Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Mikä mättää amerikkalaisissa kouluissa?

Blogit Americana 6.11.2009 14:13
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Miksi Jaana, Sri, ja Yukio ovat parempia matematiikassa kuin Johnny? Ja miksi amerikkalaisten on niin vaikea tehdä asialle mitään?

Miksi amerikkalaiset koululaiset eivät pärjää kansainvälisessä vertailussa paremmin, maan valtavaista resursseista huolimatta? Kansainväliset tutkimukset yleensä pistävät amerikkalaisen koululaitoksen kansainväliseen keskikaartiin tai jopa hieman sen alapuolelle.

Ongelma ei ole uusi. Jo 1950-luvulla amerikkalaiset olivat huolissaan maan tieteen tilasta, kun neukut näyttivät ottaneen johdon avaruusteknologiassa. Koulutuksen taso ja ongelmat ovat olleet amerikkalaisten vanhempien ja median jatkuva keskustelun aihe jo vuosikymmeniä.

Syitä on löytynyt kasapäin. Oikeisto syyttää valtion yleistä kyvyttömyyttä tehdä mitään oikein, vaikutusvaltaista ja uudistusten edessä seisovaa opettajien ammattiliittoa, sekä maan (työ)moraalin yleistä rapistumista. Vasemmisto perinteisesti on valittanut koulujen huonoa rahoitusta, koulupiirien eriarvoisuutta, sekä maan sosio-ekonomista eriarvoisuutta. Opettajien ammattiliitto taas kiljuu jatkuvasti lisää rahaa kuin rikkinäinen käkikello.

Mikään selityksistä ei oikeastaan toimi. Amerikkalaisten opettajien palkat ovat kansainvälisessä vertailussa korkeat ja koulut ovat valtaosin hyvin rahoitettuja. Luokkakoot ovat pieniä ja resursseja opiskelijoiden auttamiseen ja tehokkaaseen opettamiseen ei pitäisi puuttua. Mitä oikeiston valitukseen tulee, joku voisi muistuttaa heitä, että maailman parhaat koululaitokset yleensä toimivat julkisella, ei yksityisellä, sektorilla.

Presidentti Obaman hallinnon Race to the Top (RTTT) -ohjelma on uusin hopealuoti, jonka amerikkalaiset toivovat pistävän koulut kuntoon. Ohjelma mm. arvostelee opettajien tason oppilaiden saavutusten perusteella sekä sitoo liittovaltion tuen osavaltioiden koululaitoksille niiden saavutuksiin.

Anteeksi, jos olen kyyninen, mutta pidättelen taputuksiani ainakin muutaman vuoden. Itse uskon, että amerikkalaisen koulutuksen ongelmat ovat huomattavasti perustavampaa laatua. Niiden korjaaminen vaatisi huomattavasti radikaalimpia muutoksia asenteiden sekä itse koulutusfilosofian tasolla.

Ääneen sanomaton salaisuus amerikkalaisilla kampuksilla on, että opettajiksi opiskelevat ovat yleensä opiskelijoiden heikointa kaartia. Yhdysvaltain historian peruskursseillani opettajakokelaat ovat säännöllisesti nojoo-tasoa.

Toinen ongelma on opiskelijoiden hyvä itsetunto. Tuntemani opettajakokelaat sanovat, että heitä opastetaan tukemaan huonompien oppilaiden itsetuntoa jatkuvasti: ”Et pärjännyt kokeessa kovin hyvin, Johnny, mutta olet aivan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin.” Asenne on ymmärrettävä ja jossain määrin jopa ihailtava, mutta se ei juurikaan johda positiivisen kilpailun kulttuuriin luokkahuoneissa. Päinvastoin: näen usein yliopistoilla huonosti valmistautuneita ja tietämättömiä opiskelijoita, joiden itsevarmuus jopa estää omien ajatusten analyyttisen ja kriittisen tarkastelun.

Kolmas ongelma on koulujen dominointi opiskelijoiden elämässä. Amerikkalaisessa systeemissä harrastukset urheilusta taiteisiin ja musiikkiin tapahtuvat koulujen piirissä. Koulu on enemmän yhteisö, elämäntapa, ja kulttuuri kuin pelkkä oppimiskeskus. Tämä luo vahvan siteen kouluyhteisöön, mutta vie huomiota koulujen perusmissiolta.

Mikään näistä ongelmista ei ole korjattavissa lähitulevaisuudessa. Obaman ohjelma ei ainakaan huononna tilannetta, mutta kaiken korjaavaksi taikasauvaksi ei siitäkään ole. Huonon menestyksen ihmettely jatkuu vielä vuosikymmeniä.

Soundtrack: Outkast, Git Up, Git Out.