Löysää ajattelua – pääkirjoitusten raju alamäki
Mielipidejournalismi on ollut yksi Yhdysvaltain jyrkän poliittisen kahtiajaon uhreista.
New York Observer julkaisi viime viikolla kriittisen jutun New York Timesin mielipidesivuista. Kirjoitus perustui valtaosin nimettömiin ja tiukan kriittisiin New York Timesin uutistoimituksen lähteisiin. Se osoitti tiukentuvien resurssien varassa kamppailevan uutistoimituksen ja leveästi elävän mielipide- ja pääkirjoitusosaston väliset jännitteet.
Juttu oli kiinnostava ja valotti syitä, miksi New York Timesin mielipidekirjoitukset ovat niin helposti ennustettavia ja löysästi ajateltuja jupinoita. Laiskuus ja normatiivinen ajattelu leimaavat osastoa. Varsinkin Thomas Friedman vaikuttaa kirjoittaneen saman jutun jo satoja kertoja.
Jutun kuvaama tilanne sopii mielestäni kuvaamaan myös suurinta osaa amerikkalaista valtamediaa.
Amerikkalaiset osaavat mielipidekirjoittamisen. Alan parhaat tekijät tulevat Yhdysvalloista, ja media suorastaan tulvii teräviä, omaleimaisia ja itsenäisiä ajattelijoita. Mutta he eivät enää välttämättä julkaise isoissa, laajalle lukijakunnalle suunnatuissa lehdissä.
Amerikan poliittinen jakautuminen on luonnollisesti vaikuttanut myös journalisteihin ja mediaan. Jakautuminen meihin ja heihin on puskenut myös mielipidekirjoittajat jyrkemmin rajattuihin karsinoihin, joissa itsekriittinen ajattelu, älyllinen riippumattomuus ja pyrkimys tasapuolisuuteen eivät ole enää muodissa.
Ehkä ulvon nostalgian kuuta, mutta omat mielikuvani New York Timesin, Washington Postin, Wall Street Journalin ja muiden laatulehtien mielipidesivuista 1980–1990-luvuilta olivat huomattavasti myönteisempiä kuin tänään. Sekä konservatiiviset että liberaalit kommentaattorit osasivat itsekritiikin ja omiensa suomisen jalon taidon. Jos luin vaikkapa George Willin (konservatiivi) kolumnin, en voinut otsikon perusteella automaattisesti arvata hänen kommenttinsa keskeistä väitettä.
Hämmentävästi New York Timesin umpiliberaalien mielipidesivujen parhaat kommentit tulevat nyt yleensä konservatiivisilta Ross Douthatilta ja David Brooksilta. Heidän kolumninsa ovat huomattavasti kiinnostavampia ja avomielisempiä kuin sivujen yleinen umpiliberaali tautologia.
Syy ei ole ainoastaan kirjoittajissa.
Paranoideista, manipuloivaa mediaa syyttelevistä kommenteista huolimatta tiedonvälitys on pohjimmiltaan liiketoimintaa. Toimitusten on pakko ottaa huomioon lukijoiden toiveet.
Sääntö pätee myös mielipidesivuihin. Valitettavasti suuri osa (enemmistö?) lukijoista haluaa ennemmin omia ennakkoluulojaan ruokkivia hymistelyitä kuin kriittisiä ja tasapuolisia tutkiskeluja.
Silti Yhdysvalloissa toimii edelleen runsaasti hyviä ja teräviä ajattelijoita ja mielipidekirjoittajia, kuten Andrew Sullivan, David Frum, Peter Beinart, Joe Klein, Daniel Larison ja kumppanit. Valitettavan usein he vain joutuvat operoimaan valtamedian valtavirran marginaaleissa.
Soundtrack: Joe Walsh, Life’s Been Good