Mainio tai keskinkertainen musiikkivuosi – vähän perspektiivistä riippuen: Tässä vuoden 2018 parhaat amerikkalaiset levyt
Sekalainen kokoelma isä-rokkia, avantgarde-räppiä, teini-ikäistä tunteiden ja sointujen skaalaa, afrofuturistista funk-poppia sekä melodista avantgarde-remellystä on vankan linjaton.
Yritin löytää yhdistäviä teemoja vuoden 2018 lempialbumieni välille. Sekalainen kokoelma isä-rokkia, avantgarde-räppiä, teini-ikäistä tunteiden ja sointujen skaalaa, afrofuturistista funk-poppia sekä melodista avantgarde-remellystä on vankan linjaton.
Aikakaudellamme ei ole yhteistä soundia, mutta sillä on jaettu tunteiden avoimuus. Vuoden 2018 musiikkia leimaa narsismin ja armottoman itsekritiikin yhdistelmä, olipa kyseessä sitten psykedeelisen nostalgiapoppari Father John Mistyn tai rapin aikuistuvan entisen ihmelapsen Earl Sweatshirtin tuotanto. 1980-luku oli tukkalaitteiden vuosikymmen. Nyt elämme räikyvien emootioiden aikaa.
Mitä vuosien ja vuosikymmenten musiikilliseen tasoon tulee, siteeraan Leopold von Rankea: ”Jede Epoche ist unmittelbar zu Gott.”
Vanhan kaipaaminen on vanhuuden merkki; kyvyttömyys löytää hienoa musiikkia nykyajasta on merkki laiskuudesta ja/tai musiikilta aikaa vievistä keski-iän velvoitteista. Vuosi 2018 oli, sekin, joko mainio tai keskinkertainen musiikkivuosi, perspektiivistä riippuen.