Loka ja likaiset temput ovat kuuluneet USA:n politiikkaan aina – Trump ei luonut ongelmaa, mutta ruokkii sitä
“Violence is as American as cherry pie”, sanoi afroamerikkalainen radikaali H. Rap Brown vuonna 1967.
Onko amerikkalainen politiikka rikki? On, mutta se ei ole uutinen.
Poliittinen väkivalta, vastustajien suruton mustamaalaaminen ja vastapuolen kannattajien äänestämisen estäminen ovat olleet osa amerikkalaista politiikkaa aina itsenäisyyden alusta saakka.
1790-luvulla presidentti John Adams allekirjoitti Alien and Sedition Acts -lait, jotka kielsivät hallituksen kritisoimisen sekä rajoittivat maahan muuttaneiden tuoreiden amerikkalaisten äänestyskelpoisuutta, koska maahanmuuttajat usein äänestivät Adamsin vastustajia.
Vuoden 1800 vaalit Adamsin ja Thomas Jeffersonin välillä olivat loanheitossaan legendaariset. Kummankin ehdokkaan kannattajat vakuuttivat demokratian ja nuoren valtakunnan tuhoutuvan, jos vastustaja nousee Valkoiseen taloon.
1850-1860 luvuilla poliittiset erimielisyydet johtivat valtakunnan jakoon, orjuuden puolustajien aseelliseen kapinaan Yhdysvaltoja vastaan ja sisällissotaan. 1870-luvulla väkivalta ja poliittinen terrori muodostivat oleellisen osan Etelän valtioden pyrkimyksiä valkoisen ylivallan palauttamiseksi.
1800-1900 lukujen taitteessa anarkistit, kommunisti ja valtiovalta ratkoivat poliittisia erimielisyyksiä aseiden ja pommien avulla.
Etelän rasistit ovat puolustaneet valkoista ylivaltaa väkivallan(kin) avulla läpi alueen historian. Poliittiset murhat ja väkivalta jopa poliisinkin taholta olivat osa kansalaisoikeusliikkeen aktivistien arkea.
“Violence is as American as cherry pie”, sanoi afroamerikkalainen radikaali H. Rap Brown vuonna 1967. Hän oli oikeassa.
Virassa ollessaan Yhdysvaltain presidentit ovat kuitenkin pääosin pyrkineet rauhoittamaan väkivaltaa ja yhdistämään jakautunutta kansakuntaa.
Presidentin tehtävä on olla koko kansakunnan presidentti, muistuttaa kaikkia amerikkalaisia kunnioittamaan demokratiaa ja tiedostamaan, että poliittiset vastustajatkin ovat ihmisiä jotka haluavat Yhdysvaltojen parasta.
Tämä käytäntö on mennyt roskakoriin Donald Trumpin myötä.
Välivaaleihin on enää viikko, ja Trump on kampanjoinut ankarasti republikaanien puolesta. Puheissaan hän on varoittanut demokraattien olevan ”pyromaaneja” joista on tullut ”liian fanaattisia ja vaarallisia hallitsemaan.”
Trump on myös väittänyt demokraattien haluavan tuhota amerikkalaiset instituutiot. Demokraatit ovat hänen mukaansa ”radikaaleja sosialisteja, jotka haluavat muokata Yhdysvaltojen talouden Venezuelan kaltaiseksi.”
Demokraateista on tullut ”rikollisten puolue” joka haluaa päästää väkivaltaiset rikolliset ja murhaajat kaduille, Trump sanoo. Demokraatit ovat presidentin mukaan myös mielisairaita.
Istuvat presidentit ovat liki aina kampanjoineet oman puolueensa ehdokkaiden puolesta, ja vastustajien mollaaminen on osa poliittista peliä.
Siltikään en muista aikaisempaa tapausta jossa presidentti olisi varoittanut mielisairaiden fanaatikkojen johtaman oppositiopuolueen vaalivoiton johtavan väkivaltaan, yhteiskunnan romahdukseen tai tyranniaan.
Trump on toistuvasti osoittanut olevansa vain omien äänestäjiensä presidentti. Hänen harvat yrityksensä rakentaa siltoja ovat olleet avustajien presidentin puheisiin ujuttamia kommentteja, jotka Trump on pian kääntänyt päälaelleen.
Malliesimerkistä käyvät vaikkapa demokraattipolitiikoille lähetetyt putkipommit.
Presidentti tuomitsi poliittisen väkivallan, mutta liki samaan hengenvetoon hän syytti ilmapiirin kärjistymisestä ja fanaattisuudesta mediaa. Puhe myös kääntyi pian demokraattien mollaamiseen.
Kärjistyneessä poliittisessa ilmapiirissä fanaattisimmat ja häiriintyneimmät yksilöt saattavat turvautua väkivaltaan.
Viime vuonna Bernie Sandersin tukija yritti tappaa republikaaniedustaja Steve Scalisen. Viime viikolla Trumpin tukija lähetti pommeja demokraattisille presidenteille, poliitikoille ja medialle.
Pelkään poliittisen väkivallan jatkuvan. Ajan henki ja historia molemmat viittaavat siihen suuntaan.
Mutta olisi hyväksi koko maalle jos presidentti toimisi kuten edeltäjänsä ja tuomitsisi väkivallan ilman varaumia, selityksiä ja poliittisesti motivoitua syyllistämistä.
Soundtrack: Big Black, Steelworker.