Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Ling ja Lee – kaksi onnetonta toheloa

Marko Maunula
Blogit Americana 7.8.2009 19:32

Laura Ling ja Euna Lee ovat nyt turvallisesti kotona, onneksi. He ovat palanneet kotiin suhteellisen hiljaisesti, ja hyvä näin.

Pelkäsin pahoin, että Lingistä ja Leestä tehdään tylsän uutiskesän tähtiä, periamerikkalaisia viikon sankareita. Onneksi täkäläinen media ja kommentaattorit ovat pääosin pitäneet pokkansa ja käsitelleet toimittaja-kollegoitaan viileän etäisesti.

Ling ja Lee käyttäytyivät edesvastuuttomasti ja ammattitaidottomasti. Kahden Tintti-wannaben hinku maineeseen ja mammonaan aiheuttivat diplomaattisen kriisin, joka vaikeutti ennestäänkin vaikeita Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain suhteita tarpeettomasti. Heidän typeryyttään ei pidä palkita maineella tai rahalla.

Ling ja Lee eivät olleet raportoimassa uutista. He olivat tekemässä uutis-saippuaoopperaa, pointitonta raporttia Kiinan ja Pohjois-Korean rajalta, joka palvelee toimittajan henkilökohtaista kunnianhimoa enemmän kuin tärkeää tiedonvälitystä.

Jos heitä ei olisi pidätetty, pystyn kuvittelemaan, miten uutiskanavien katsojia olisi kiusattu kännykällä kuvatulla, hiljaisesti kuiskatulla dokumentilla: ”Olemme nyt Pohjois-Koreassa. Köyhyys ja nälkä ovat kaikkialla. Diktatuuri on johtanut kurjuuteen.” Ja niin edelleen. Tämän ei pitäisi olla uutinen kenellekään maailmaa viime vuosikymmeninä seuranneelle länsimaalaiselle.

Joskus toimittajan pitää mennä aitojen yli sekä jopa rikkoa rajoja ja lakeja, mutta nämä tapaukset ovat harvassa. Annan esimerkiksi aplodit toimittajille, jotka ylittivät barrikadit ja painuivat New Orleansiin raportoimaan hurrikaani Katrinan aiheuttamasta kaaoksesta. Heidän välittämät kuvansa kaupungin ahdistuksesta pakottivat viranomaiset lopulta kunnon toimiin tuhansien kylään juuttuneiden avustamiseksi.

Tällä kertaa ei ollut kyse akuutista kriisistä tai säännöksien rikkomisen oikeuttamisesta tarpeesta. Onneksi media on, toistaiseksi, ymmärtänyt saman.

Soundtrack: Peter Gabriel, Games without Frontiers.