Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Miksi työväenluokka on rappiolla?

Blogit Americana 21.3.2012 15:34
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Charles Murrayn uusi kirja Coming Apart: The State of White America, 1960-2010 kertoo Yhdysvaltain kulturaalisesta hajoamisesta sekä rikkaiden ja muun Amerikan välisestä kuilusta. Murray havainnoi osuvasti, mutta hänen syy-seuraus analyysinsä on hakusessa.

Vielä 1960 luvulla valkoiset amerikkalaiset olivat kulturaalisesti homogeeninen ryhmä. He jakoivat samat arvot ja harrastukset sekä lähettivät lapsensa samoihin kouluihin. Jopa fyysisesti eri yhteiskuntaluokat asuivat suhteellisen lähellä toisiaan. Yhteiskuntaluokkien väliltä löytyi tilastollisia eroja, tottakai, mutta ne olivat suhteellisen lieviä.

Tänään vauraat amerikkalaiset ovat kulturaalisesti erottautuneet muusta Amerikasta, Murray sanoo. He ovat linnoittautuneet omiin korkean tulotason naapurustoihinsa. Heidän lapsensa käyvät erinomaisia kouluja, sekä harrastavat ja toimivat samassa kulttuurissa kasvaneiden ikätovereidensa kanssa. Rikas Amerikka harrastaa tieteitä ja taiteita, painottaa oppimista ja kovaa työntekoa, eikä turruta aivojaan tosi-TV:llä. He saavat lapsensa avioliitossa eivätkä yleensä eroa puolisoistaan. Vauraan vähemmistön kasvatit menevät huippuyliopistoihin, joissa he tapaavat tulevat puolisonsa, jatkaen eristäytymistä seuraavaan sukupolveen saakka.

Muutaman mailin päästä löytyy tavisten Amerikka. Sitten 1960-luvun, Murray kirjoittaa, työväenluokan kulttuuri on rapistunut. Sen työetiikka on heikentynyt ja elämänpiiri rajoittunut. Avioerot, aviottomat lapset, ja muut sosiaaliset ongelmat leimaavat yhä useamman työväenluokan perheen elämää. Menestyksen kulttuuri on heille vieras käsite.

Murray suree Yhdysvaltain jakautumista. Hän kaipaa takaisin 1950-luvun Yhdysvaltoihin, jossa putkimiehen ja professorin perheet veisasivat virsiä samoissa kirkoissa. Murrayn nostalgisesti muistelema Amerikka on mustavalkoisesta televisiosta tuttu, suhteellisen tasa-arvoinen ja sosiaalisesti integroitunut Leave it to Beaver -yhteisö, jossa työväenluokka jakaa samat optimistiset ja positiiviset arvot kuin heidän vauraammat naapurinsa.

Murrayn havainnot ovat täysin oikeassa. Tämän päivän Yhdysvallat on luokkaeroteltu yhteiskunta, joka ei tarjoa normaalia kosketuspintaa vauraiden ja tavisten välillä. Murray on myös oikeassa koskien työväenluokan arvomaailman rapautumista sekä sen kasvavia sosiaalisia ongelmia. Valitettavasti Murray ei valota eikä halua hyväksyä ongelmien pohjimmaista syytä.

Vasemmalle kallellaan olevat kriitikot ovat, oikeutetusti, kritisoineet Murrayn halua sälyttää vastuu työväenluokan kurjistumisesta puhtaasti kulttuurin harteille. Hän poimii datansa huolellisesti, pistäen sen palvelemaan omaa argumenttiaan enemmän kuin totuutta ja tasapuolisuutta.

Murray sanoo, että vuosivälillä 1960-2010 alemman puoliskon tulotaso kasvoi 11 prosenttia inflaatiotarkastuksen kera, eli työväenluokan kurjistumista ei voi selittää taloudellisilla syillä. Murray on valinnut vuodet harhaanjohtavasti. Itse asiassa amerikkalaisen valkoisen työväenluokan tulotaso kasvoi nopeasti aina 1970-luvun puoliväliin saakka. Jos Murray keskittyisi vuosiin 1973-2010, eli nykyisen työikäisen väestön kasvuvuosiin, hän havaitsisi, että amerikkalaisen valkoisen työväenluokan tulotaso on itse asiassa pudonnut kahdeksan prosenttia. Verrattuna vauraaseen väestönosaan, jonka tulotaso on kasvanut räjähdysmäisesti sitten 1980-luvun, työväenluokan suhteellinen köyhtyminen kärjistyy entisestään.

Murray on osittain myös oikeassa. Kulttuurilla on merkitystä. Vielä tänäänkin kestävä avioliitto, tunnollinen työmoraali, uskonnollinen tai filosofinen maailmankatsomus, ja tasapainoinen elämä takaavat paremman tulotason ja onnellisemman elämän, koulutuksesta tai yhteiskuntaluokasta riippumatta. Onnellisuus ja menestys ovat edelleen myös valintoja.

On hyvä asia, että libertaari-konservatiivinen Murray on havainnut eriarvoisuuden ja fragmentoitumisen aiheuttamat ongelmat. Hän tiedostaa, että yhteiskunnan jakautuminen on negatiivinen ja pitkällä aikavälillä sietämätön ilmiö. Tämä merkitsee edistystä oikeiston perinteiseen ”so what” -asenteeseen ja ongelmien individualisoimiseen yksilötasolle.

Murray ei silti suostu näkemään ongelmien taloudellisia juuria, ylikorostaen kulttuuria ja sälyttäen suurimman vastuun rapautumisesta työväenluokan harteille. Osa työväenluokan arvomaailman rapautumisesta johtuu sen jäsenten tekemistä huonoista valinnoista, totta, mutta motivaatiota on vaikea löytää tilanteessa, jossa polku menestykseen kapenee joka vuosi.

Soundtrack: Bruce Springsteen, Promised Land.