Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Mikä mättää yliopistoissa?

Marko Maunula
Blogit Americana 29.11.2011 13:51

Amerikkalaiset yliopistot ovat edelleen maailman ehdotonta huippua, kuten U.S. News and World Reportin arvostetut rankkaukset jälleen osoittavat. Mutta terävimmän huipun alla maan yliopistolaitos on kriisissä, kirjoittavat sosiologit Richard Arum ja Josipa Roksa teoksessa Academically Adrift: Limited Learning on College Campuses.

Arum ja Roksa ovat tarkkailleet amerikkalaista yliopistolaitosta jo vuosikymmeniä erinomaisten (New York University ja University of Virginia) opinahjojen vinkkelistä. Molemmat ovat keskittyneet tutkimaan itse yliopistomaailmaa ja oppimista.

Sosiologien argumentit ovat selvät ja johdonmukaiset. Amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun varaama aika on romahtanut viime vuosikymmenten aikana. Vielä hälyyttävämmin, opiskelijat eivät opi. Noin 45 prosenttia opiskelijoista eivät paranna analyyttisen ja kriittisen ajattelun taitojaan sekä kirjoitustensa tasoa ensimmäisen ja kolmannen opiskeluvuoden välillä, kirjoittajat havainnoivat.

Kirjoittajien siteeraamien tutkimuksen perusteella perinteisten aineiden–kuten luonnontieteellisten, humanististen, ja yhteiskunnallisten tieteiden–opiskelijat menestyivät vertailevissa testeissä paremmin kuin esimerkiksi kaupallisten aineiden ylioppilaat. Perinteiset tieteet, perinteisin metodein opiskeltuna, ovat edelleen paras metodi opettaa nuorille aivoille kriittistä ja analyyttistä ajattelua sekä valmistaa opiskelijat toimimaan jatkuvien muuttujien ja liki loputtoman datan täyttämässä maailmassa.

Kirjan tekijät valittavat yliopistokulttuurin muutosta, joka on vallannut amerikkalaiset opiskelijat viimeisen parin vuosikymmenen kuluessa. He painottavat akateemisen uteliaisuuden ja työmoraalin tasaista kuihtumista sitten 1980-luvun – trendi, jonka useimpien akatemiassa työskentelevien on helppo havaita. Vuonna 1981 keskiverto opiskelija käytti opiskeluun noin 20 tuntia viikossa. Tänään tuntimäärä on vain 12.

Haastavan tutkimustyön ja älyllisen uteliaisuuden sijasta suuri osa opiskelijoista ovat yliopistossa bilettämässä sekä hankkimassa itselleen diplomia. He suhtautuvat yliopistoon kuin diplomimyllyyn, jossa muodollinen valmistuminen on tarkeämpää kuin oppiminen.

Ero huippuyliopistojen sekä niiden opiskelijoiden sekä muiden välillä on vain kasvanut Huippuyliopistoissa opiskelevat, korkeasti koulutettujen perheiden lapset osoittavat edelleen korkeaa työmoraalia sekä innostusta oppimiseen. Kirjoittajien johtopäätös on, että yliopistosysteemistä on kehittynyt eliittisysteemiä ylläpitävä voima, joka heijastaa ja vahvistaa amerikkalaisen yhteiskunnan historiallisesti uutta, hidastunutta ja jopa tukahtunutta liikettä yhteiskuntaluokkien välillä.

Arum ja Roksa esittävät vakuuttavan, huolellisesti puolustetun argumentin, jota omakohtaiset kokemukset sekä kollegoiden anekdootit myös tukevat huolellisesti. Opiskelijoiden asenne on muuttunut. Heidän keskittymiskykynsä on huonontunut ja suhtautumisensa huonoon menestykseen hälläväliä-luokkaa.

Miksi? Syytän modernia ”kaikki ovat voittajia” -kasvatusta, modernin teknologian tuomaa kilpailua opiskelijoiden huomiosta (iPhonen naputus luentosalin pöydän alla ei taukoa koskaan), sekä sopeutumista ajatukseen hitaasta luokkaliikkuvuudesta.

Soundtrack: Kanye West, School Spirit.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Tämähän on vain hyvä asia: Suomalaisille yliopistoille tarjoutuu mahdollisuuksia Shanhain listoilla.

Kiinnitin huomiota siihen että perinteisten tieteenalojen kohdalla taso oli siis säilynyt paremmin kuin soveltavissa tieteissä. Tämä antaa ajattelemisen aihetta myös meillä, jossa juuri markkinavoimia palvelevat soveltavat koulutusohjelmat uhkaavat viedä leijonanosan niukkenevista resursseista ja yliopiston varsinainen tehtävä, tieteen harjoittaminen pelkästään tiedon itsensä vuoksi, tuppaa jäämään sivurooliin.

Perinteisistä tieteenaloista kiinnostunevat hieman nörtit tyypit, joilla vielä on kapea-alaista intohimoa johonkin omituiseen. Tätä intohimoa on sen verran paljon, että se voittaa hyvien tulojen seireeninkutsun. Soveltavat tieteet sitten jäävät niille, joille ei ole intohimoa vaan joille akateeminen koulutus on vain väline, jolla saa rahaa ja statusta. On selvää, että sisäisesti motivoituneet ovat parempia opiskelijoita. Näin hieman kärjistäen.

Sehän on hyvä, että opetuksessa ja henkilökunnassa ei ole mitään vikaa, opiskelijoissa ja yhteiskunnassa vain!

Tietänyt: Soveltavat tieteet ovat minusta ihmisille, jotka haluavat nähdä, että tutkimuksensa tuloksista on jotain käytännön hyötyä. Esimerkiksi vaikkapa että maailma pelastuu.

Näin ei tosin ole niiden luonnontieteitä opiskelemaan aloittavien kohdalla, jotka pääsevät lääkäriksi lukemaan 2-3 yrityskerran jälkeen.

Niin ja väittämäsi tyypin sisäisesti motivoituneet voivat tehdä väitöskirjaansa vuosikausia lähihoitajan palkoilla tai sitten epävarmoilla apurahoilla.

^Joo varmati ne soveltavat tieteet olisivat hyviä sellaisille. Pointtini on, että perinteisistä tieteistä innostuvat tyypit ovat huomattavasti todennäköisemmin sisäisesti motivoituneita. Sisäinen motivaatio puolestaan täysin kiistatta edistää oppimista paremmin kuin ulkoinen. Sisäisesti motivoituneelle arvokasta on se, että oppii, ulkoisesti motivoituneelle se, että saa paperit.

Häiritseekö sinua muuten jotenkin se, että joku tahtoo elää lähihoitajan palkalla?

No aikamoista kärjistämistä kommenteissa. Kyllä sillä akateemisella uteliaisuudella ja oppimisen halulla on arvoa edelleenkin, soveltavien alojen pohjana ja erityisesti tukena. Ajatteleminen, tutkiminen ja lukemansa ymmärtäminen eivät todellakaan ole mitään negatiivisia seikkoja, eivätkä välittömästi korreloi edes palkan kanssa negatiivisesti (huomaa jo tuosta kolumnistakin – huippuyliopistojen opiskelijat ovat motivoituneempia ja taatusti saavat tutkinnoillaan myös parempia työmahdollisuuksia).

Kaupparkorkeakoulusta kun sisäpiiristä näkee opiskelijoiden touhuja, niin kyllä sitä jo nyt osaa sanoa, ketä ei todellakaan edes harkitsisi vastaamaan sijoituksistaan tulevaisuudessa tai kenen nuoren ekonomistin lausuntoja ei ota kuuleviin korviinsakaan. Jos ei opiskeluaikoina ole innostusta ja halua hankkia tietoa, sekä alkaa omatoimisesti soveltaa sitä, niin ammatillinen osaaminen ilman ymmärrystä jää hyvin ohueksi.

Olen ollut huomaavinani, että jollakulla väitöskirjatutkijallakin on unelma saada se ”normi” omakotitalo, auto, 2 lasta ja koira. Korvaako sisäinen tieteen palo sen, jos pankissa lainasta jutellessa pienet tulot harmittaa.

Kiinnostava juttu. Tuo ”kaikki ovat voittajia” -asenne ja sen vaikutukset työmoraaliin kaipaisivat vähän avaamista.

”… jonka useimpien akatemiassa työskentelevien on helppo havaita.”

Yliopistomaailmassa? ”Akatemiassa” kalskahtaa korvaan anglismilta.

Huolestuneena olen seurannut ja kokenut erään vasta muotutuneet suomalaisen suuren yliopiston hallinnossa samanlaisia piirteitä. Yhtälö, jossa opiskeluaikoja rajataan minimiin, opiskelijoiden alanvaihtoja rajataan, opetushenkilöstön määrää supistetaan ja professoreiksi haalitaan hyvistä bisnessuhteistaan etuisia konsultteja, ei voi tuottaa muuta kuin ulkoisesti ja pinnallisesti opiskeluun suhtautuvia opiskelijoita.

Yliopistonvihtorille: Mistä minä tietäisin korvaako ja mitä se minulle kuuluu? Ei se liity mitenkään siihen, että edelleen täysin kiistatta sisäinen motivaatio johtaa paljon parempiin oppimistuloksiin kuin ulkoinen.

Avaanpa hieman tuota ’kaikki ovat voittajia’. Jenkeissä helposti kehutaan (vanhemmat, opettajat) lasta aivan tolkuttoman ala-arvoisestakin suorituksesta. Itsekritiikki ei kasva, ja hälläväliä laadusta-mentaliteetti voimistuu.
Amerikkalaisen koulun arvomaailmassa urheilusuoritukset yms ’taitolajit’ ovat yliarvostettuja akateemisen pärjäämisen sijaan. Nörteille naureskellaan-tyyliin.- Kilpailullisuus ( vanhemmat) pakottaa opettajat antamaan inflatoituneen hyviä arvosanoja kaikille, jottei kukaan jäisi hyvien yliopistojen ulkopuolelle. Oppilaan ’ranking’ koulussaan on toisaalta yksi tärkeä tekijä joidenkin yliopistojen valintakriteereissä. – Totuus kyllä paljastuu aikanaan standardikokeiden ansiosta, onneksi.
No, kun olet päässyt yliopistoon, on bilettäminen luonnollista: jopa tuhatmäärin 18-vuotiaita – ensimmäistä kertaa ilman vanhempien valvontaa – asumassa ja oleskelemassa pienellä alueella yhdessä. Meteliltä ja menolta on ’kunnollistenkin’ oppilaiden vaikea keskittyä opintoihinsa.
Oma ongelma-alueensa yliopistoissa on sitten seksuaalisuus: raiskaus on hälyttävän yleistä…

Toinen asia ovat sitten nuo lehtien rankkausperusteet. Amerikkalaiset lehdet tahtovat rankata amerikkalaiset koulut ja yliopistot maailman parhaiksi, ehkä oikeutetusti tai ehkä ilman oikeata perustetta?
Lienee länsimaista kehitystä, että oppilasmateriaalin taso laskee. Ennenvanhaan pääsivät pitemmälle opintielle vain parhaista lähtökohdista olevat opiskelijat – ns. hyvien perheiden pojat. Tätä nykyä yhä useammalla on varaa ja mahdollisuus akateemiseen loppututkintoon.
Motivoituneimmat opiskelijat lienevät nykyään Aasiasta; siinäpä ajattelun aihetta meille kaikille!

Jo pitkään on tiedetty, että USAlaisissa kalliissa huippuyliopistoissa hukkaa aikansa, jos käy vain luennoilla ja opiskelee. Tärkeintä on verkostoitua (eli ”bilettää”, kuten artikkelissa todettiin), jotta on sitten hyvät suhteet kaikkiin muihin oman sukupolven suurmenestyjiin, jotka nousevat johtoasemiinsa vanhempiensa vaikutusvallan ja toistensa tuella.

Muutama aika sitten oli Ylioppilaslehdessä pieni juttu jollain perusteella kalleimmasta amerikkalaiseta korkeakoulusta. En muista nimeä, mutta se oli perustettu naisille ja lukuvuosimaksut olivat karmeat. Tuota sitten kauhisteltiin. Olin jo aikeissa lähettää vastineen todellisesta huippuoppilaitoksesta, johon ei pääse mitenkään muutenkuin akateemisilla ansioilla, mutta eipä sitä varmaan olisi julkaistu. Kaiken lisäksi kaikille opiskelijoille myönnetään täysi stipendi eli opiskelu on opiskelijalle ilmaista. Cooper Union ei ole käsittääkseni koskaan esiintynyt suomalaisessa mediassa, eikä kukaan taida Suomessa tietää moisesta.

Oletko syntyperäinen suomalainen vai amerikansuomalainen? Tämä kirjoitus nimittäin pursuilee anglisismeja ja suoranaisia virheitä, jopa siinä määrin, että itse asian lukemista haittaa.

Aaltoileva
” Yhtälö, jossa opiskeluaikoja rajataan minimiin,”

Ei ikiopiskelijat oikeasti koskaan tee mitään merkittävää tutkimusta. Jos on sisäistä paloa tehdä tiedettä, niin ei ensimmäisen tutkinnon parissa tuusata lähemmäs kymmentä vuotta, vaan siinä ajassa ollaan jo tekemässä lisensiaatin työtä.

Näitä luetaan juuri nyt