Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Lisää terveydenhuollosta – yleisesti ja yksityisesti

Marko Maunula
Blogit Americana 29.10.2009 13:01

Olen kirjoittanut tässä blogissa moneen otteeseen terveydenhoidon uudistuksesta. Tulevaisuudessa aion kirjoittaa aiheesta myös uudesta ja henkilökohtaisesta potilaan näkökulmasta. Minulla todettiin hiljattain leukemia.

Tauti kuulostaa pahemmalta kuin mitä se on. Lääkäreiden mukaan minulla on noin 99,99 prosentin varmuudella tauti nimeltä karvasoluleukemia. Se on äärimmäisen harvinainen, mutta aniharvoin kuolemaan johtava leukemian alalaji. Kun kerroin uutiset hyvälle lääkäriystävälleni, hän onnitteli minua erinomaisesta mausta leukemioiden suhteen.

Tulen käsittelemään tautiani satunnaisesti. En halua kirjoittaa tautipäiväkirjaa. Ennemminkin pyrin omien kokemusteni kautta kertomaan millaista on olla potilas amerikkalaisessa yksityisessä terveydenhoitojärjestelmässä: miten yksityiset vakuutukset toimivat; miten sairaalat käsittelevät potilaita; miten hoitojärjestelmäni toteutuu, jne.

Valtaosa blogeista edelleen käsittelee politiikkaa ja amerikkalaisen kulttuurin ilmentymiä, eli blogin perusluonne tulee säilymään entisellään. Olen erittäin hyvässä kunnossa henkisesti ja anemiaan liittyvää uupumusta lukuunottamatta fyysisestikin ihan hyvässä vedossa, eli blogaustahti tulee jatkumaan suurinpiirtein entisellään.

Pikaisiin kuulumisiin. Cheers,

Marko

Soundtrack: The Beatles, I’m Only Sleeping.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Jenkeistä on mukava lukea hyviä huomiota blogisi kautta, jaksamista!

Nimim. ahkera lukija

Voin toistaa trooperia kaikuna. Tämä on SK:n mielenkiintoisin blogi. Joka aamu ja iltapäivä on pakko kurkata.

Voimia sinne!

Hieno blogi, olen seurannut jo monta kuukautta. Voimia ja jaksamista sinulle, Marko!

Samaa kuin edellä, pikaista paranemista ja jaksamista! On mukava kuulla mitä jenkeissä tapahtuu, miten systeemit pelaavat jne. Kiitos näistä.

Yhdyn edellisiin kommentteihin. Rauhallisuutta ja rentoa positiivista asennoitumista sairaudessasi, Marko!

Edellisiä kompaten: Tsemppiä ja voimia hoitoon!

Blogisi on kuulunut viimeisen reilun vuoden ajan selvään parhaaseen A-ryhmään härmäläisnäkökulmaisia kirjoituksia ”Ameriikan ihmeistä” (reilut 6 vuotta DC:n seutuvilla asuneen näkökulmastani). Toivottavasti jaksat kirjoittaa jatkossakin, kuten arvelet.

Jos sattumalta kiinnostaa (sinua tai lukijoita), niin Kristiina Heleniuksen Mikä maa, mikä syöpä -kirja omista kokemuksistaan imusolmukesyöpänsä kanssa saattaa olla kiinnostavaa luettavaa syöpä- ja amerikkalainen terveydenhuolto-aihepiiristä. En ole kirjaa lukenut itse kuin osin, mutta perusteella vaikuttaa hyvältä. .. Näkökulma saattaa tosin kiiinnostaa enemmän amerikkaa vähemmän tuntevia, mutta jos kiinnostaa, niin voin mielelläni postittaa kirjan lainaan. (es. jaakko(ät)dcfinns.net tavoittaa).

Näitä luetaan juuri nyt