Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Musta Amerikka: itsetutkiskelun paikka?

Marko Maunula
Blogit Americana 27.8.2013 18:44

Keskiviikkona, 28. elokuuta, tulee kuluneeksi 50 vuotta Martin Luther King Jr:n johtamasta marssista Washingtoniin sekä sen kruunanneesta Kingin ”Minulla on unelma” -puheesta. Unelma on valtaosin toteutunut, mutta kaikki eivät ole ottaneet tilaisuudesta vaarin.

Marssi Washingtoniin oli eräs amerikkalaisen kansalaisoikeustaistelun tärkeimmistä tapahtumista, ja Kingin puhe kuuluu historian parhaiden puheiden pieneen kärkiryhmään. Norman Mailer sanoi, puheen kuultuaan, että lavalla seisoo Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti, mutta toisin kävi. Vain viisi vuotta myöhemmin King oli kuollut salamurhaajan luodeista.

Puheen vuosipäivää on juhlittu näkyvästi, muistotilaisuuksien sekä jatkuvien keskustelujen ja itsetutkiskelujen muodossa. CNN, NBC, ABC, CBS, FOX sekä muut kanavat ovat raahanneet studioihinsa kansalaisoikeusliikkeen veteraaneja analysoimaan rotua nykypäivän Yhdysvalloissa sekä Kingin unelman toteutumista.

Lauantain muistelutilaisuuden puhujat sekä television keskustelijat nostivat esiin kansalaisoikeusliikkeen kiistattomat saavutukset: tasa-arvo on valtaosin tosiasia, afroamerikkalaiset ovat osa amerikkalaista valtavirtaa, istuvalla presidentillä on terve rusketus.

Samanaikaisesti puhujat nostivat esiin myös afroamerikkalaisten kohtaamat kiistattomat haasteet: uudet lait konservatiivisissa osavaltioissa tekevät äänestämisestä vaikeampaa, tapaus Treyvon Martin osoittaa rodullisen profiloinnin jatkuvan voiman, musta köyhyys on edelleen tosiasia monissa naapurustoissa.

Itse olisin toivonut puhujilta enemmän kriittistä oman pesän tarkastelua. Jotkut kommentaattorit, kuten Al Sharpton, painottivat myös rumia tosiasioita (”Älä kuvittele Medgar Eversin kuolleen, että sinä saisit käyttäytyä kuin huligaani!”), mutta liian moni keskustelijoista on edelleen koukussa vanhaan uhri-myyttiin.

Afroamerikkalainen keskiluokka on liittynyt amerikkalaiseen valtavirtaan. Se kouluttaa lapsensa samoissa kouluissa valkoisten kanssa, kasvaa ja kutistuu, nousee ja laskee liki samassa tahdissa valkoisen keskiluokan kanssa. Tuloerojen kasvu, automaatio, globalisaatio, sekä viime vuosikymmenten talouspolitiikka ovat koetelleet afroamerikkalaista keskiluokkaa, mutta samat ilmiöt ovat vaivanneet myös valkoisia. Kulturaalisesti musta keskiluokka on pitkälti sulautunut yhteiskunnan valtavirtaan.

Haasteita löytyy, mutta ne liittyvät valtaosin köyhien mustien elämään. Rikostilastot, köyhyys, sekä muut sosiaaliset ongelmat viihtyvät edelleen Bronxissa, Etelä-Atlantassa, Comptonissa, Itäisessä St. Louisissa, sekä muissa mustan alaluokan alueissa. Haasteista suurin on kulturaalinen. Ovi menestykseen on entistä avoimempi, mutta siitä kulkeminen vaatii mittavia muutoksia asenteisiin sekä kulttuuriin. Kuten mm. John McWhorter on vakuuttavasti kirjoittanut, uhri-mentaliteetti on suurempi syyllinen köyhän mustan väestön ahdinkoon kuin rasismi tai taloudellisten mahdollisuuksien puute. (Tämä ei, tietenkään, tarkoita etteikö rasismilla tai talouden heilahteluilla olisi myös roolinsa kehityksessä.)

King herätti valkoiset ymmärtämään rasismin vääryyden, pakottaen valkoisen Amerikan katsomaan itseään peilistä sekä muokkaamaan asenteitaan. Tänään, 50 vuotta myöhemmin, olisi vahva tilaisuus uudelle Kingille, joka pakottaisi köyhät mustat tekemään samoin.

Soundtrack: Raekwon, Cold Outside.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Sanoisin että perheen rapautuminen köyhien mustien (ja valkoistenkin) keskuudessa on tärkeä syy. Obamakin toi tätä esiin vedotessaan (oliko viime vuonna) mustiin isiin. Tutkimusten mukaan isän rooli (tai siis poissaolo) on aika voimakas vaikutin rikolliskäyttäytymiseen, koulumenestyksen puutteeseen ja siten köyhyysloukussa pysymiseen. Tavallaan USAn tukijärjestelmät (niitäkin on!) mahdollistavat köyhien mustien naisten isot isättömät lapsikatraat. Ei niitä pitäne purkaa, mutta avustuksilla elämisestä näyttää tulevan tapa.
Avioliiton palauttaminen sosiaaliseksi normiksi parantaisi mustien naisten, lasten ja myös mustien miesten elintasoa ja hyvinvointia sekä työmotivaatiota ja vähentäisi tukien tarvetta sekä aviottomien lasten määrää ja rikollisuutta.

Kirjoituksessa jäi mainitsematta että USAssa harjoitetaan varsin mittavaa ns ”positiivista diskriminaatiota” virallisten tahojen puolesta esim opiskelu- ja työpaikkojen suhteen – käytännössähän tämä merkitsee vaatimustason alentamista aliedustettujen etnisten ryhmien osalta sisäänoton/palkkaamisen suhteen. Mitä tällä on saatu aikaiseksi?

1Suomalainen,

Meilläkin on kuulemma tarvetta lisätä positiivista diskriminaatiota.

Olen kirjoittajan kanssa lähes aina eri mieltä, mutta toisaalta pidän näitä bloggauksia lähes aina mielenkiintoisina ja ajatuksia herättävinä. Niin tälläkin kertaa.
Kirjoittaa John McWhorter kuinka vakuuttavasti tahansa niin mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu vielä tänäkään päivänä sen enempää Yhdysvalloissa kuin muuallakaan maailmassa. Köyhyys ja näköalattomuus periytyy siinä missä arvonimet ja tiluksetkin eikä mikään määrä reipasta ”can-do”-asennetta nosta köyhää pohjalta huipulle(jollei köyhä sitten kuulu siihen harvalukuiseen poikkeusyksilöiden joukkoon joissa yhdistyy ahkeruus, lahjakkuus ja onni). Vieläkään.
Se voi hyvinkin olla totta että ihmisen ihonvärillä on vuonna 2013 vähemmän väliä kuin ennen, mutta tasa-arvon sijaan tulkitsen sen tarkoittavan sitä että uusi jakoviiva menee juuri varakkaiden ja köyhien välillä.

1suomalainen (& Ilkka Tillanen). USAssa vähemmistöjä/naisia saatetaan kannustaa osallistumaan hakuihin, mutta positiivista syrjintäänen ole varsinaisissa arvostelukriteereissä vielä missään huomannut (en väitä ettei missään niin olisi mutta ainakin valtiolla ja akatemisissa asioissa kiellettyjä, niin luulen). Ja hyvä niin!

Olen palaamassa Suomeen ensi vuonna ja osallistun apurahahakuihin EUn ja Suomen tasoilla. EU-haussa suoraan sanotaan että sukupuoli- ja maantieteelinen jakauma ovat valintakriteerejä tai -perusteita. Ja Akatemiassa: ”Rahoituspäätökset perustuvat ensisijaisesti tutkimussuunnitelman ja hakijan tieteellisten ansioiden arviointiin, mutta myös muihin Akatemian hyväksymiin tutkimuspoliittisiin tavoitteisiin kiinnitetään huomiota.” Toisin sanoen Suomessa ei edes sanota mitä (kaikkia) perusteita valinnassa käytetään. Reiluinta kaikkia kohtaan olisi selkeät ja vain tieteelliset valintakriteerit!

Kuten edellä todettiinkin, positiivinen diskriminaatio on lopulta vain syrjintää, apartheidin sukua kauniissa paketissa. Se on erittäin ongelmallinen ajatusmalli.

Mitä MM:n alkuperäiseen kirjoitukseen tulee, on USA:ssa varmasti myös mustalla väestönosalla peiliinkatsomisen paikka. Mustien kulttuuri arvostaa (?) enemmän räppäreitä ja rikollisia kuin insinöörejä ja opettajia. Keitä ovat esikuvat? Sorretusta asemasta muodostuu ehkä myös tekosyy, jos ei viitsi yrittää. Vähän kuin pitkäaikaistyöttömälle käy joskus Suomessa, turha edes yrittää.

Uhrina olemista luopuminen tuntuu olevan vaikeaa myös monille naisille ja feministeille. Välillä tuntuu, että pitää keksiä mitä pähkähullumpia ongelmia oikeuttaakseen olemassaolonsa, työpaikkansa ja määrärahat valtiolta.

No jotkut roikkuvat menneessä ja jotkut menevät eteenpäin, onneksi yhä useampi ihminen suuntaa kuitenkin katseensa eteenpäin eikä jää roikkumaan menneisiin.

Rasismin lajeista julmin on suvaitsevaisuus koska suvaitsevaisuus eristää ylenkatseisesti suvaitsevaisuuden kohteen erilleen meistä muista, paapottavaksi ja holhottavaksi, ei edes oikein täysin oikeustoimikelpoiseksi aikuiseksi ihmiseksi.

Suvaitsevaisuus on julmaa koska se opettaa suvaitsevaisuuden kohteelle ettei syyn ja seurauksen suhde koskekaan tätä. Vähemmistön edustajille opetetaan että heidän teoillaan ei ole seurauksia eikä vastuuta omasta elämästä tarvitse ottaa.

Terveellä itsetunnolla varustetulla ihmisellä on kyky vastoinkäymisiä kohdatessaan kysyä itseltään teinkö jotain väärin, johtuuko tämä jostain mitä minä tein? Tämä taas johtaa useimmiten kasvuun ja kehittymiseen ihmisenä.

Uhrimenttaliteettiin kasvatettu ihminen kysyy vastoinkäymisiä kohdatessaan kuka tämän teki minulle, kuka on syyllinen ja lietsoo itsensä infantiiliin raivoon. Uhristatukseen kasvatettu ihminen pysyy koko ikänsä esimurrosikäisen henkisellä tasolla.

Tämän vuoksi suvaitsevaisuus vähemmistökiintiöineen, ”positiivisine” syrjintöineen on äärimmäisen julmaa ja tuhoisaa toimintaa. Ei vähiten siksi että erilaiset vähemmistöstatukseen perustuvat ohituskaistat ovat omiaan nostattamaan vihaa enemmistön edustajissa.

Suvaitsevaisuus on rasismia ja se ruokkii juuri sitä rasismia jota vastaan se kuvittelee taistelevansa.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla ja hyvät ihmiset ovat paholaisen kätyreitä.

Näitä luetaan juuri nyt