Musta Amerikka: itsetutkiskelun paikka?

Keskiviikkona, 28. elokuuta, tulee kuluneeksi 50 vuotta Martin Luther King Jr:n johtamasta marssista Washingtoniin sekä sen kruunanneesta Kingin ”Minulla on unelma” -puheesta. Unelma on valtaosin toteutunut, mutta kaikki eivät ole ottaneet tilaisuudesta vaarin.

Marssi Washingtoniin oli eräs amerikkalaisen kansalaisoikeustaistelun tärkeimmistä tapahtumista, ja Kingin puhe kuuluu historian parhaiden puheiden pieneen kärkiryhmään. Norman Mailer sanoi, puheen kuultuaan, että lavalla seisoo Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti, mutta toisin kävi. Vain viisi vuotta myöhemmin King oli kuollut salamurhaajan luodeista.

Puheen vuosipäivää on juhlittu näkyvästi, muistotilaisuuksien sekä jatkuvien keskustelujen ja itsetutkiskelujen muodossa. CNN, NBC, ABC, CBS, FOX sekä muut kanavat ovat raahanneet studioihinsa kansalaisoikeusliikkeen veteraaneja analysoimaan rotua nykypäivän Yhdysvalloissa sekä Kingin unelman toteutumista.

Lauantain muistelutilaisuuden puhujat sekä television keskustelijat nostivat esiin kansalaisoikeusliikkeen kiistattomat saavutukset: tasa-arvo on valtaosin tosiasia, afroamerikkalaiset ovat osa amerikkalaista valtavirtaa, istuvalla presidentillä on terve rusketus.

Samanaikaisesti puhujat nostivat esiin myös afroamerikkalaisten kohtaamat kiistattomat haasteet: uudet lait konservatiivisissa osavaltioissa tekevät äänestämisestä vaikeampaa, tapaus Treyvon Martin osoittaa rodullisen profiloinnin jatkuvan voiman, musta köyhyys on edelleen tosiasia monissa naapurustoissa.

Itse olisin toivonut puhujilta enemmän kriittistä oman pesän tarkastelua. Jotkut kommentaattorit, kuten Al Sharpton, painottivat myös rumia tosiasioita (”Älä kuvittele Medgar Eversin kuolleen, että sinä saisit käyttäytyä kuin huligaani!”), mutta liian moni keskustelijoista on edelleen koukussa vanhaan uhri-myyttiin.

Afroamerikkalainen keskiluokka on liittynyt amerikkalaiseen valtavirtaan. Se kouluttaa lapsensa samoissa kouluissa valkoisten kanssa, kasvaa ja kutistuu, nousee ja laskee liki samassa tahdissa valkoisen keskiluokan kanssa. Tuloerojen kasvu, automaatio, globalisaatio, sekä viime vuosikymmenten talouspolitiikka ovat koetelleet afroamerikkalaista keskiluokkaa, mutta samat ilmiöt ovat vaivanneet myös valkoisia. Kulturaalisesti musta keskiluokka on pitkälti sulautunut yhteiskunnan valtavirtaan.

Haasteita löytyy, mutta ne liittyvät valtaosin köyhien mustien elämään. Rikostilastot, köyhyys, sekä muut sosiaaliset ongelmat viihtyvät edelleen Bronxissa, Etelä-Atlantassa, Comptonissa, Itäisessä St. Louisissa, sekä muissa mustan alaluokan alueissa. Haasteista suurin on kulturaalinen. Ovi menestykseen on entistä avoimempi, mutta siitä kulkeminen vaatii mittavia muutoksia asenteisiin sekä kulttuuriin. Kuten mm. John McWhorter on vakuuttavasti kirjoittanut, uhri-mentaliteetti on suurempi syyllinen köyhän mustan väestön ahdinkoon kuin rasismi tai taloudellisten mahdollisuuksien puute. (Tämä ei, tietenkään, tarkoita etteikö rasismilla tai talouden heilahteluilla olisi myös roolinsa kehityksessä.)

King herätti valkoiset ymmärtämään rasismin vääryyden, pakottaen valkoisen Amerikan katsomaan itseään peilistä sekä muokkaamaan asenteitaan. Tänään, 50 vuotta myöhemmin, olisi vahva tilaisuus uudelle Kingille, joka pakottaisi köyhät mustat tekemään samoin.

Soundtrack: Raekwon, Cold Outside.