Martin Luther King, Jr. kuoli – ja voitti!
Kingin ja hänen liikkeensä voitto tulee selväksi tuhansia kertoja vuorokaudessa.
Huhtikuun 4. oli kotikaupunkini suuren pojan, tohtori Martin Luther King, Jr:n murhan 50 vuosipäivä. Rauhaa ja rakkautta saarnanneen miehen murha oli järjettömän pahuuden osoitus, mutta vuosipäivän muistaminen osoittaa Kingin voittaneen.
Kun King kuoli, Atlanta oli vielä jakaantunut kaupunki. Sen rotuerottelun purku oli vasta alkanut. Rodulliset jännitteet elivät, kaupunki oli jakaantunut meihin ja heihin.
Köyhät afroamerikkalaiset ja valkoiset elävät edelleen melko lailla omiensa parissa, mutta keskiluokka on integroitunut peruuttamattomasti.
Tänään Atlanta on eräs rodullisesti kirjavimmista tietämistäni kaupungeista. Kaupungin pormestari on afroamerikkalainen nainen. Atlantassa asuu vauras, koulutettu ja vaikutusvaltainen afroamerikkalainen keskiluokka.
Opiskelijoistani ehkä 60–70 prosenttia on afroamerikkalaisia, ja loput jakaantuvat tasaisesti valkoisiin, latinoihin ja aasialaisiin. Opiskelijoiden sosiaalisessa kanssakäymisessä etnisyys ja ihonväri ovat käytännössä menettäneet merkityksensä.
Kingin ja hänen liikkeensä voitto tulee selväksi tuhansia kertoja vuorokaudessa. Jokainen kädenpuristus, ystävyys, lämmin naapurisuhde, iloisen kirjava tapaaminen, naapuruston pubissa jaettu olut tai kahvikuppi eri väristen atlantalaisten kesken on pieni voitonjulistus.
Kingin elämä päättyi Memphisiläisessä motellissa tasan 50 vuotta sitten, mutta kuolema ei voittanut. Kingin murhaajan viha hävisi. Ensimmäisen korinttilaiskirjeen sanoin: ”Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?”
Soundtrack: Mahalia Jackson, Precious Lord, Take My Hand.