Maahanmuutto on Yhdysvaltain vaalien tärkein pitkän aikavälin poliittinen kysymys

Kymmenet miljoonat amerikkalaiset äänestävät pian patologista valehtelijaa, seksuaalista ahdistelijaa, rihkamakauppiasta, perustuslakia halveksivaa, fasismin kanssa flirttailevaa, diktaattoreja ihailevaa, liittolaisia solvaavaa ja ajatuksenjuoksultaan selkeästi ikääntynyttä miestä presidentiksi.

Kaikki paitsi todellisuuden totaalikieltäjät tietävät pohjimmiltaan kuka Donald Trump on. Noin puolet amerikkalaisista on vain päättänyt olla välittämättä, joko sivuuttaen miehen puutteet tai tietoisesti valehdellen itselleen siitä, millainen Trumpin persoona oikeasti on. Iso siivu amerikkalaisista on päättänyt elää varjotodellisuudessa.

Trumpin takana seisoo republikaaninen puolue. Se on puolue, joka ennen vannoi vapaan kaupan, vahvan länsiliittoutumisen, suoraselkäisen moraalin ja totalitarismin vastustamisen nimiin. Se ei ole kääntänyt takkiaan, vaan riisunut sen ja heittänyt kierrätykseen.

Miten tähän tultiin? Historioitsijana oma perusajatukseni on etsiä kysymyksiä ja vastauksia taloudesta, mutta se tarjoaa vain puutteellisia selityksiä. Vannoutuneen taloudellisen determinismin työkalupakki on pakko todeta vajaavaiseksi.

Yhdysvalloissa on käytännössä täystyöllisyys ja pörssikurssit rikkovat ennätyksiä. Inflaatio on taittunut, luottamus talouteen on noussut ja kotitalouksien velkaantuminen on tippunut hieman vuodesta 2008.

Ongelmia toki on, mutta kokonaisuudessaan Yhdysvaltojen talous porskuttaa eteenpäin.

Tilannetta ei voi selittää pelkästään tuijottamalla lompakkoon. Meidän on pakko tarkastella myös rotua ja sukupuolta sekä erityisesti Yhdysvaltojen mittavaa demografista muutosta.

Vuonna 1964, vuosi ennen dramaattista muutosta Yhdysvaltojen maahanmuuttolainsäädäntöön, 85 prosenttia amerikkalaisista oli valkoisia, 11 prosenttia afroamerikkalaisia ja alle neljä prosenttia latinoja. Maahanmuutto oli hillittyä ja tulijat valtaosin valkoisista maista.

Tänään Yhdysvaltojen väestöstä 58 prosenttia on valkoisia ei-latinoja. Afroamerikkalaisia on 13 prosenttia, mustia ja valkoisia latinoja yhdessä 17 prosenttia, ja aasialaisia viisi prosenttia. Kun tähän lisää monirotuiset, intiaanit ja muut väestöryhmät, vuoden 2024 Yhdysvallat on todellakin kansojen sulatusuuni.

Suuret ikäluokat viettivät lapsuutensa nykyvinkkelistä katsottuna homogeenisissä yhteisöissä, erityisesti rotuerottelun ja minimaalisen maahanmuuton leimaamassa etelässä. Etnistä kirjoa edustivat muutamat juutalaista, italialaista tai irlantilaista alkuperää olevat koulukaverit.

Esimerkiksi Gwinnettin piirikunta metro-Atlantan koilliskulmassa oli 50 vuotta sitten valtaosin valkoinen lähiö- ja maanviljelysalue. Tänään valkoiset muodostavat vajaan kolmanneksen piirikunnan asukkaista. Noin 20 prosenttia sen asukkaista puhuu äidinkielenään espanjaa, ja piirikunnasta löytyy myös isot korealaiset, vietnamilaiset ja intialaiset väestöt.

Hyviä pho-ravintoloita, korealaisia grillejä, taquerioita ja muita etnisiä paikkoja löytyy joka puolelta. Etelän uppopaistettua kanaa ja muita paikallisia perinneruokia tarjoavia ravintoloita on enää harvassa.

Iäkkäät syntyperäiset gwinnettiläiset ovat huomanneet maailmansa kääntyneen ylösalaisin. Vielä vuonna 1990 piirikunta oli 90-prosenttisesti valkoinen. Tänään heidän vanhat naapurustonsa ovat täynnä uusia tulokkaita, jotka edustavat kaikkia etnisiä ryhmiä ja sosioekonomisia luokkia. Uudet gwinnettiläiset ovat niin lääkäreitä kuin duunareitakin.

Olisi naiivia kuvitella, että näin mittava ja nopea muutos tapahtuisi ilman vastareaktioita. Maahanmuuton lisäksi naisten taloudellinen ja poliittinen valta on kasvanut, rotuerottelu kadonnut ja seksuaaliset vähemmistöt ovat astuneet ulos kaapeista. Muutoksen roviolle on paljon polttoainetta.

Valkoiset – ja erityisesti valkoiset miehet – joutuvat nyt jakamaan poliittisen ja taloudellisen vallan muiden kanssa. Tämä kirpaisee ihmisiä, jotka ovat tottuneet liki monopoliasemaan yhteiskunnan ratissa. Heidän oma taloudellinen asemansa ei ole huonontunut, mutta vauraat korealaiset yrittäjät, intialaiset insinöörit, afroamerikkalaiset lääkärit ja espanjaa äidinkielenään puhuvat lakimiehet rikkovat aikaisempaa rodullista hierarkiaa.

Trump ratsasti näillä peloilla Valkoiseen taloon vuonna 2016, ja sama teema saattaa palauttaa hänet valtaan. Hän uskoo maahanmuuttokriittisyyden olevan taloutta tehokkaampi argumentti kampanjoiden loppusuoralla, ja hän on todennäköisesti oikeassa.

Sukupuolten välinen lisääntyvä tasa-arvo ja erilaisten seksuaalisuuksien avoin ilmaiseminen on myös yksi rintama taistelussa muutosta vastaan. Georgiassa, erittäin tärkeässä vaa’ankieliosavaltiossa, Trump hyökkää Kamala Harrisia vastaan kolmella teemalla: talous, transseksuaalit ja maahanmuutto.

Trumpin ”make America great again” -slogan on paitsi markkinoinnin kannalta nerokas, myös selkeä kiteytys koko vaalien metapoliittisista asetelmista. Sen teho ei ole hiipunut kahdeksassa vuodessa – pikemminkin päinvastoin.

Rasismi on paikoitellen epäreilu ja samalla liian suppea termi kuvailemaan trumpismin poliittista ydintä. Laajempi kokonaiskuva heijastaa epävarmuutta ja epämukavuutta, jota vanhaa avopakua ajava valkoinen kuusikymppinen duunari tuntee liikennevaloissa intialaisen kaverin ajaman mersun vieressä, samalla kun hän katsoo espanjankielistä mainostaulua tien varressa.

Muuttuneen maailman pelko on osoittautunut niin vahvaksi poliittiseksi voimaksi, että republikaanipuolue on päättänyt ratsastaa sen selässä tulevaisuuteen. He pyrkivät ohjaamaan tuntemuksia haluamaansa suuntaan ja uskovat voivansa hallita Trumpia ja trumpismia. Panokset ovat kovat: pelissä on pahimmillaan amerikkalainen demokratia.

Taistelu muuttuvaa maailmaa vastaan on mahdotonta, mutta kymmenet miljoonat ovat päättäneet yrittää ja uskoa miestä, joka lupaa heille paluun tuontitullien ja minimaalisen maahanmuuton Yhdysvaltoihin, sekoitukseen 1800-luvun loppua ja 1950-luvun Amerikkaa. Koska pelko ja vierastus.

Soundtrack: The Carpenters, Yesterday Once More