yksinkertainen ja järkeenkäypä selitys täytyy olla sillä, että vaikkapa Kaakkois-Aasian maat (lähinnä ajattelen Japania ja Etelä-Koreaa ja miksei myös Taiwania) ovat kahden sukupolven aikana nousseet raunioista kauppamahdeiksi. Jokseenkin samalla aikavälillä tarkasteltuna useampi kymmenen Saharan eteläpuolisen Afrikan maata ei ole kyennyt luomaan osalle asujaimistostaan edes sanitaation kaltaista perusinfrastruktuuria vuosikymmeniä kestäneestä avustusvirrasta huolimatta.

Kiina taltutti väestönkasvunsa, koska laskelmat osoittivat, että se oli yksinkertaisesti pakko tehdä. Vastakkaisena esimerkkinä voisi käyttää esim. Etiopiaa, joka ei ainakaan 80-luvun nälänhädästään vaikuta oppineen yhtään mitään (noin 25 vuodessa väkiluku on noin kaksinkertaistunut, kun mukaan lasketaan myös eritrealaiset, jotka erkanivat Etiopiasta). Uusi nälänhätä tulee joka tapauksessa ennen pitkää. Mikä Afrikassa mättää, elleivät afrikkalaiset itse? Miksi on alkanut jo heidän itsensäkin keskuudesta kuulua ääniä, jotka haikailevat suorastaan mantereen kolonialisoimisesta uudelleen?

Maailmanhistoriasta tiedämme molemmat varmaankin vähintään sen, mitä kaltaisillemme (varhaiskeski-ikäisille?) on aiheesta peruskoulussa opetettu. Muinaisen Egyptin mainintaa en tosin tässä asiayhteydessä ymmärrä. Miten se liittyy asiaan? Kiinan ylivertaisuudesta ja varsinkin sen ajallisesta kestosta sekä islamilaisen kulttuurin väitetystä edistyksellisyydestä nyt puhumattakaan olen jopa jyrkästi eri mieltä.

Kehitys eri kulttuureissa on toki vaihdellut eri aikakausina, mutta vain eurooppalaiset kykenivät tekemään läpimurron, sillä vain Euroopassa ja eurooppalaisten sittemmin asuttamissa maankolkissa saattoi kehittyä tieteellinen maailmankuva kaikkine seurannaisvaikutuksineen. Omaan ajatteluuni asian tiimoilta ovat vaikuttaneet esim. Fjordmanin ja Ian Joblingin kaltaisten kirjoittajien tuotokset, jotka tässä jätän maininnan varaan. Aiheesta kiinnostunut epäilemättä ne itsekin löytää.

Muutamia huomioita keskusteluun, Ja aloitetaan lainauksilla:

”Valkoinen keskiluokka […] lienee myös se ihmisryhmä, joka on uutteruudellaan ’yli oman osansa’ verovaroja myös kerryttänyt.”

”Mustat ovat epäilemättä saaneet Yhdysvalloissa kulttuurilleen huonot lähtökohdat, mutta orjuuden päättymisestä on jo pitkälti yli vuosisata […]”

– Kaksi tyypillistä väitettä, josta voidaan heti osoittaa perusteelliset historiantuntemuksen puutteet. Ensinnäkin ns. valkoisen Amerikan varallisuuden historiallinen perusta on luotu orjatyöllä, sen jälkeen sharecropping -järjestelmällä ja palkkasegregaatiolla sekä muiden etnisten ”köyhien” alipalkkauksella. Sopii vain kysyä paljonko afrikkalaisamerikkalaiset olisivat voineet maksaa lisää veroja, jos olisivat saaneet. Niin, jos olisivat aina halutessaan saaneet. Esim. vuosikymmenien saatossa poll tax -verot ja monet muut verot … Sopii lukea aiheesta, monta kirjaa löytyy, niin konservatiiveilta kuin ns. liberaaleiltakin.

Niin, orjuuden päättymisestä on liki 150 vuotta. Sen sijaan esim. tiettyihin yliopistoihin on ollut vapaa pääsy vasta muutaman vuosikymmenen, hyviin lukioihin samoin. (Koulusegregaatio on itse asiassa taas yleistynyt useita vuosia.) Tiettyihin työpaikkoihin oli hyvin vaikea päästä vielä pari vuosikymmentä sitten. Ja on ajoittain vieläkin. Tämä orjuuden jälkeinen monipuolinen segregaatio ei siis paina mitään?! Oliko sharecropping -järjestelmä (maahan sidottu velkavankeus) muka hyväksi tummemman hipiän omaaville miljoonille? Yksikään vakavasti otettava ihminen ei puhu nykyään niinkään orjuuden vaikutuksesta kuin segregaation.

Afrikkalaisamerikkalaisessa kulttuurissa on tosiaan pitkään ollut pahoja ongelmia, jotka heidän itsensä pitää selvittää. Sikäli on turha vedota mihinkään tohtori Gatesiin, koska hänen ”sisäinen kritiikki” voidaan samaan hengenvetoon rinnastaa Cornel Westin, Kwame Appiahin, jopa Michael Steelen sekä Shelby Steelen kulttuurikritiikkiin. Eivätkä monet ongelmat todellakaan ole uusia vaan vuosikymmeniä kestäneitä, kroonisia tarinoita. (Lukekaapa vaan vaikkapa 30- ja 40-lukujen kirjoja mm. seuraavilta: Franklin E. Frazier, W.E.B. DuBois, Robert Ezra Park. ”Mustan ydinperheen hajoaminen”? Höpön höpön!!! Samalla otsikolla kirjoitettiin kirjoja ennen toista maailmansotaa!

Kyse onkin enemmän yksittäisen kulttuurin ymmärtämisestä, sen historian tuntemuksesta ja institutioonaliseen rasismin pitkäaikaisesta vaikutuksesta amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Ja jos jokin Yhdysvalloissa ruokkii bling bling -unelmia, niin se on ensi sijassa media, jossa afrikkalaisamerikkalaisilla on harvemmin juurikaan sanansijaa. Onneksi on vielä niitäkin, jotka ymmärtävät tämän.

Jatketaan keskustelua vielä myöhemmin.

”Biologinen todellisuus ei luonnollisestikaan sinänsä selitä täysin maailmanhistoriaa,”

Jätä ”täysin” pois. Kulttuuri ja sattuma ovat pääosassa.

Suomen osalta voidaan esimerkiksi sanoa, että usko oman työn merkitykseen oli tuskin koskaan niin korkealla kuin välittömästi sodan jälkeen, ja tällöin (1945-1965) Suomi kohosi raunioista teollisuusmaaksi. Lappi oli poltettu, NL omi laajat alueet, aiheutti valtavan pakolaisvyöryn ja kehtasi vaatia vielä jättimäiset sotakorvaukset. Biologiasta ei kuitenkaan ole kyse, samat geenit ovat asuneet Suomessa varsin pitkään, jopa siinä määrin että geettistä taantumista on ruvettu ”edistyksellisessä” mediassa pitämään Suomen kansallisena, ellei geneettisenä erityispiirteenä.

Olemme eri mieltä.

Itse olen kaiken asiasta muutamana viime vuosikymmenenä käsiini saamani ja useista eri lähteistä lukemani perusteella sekä esitettyjä väitteitä havainnoitavaan todellisuuteen verrattuani vakuuttunut siitä, että eri ihmisryhmien väliset erot ovat pohjimmiltaan geneettisperäisiä. Vähäistäkään täsmällisyyttä tavoittelevaa, prosentuaalista geneettisen komponentin osuutta tuskin kukaan pystyy parhaankaan nykytietämyksen valossa esittämään vaan se jää vastaisen tutkimuksen tehtäväksi.

Luonnollisesti asiaan vaikuttavat hyvin monimutkaisin tavoin useat muutkin seikat eikä ihmisen perimä ole yksilötasolla tietenkään hänelle monilta osin mikään vääjäämätön kohtalo, mutta mitä suurempaa ihmisryhmää tarkastelemme, sitä ilmeisemmäksi alkaa muodostua ihmisen sidottuisuus biologiaansa. Tämä täytyy kyetä sanomaan sivistysvaltiossa tai sellaiseksi itseään kutsuvassa yhteisössä ilman, että tulee demonisoiduksi. En toki väitä, että tässä nimenomaisessa keskustelussa niin olisi käynyt.

Omaksumastani näkökannasta ei tietenkään voida tehdä sitä päätelmää, että ihmisryhmiä olisi mielekästä kohdella eri tavoin vaan kaikkia on nimenomaan kohdeltava mahdollisimman tasapuolisesti ja yksittäisiä ihmisiä lähtökohtaisesti yksilöinä eikä jollakin tavoin määrittyvän viiteryhmänsä edustajina. En halua itselleni ja niille ihmisryhmille, joihin samaistun, ainuttakaan ylimääräistä etuoikeutta muihin nähden, mutta en myöskään tyydy yhtään vähempään, sillä olen vapaa nykyistä länsimaista yhteiskuntatodellisuutta riivaavasta itsevihasta ja todellisuudentajuttomuudesta. Keskuudessamme elää aivan liian monta farisealaista apologeettaa.

Valkoiset ovat täysin kiistatta syyllistyneet ehdottoman tuomittaviin raakuuksiin ja epäinhimillisiin käytäntöihin historiassa ja pieneltä osin tämä synkkä perintö elää keskuudessamme yhä. Olisi mielenvikaista väittää muuta. Joltisellakin tarkkuudella samalla mittakaavalla ovat syyllisiä vastaavaan olleet toki muutkin rodut. Jostainhan esim. ne valmiiksi kahlitut orjat ilmestyivät Afrikan rannikolle valkoisten orjalaivoihin vietäviksi.

Myönnän tämän seikan periaatteellisesti vähäisen painoarvon. Eihän rikos siitä sinänsä vähene, että muutkin niitä tekevät. Käytänkin sitä lähinnä muistuttamaan siitä, että valkoisen rodun demonisointi (à la Sontag perässähiihtäjineen) on pääasiallisesti omaa tuotostamme, jossa unohdetaan ilmeisen tarkoitushakuisesti myös se, että modernit ihmisoikeudet (sekä muutamat muut niihin (kenties etäisesti) liittyvät ajatusmallit kuten esim. eläinten oikeudet) ovat leimallisesti valkoisten kehittämiä ja levittämiä ajatuksia, joista esim. islamilainen kulttuuripiiri vähät välittää kieltäytymällä sitoutumasta YK:n ihmisoikeuksien julistukseen. Jonkinlaiseksi vastaukseksi tarkoitetun Kairon julistuksen viimeinen eli 25. artikla, jossa kaikki edellä luetellut korulauseet pyyhkäistään shari’an alaisuuteen on typerryttävyydessään lähinnä tragikoominen.

Aihepiiri on äärettömän laaja ja ansaitsisi satojen sivujen puheenvuoroja puolin ja toisin, joten joudun tyytymään muiden kirjoittajien tai siis tässä tapauksessa lähinnä Ian Joblingin siteeraamiseen vaikkapa oheisella linkillä:

http://whiteamerica.us/index.php/articles/archive/

Olen paleokonservatiivinen, rasialistinen, militantti ateisti enkä muuta voi olla kaiken lukemani ja tarkkailemani jälkeen. Minulle tämä ei ole ongelma, mutta yllättävän monelle muulle se vaikuttaa olevan.

Suositeltakoon lopuksi itse kullekin lukemiseksi Theodore Dalrympleä. Se on aina hyvä neuvo.

Rasialismi ja rasismi ovat eri asioita. Löydät epäilemättä määritelmät itsekin.

Näitä luetaan juuri nyt