Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Mikä mättää amerikkalaisissa kouluissa?

Marko Maunula
Blogit Americana 6.11.2009 14:13

Miksi Jaana, Sri, ja Yukio ovat parempia matematiikassa kuin Johnny? Ja miksi amerikkalaisten on niin vaikea tehdä asialle mitään?

Miksi amerikkalaiset koululaiset eivät pärjää kansainvälisessä vertailussa paremmin, maan valtavaista resursseista huolimatta? Kansainväliset tutkimukset yleensä pistävät amerikkalaisen koululaitoksen kansainväliseen keskikaartiin tai jopa hieman sen alapuolelle.

Ongelma ei ole uusi. Jo 1950-luvulla amerikkalaiset olivat huolissaan maan tieteen tilasta, kun neukut näyttivät ottaneen johdon avaruusteknologiassa. Koulutuksen taso ja ongelmat ovat olleet amerikkalaisten vanhempien ja median jatkuva keskustelun aihe jo vuosikymmeniä.

Syitä on löytynyt kasapäin. Oikeisto syyttää valtion yleistä kyvyttömyyttä tehdä mitään oikein, vaikutusvaltaista ja uudistusten edessä seisovaa opettajien ammattiliittoa, sekä maan (työ)moraalin yleistä rapistumista. Vasemmisto perinteisesti on valittanut koulujen huonoa rahoitusta, koulupiirien eriarvoisuutta, sekä maan sosio-ekonomista eriarvoisuutta. Opettajien ammattiliitto taas kiljuu jatkuvasti lisää rahaa kuin rikkinäinen käkikello.

Mikään selityksistä ei oikeastaan toimi. Amerikkalaisten opettajien palkat ovat kansainvälisessä vertailussa korkeat ja koulut ovat valtaosin hyvin rahoitettuja. Luokkakoot ovat pieniä ja resursseja opiskelijoiden auttamiseen ja tehokkaaseen opettamiseen ei pitäisi puuttua. Mitä oikeiston valitukseen tulee, joku voisi muistuttaa heitä, että maailman parhaat koululaitokset yleensä toimivat julkisella, ei yksityisellä, sektorilla.

Presidentti Obaman hallinnon Race to the Top (RTTT) -ohjelma on uusin hopealuoti, jonka amerikkalaiset toivovat pistävän koulut kuntoon. Ohjelma mm. arvostelee opettajien tason oppilaiden saavutusten perusteella sekä sitoo liittovaltion tuen osavaltioiden koululaitoksille niiden saavutuksiin.

Anteeksi, jos olen kyyninen, mutta pidättelen taputuksiani ainakin muutaman vuoden. Itse uskon, että amerikkalaisen koulutuksen ongelmat ovat huomattavasti perustavampaa laatua. Niiden korjaaminen vaatisi huomattavasti radikaalimpia muutoksia asenteiden sekä itse koulutusfilosofian tasolla.

Ääneen sanomaton salaisuus amerikkalaisilla kampuksilla on, että opettajiksi opiskelevat ovat yleensä opiskelijoiden heikointa kaartia. Yhdysvaltain historian peruskursseillani opettajakokelaat ovat säännöllisesti nojoo-tasoa.

Toinen ongelma on opiskelijoiden hyvä itsetunto. Tuntemani opettajakokelaat sanovat, että heitä opastetaan tukemaan huonompien oppilaiden itsetuntoa jatkuvasti: ”Et pärjännyt kokeessa kovin hyvin, Johnny, mutta olet aivan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin.” Asenne on ymmärrettävä ja jossain määrin jopa ihailtava, mutta se ei juurikaan johda positiivisen kilpailun kulttuuriin luokkahuoneissa. Päinvastoin: näen usein yliopistoilla huonosti valmistautuneita ja tietämättömiä opiskelijoita, joiden itsevarmuus jopa estää omien ajatusten analyyttisen ja kriittisen tarkastelun.

Kolmas ongelma on koulujen dominointi opiskelijoiden elämässä. Amerikkalaisessa systeemissä harrastukset urheilusta taiteisiin ja musiikkiin tapahtuvat koulujen piirissä. Koulu on enemmän yhteisö, elämäntapa, ja kulttuuri kuin pelkkä oppimiskeskus. Tämä luo vahvan siteen kouluyhteisöön, mutta vie huomiota koulujen perusmissiolta.

Mikään näistä ongelmista ei ole korjattavissa lähitulevaisuudessa. Obaman ohjelma ei ainakaan huononna tilannetta, mutta kaiken korjaavaksi taikasauvaksi ei siitäkään ole. Huonon menestyksen ihmettely jatkuu vielä vuosikymmeniä.

Soundtrack: Outkast, Git Up, Git Out.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Olisi mukava kuulla kuinka suuri osa amerikkalaisista koululaisista jatkaa ylempiin oppilaitoksiin ja yliopistoihin ja kuinka moni hakeutuu ammattiopintoihin ja millaisia opinpajoja silloin käytetään. On varmaan totta että liikunnallisuuteen ja taiteisiinkin kiinnitetään ehkä liikaakin huomiota uusien asioiden lukemisen, päähän pänttäämisen ja kotitehtävien kustannuksella, vai onko sellaisia amerikkalaisissa kouluissa juuri lainkaan? Opiskelijoiden tasoerot saattavat ilmeisesti olla myös melkoiset kouluissa. On kuulunut kertomuksia vaihto-oppilailta, jotka ovat peitonneet jopa äidinkielessä(englannissa) huomattavan määrän koulukavereitaan, mikä tuntuu aika hämmästyttävältä. Ottavatko monet sikäläiset opiskelun jotenkin lepsusti, ja jos niin, niin miksiköhän?

Opettajiksi hakeutuvien heikko taso on ilmeinen ongelma. Siihen on oikeastaan vain yksi lääke: kovemmat palkat. Ei ole merkitystä sillä, kuinka hyvin amerikkalainen opettaja tienaa verrattuna muiden maiden opettajiin. (Tienaa muuten heikommin kuin suomalainen kollegansa.) Oleellista on verrata amerikkalaisten opettajien palkkausta ja muita työn arvostustekijöitä muihin uravaihtoehtoihin USA:n sisällä. Tällä hetkellä selvästi on niin, että opettajiksi ei saada rekrytoitua riittävän hyvää sakkia, kun muut uravaihtoehdot kiinnostavat enemmän.

On toisaalta muistettava, että opettajat – vaikka keskeisiä ovatkin – eivät yksin määrää opiskelijoiden menestystä. Hyvin suuri vaikutus on koulukulttuurilla. Bloggaaja jo mainitsikin siitä, että amerikkalaisissa kouluissa touhutaan paljon muutakin kuin vain opiskellaan, mikä häiritsee ydintehtävää.

Toinen koulukulttuuriin vaikuttava tekijä on opiskelijoiden sosioekonominen jakautuminen. Koulussa tyhmyys tiivistyy siten, että jos kouluun kertyy kovin runsaasti heikosti pärjääviä (yleensä heikoista taustoista tulevia) oppilaita, nämä heikot vetävät mukanaan alas myös sellaiet keskiverto-oppilaat, jotka paremmassa seurassa pärjäisivät hyvinkin. Päinvastoin tapahtuu kouluissa, joissa on paljon hyviä: niissä oikea asenne tarttuu tavisopiskelijoihinkin. Amerikassa, jossa asuinalueet (ja siten koulutkin) ovat sosioekonomisesti jakautuneita, tämä ilmiö on epäilemättä vahvempi kuin Suomessa. Kukaan ei varmaan kiistä, etteivätkö yksityiset prep-schoolit olisi maailman lukioiden eliittiä.

Kolmas koulukulttuuriin vaikuttava tekijä on tietysti yleiset kulttuurivirtaukset, etenkin nuorisokulttuuri. Nykyinen hedonistisia arvoja korostava kulutuskulttuuri ei anna paljoa arvoa sellaisille asioille kuin kova työ, sivistys ja kurinalaisuus. Koulu on myös menettänyt asemaansa kasvattajana, kun viihde ja vertaisyhteisöt taas ovat käyneet jatkuvasti tärkeämmiksi. Sama on käynyt vanhemmilla (jos he nyt ylipäänsä ovat kasvatustehtävänsä tasalla). Nämä ongelmat eivät tietenkään koske vain Amerikkaa vaan yhtä lailla esim. Suomea.

Opettajan työn houkuttelevuuden ja koulukulttuurin lisäksi yksi syy ongelmiin voi olla vanhempien aktiivinen rooli. Amerikassa vahemmat sekaantuvat paljon opettajien työhön. Amerikkalaisen lähidemokratian varjopuoli on se, että ymmärtämättömät maallikot yrittävät määrätä, mitä asiantuntijoiden pitää tehdä. Tämä ei voi olla tarkoituksenmukaista. Suomessa opettajat ovat teknokraatteja, joilla on laaja pedagoginen vapaus. Meikäläisessä koulussa opettajien demokraattinen ohjaus on hyvin kevyttä, lähes olematonta, joten opetus perustuu asiantuntijan näkemykseen. En sano, että tämäkään on ongelmatonta, mutta on suomalainen systeemi kuitenkin parempi. Opettajan työn itsenäisyys myös motivoi suomalaisia opettajia ja lisää ammatin houkuttelevuutta.

No, onnea Obaman yritykselle kuitenkin!

Kiitoksia hyvista kommenteista – erinomaisia pointteja ja kysymyksia.

Olen usein itsekin paivitellyt monien opiskelijoiden huonoa motivaatiota, varsinkin ottaen huomioon Yhdysvaltojen suuret tuloerot seka vahvan linkin koulumenestyksen ja ansiotason valilla. Harvard-Yale akselilla tahan tuskin tormaa, mutta ongelma on yleinen jopa hyvatasoisissa valtionyliopistoissa.