Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Mistä historian on vaiettava?

Blogit Americana 10.9.2014 14:00
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Viime viikonloppuna The Economist arvioi historioitsija Edward Baptistin uuden kirjan The Half Has Never Been Told: Slavery and the Making of American Capitalism. Arviosta tuli nettihitti, mutta kaikista vääristä syistä.

Baptistin kirja toistaa viime vuosikymmenten konventionaalista viisautta: amerikkalainen kapitalismi kasvoi pitkälti orjien työn ansiosta. Halpa työvoima teki Etelästä oman aikansa talousihmeen, kun sen tuotteet (indigo, riisi, tupakka ja ennen kaikkea puuvilla) matkasivat Eurooppaan antamaan polttoainetta sen teollistumiselle.

Ennen sisällissotaa Etelän valkoinen väestö oli tilastollisesti vaurainta väkeä koko Yhdysvalloissa. Orjuus oli Syvän Etelän tärkein instituutio – taloudellisesti, poliittisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti.

Myös pohjoinen hyötyi epäsuorasti orjuudesta. Pohjoisen tupakka- ja tekstiilitehtaat, varustamot, tukkukauppiaat ja muut firmat tienasivat orjien työn avulla lukemattomia miljoonia.

Baptistin uusi kirja ei ole vallankumouksellinen. Se on viimeisin teos pitkässä sarjassa orjuuden taloudellista merkitystä analysoineita kirjoja ja esseitä. Baptistin työ rikastaa jo muodostunutta kuvaa, antaa lukijoille lisää dataa ja näkökulmia aiheeseen.

 

Economist veti kirjasta herneen nenään. Sen kriitikko syytti Baptistia tunteilusta, puolien valitsemisesta ja mustavalkoisesta syyllistämisestä.

Kriitikko myös sanoo, kuinka Baptist ei ota huomioon, että orjien hyvä käsittely oli heidän isäntiensä intresseissä. Orjat olivat kallita, eikä sairas ja aliravittu orja ole tuottava orja. Arvostelu loppuu tyrmäyksen yritykseen:

”Baptistin kirja ei ole objektiivinen orjuuden historia. Liki kaikki mustat hänen kirjassaan ovat uhreja ja liki kaikki valkoiset pahiksia. Tämä ei ole historiaa, vaan ideologian tuputtamista.”

Arvostelu oli kokonaisuudessaan typerä. Twitter täyttyi sarkastisista kommenteista, joissa vitsailijat kanavoivat arvostelun henkeä (”Ajatelkaa mitä vahinkoa Polk ja hänen poliorokotuksensa tekivät lasten rullatuoliteollisuudelle!”). Economist veti pian arvostelunsa takaisin anteeksipyynnön kera.

 

Economistin hutilyönti herättää silti kiinnostavia kysymyksiä historian tehtävästä ja aina vaikeasta tasapuolisuuden ongelmasta.

Ensiksikin puolustaisin ammattikuntaa.

Myytti plantaasista jonkin sortin subtrooppisena Auschwitzina on murskattu jo vuosikymmeniä sitten. Robert Fogel ja Stanley Engermanin Time on the Cross (1974) osoitti vankan kvantitatiivisin metodein, että orjat olivat yleensä hyvin ruokittuja ja vaatetettuja. Nuori miesorja saattoi maksaa nykyrahassa jopa 35 000 euroa, ja jos hän kuoli tai sairastui, sijoitus menetti arvonsa. Ansaintalogiikka pakotti omistajat pitämään huolta orjistaan.

Economistin arvostelun keskeinen ongelma on uhriasenne. Sen kirjoittaja yrittää sanoa, että orjanomistajat ovat syyllistetty ja väärinymmärretty ryhmä, ja poliittisesti korrekti historiankirjoitus on vääristänyt kuvaa instituutiosta. Tämä on tietenkin huuhaata. Parempi tutustuminen alan kirjallisuuteen olisi auttanut korjaamaan kriitikon oletukset.

Historia on yksi tieteenlajeista, joissa datan puute silti harvoin estää ihmisiä esittämään rajuja, täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella julistettuja mielipiteitä.

Toinen yleinen virheoletus on, että voittajat kirjoittavat historian. Kiva slogan, mutta se ei yksinkertaisesti ole totta. Jo pikainenkin silmäys kiivaisiin väittelyihin historioitsijoiden välillä osoittaa, että monoliittinen ja kyyninen suhtautuminen historiaan on aiheetonta. Tietäminen vähentäisi täälläkin luulemista.

Historian tutkijat suhtautuvat aihepiiriinsä huomattavasti kliinisemmin kuin ei-ammattilaiset. Me revimme haavoja auki, pengomme kipeitä aiheita, arvioimme ja yritämme ymmärtää jopa ihmispaholaisten (Stalin, Hitler, Mao, Pol Pot) logiikkaa ja arvomaailmaa. Historioitsijat tutkivat miljoonia tappaneita tragedioita samalla kliinisyydellä kuin biologian opiskelijat pilkkovat sammakoita.

Historian ei ole syytä vaieta mistään, eikä poliittinen korrektius tai voittajien näkökulmat ole ottaneet valtaa ammatista. Ampuvatko jotkut tutkijat joskus yli? Totta kai, mutta heidän virheelliset tulkintansa korjaantuvat paremman tutkimuksen ja analyysin avulla. Historia toimii. Ellette usko, lukekaa enemmän alan viimeisintä kirjallisuutta.

Soundtrack: Radiohead, There, There