Liikaa demokratiaa?

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

David Frum kiinnittää uusimmassa The Atlantic -lehdessä huomiota kansalaisvaikuttamisen ikävään puoleen. Yritykset lisätä ruohonjuuridemokratiaa, kansalaisaktivismia ja hallinnon läpinäkyvyyttä ovat tehneet hallitsemisesta luvattoman vaikeaa, kallista ja byrokraattista.

Viime vuosisadalla amerikkalaista kunnallista poliittista päätöksentekoa leimasi ns. machine politics -järjestelmä. Pormestarit olivat kovapintaisia ja määrätietoisia alfauroksia, jotka hallitsivat kaupunkejaan sekoituksella painostusta, manipulointia ja lehmänkauppoja. Legendaariset pormestarit, kuten New Yorkin Fiorello La Guardia ja Chicagon Richard J. Daley hallitsivat tavalla, joka nykyisin johtaisi helposti joko käräjille tai vaalitappioon. Heidän kaupunkinsa olivat kuin pieniä feudaaleja yhteisöjä, joissa pormestari oli linnan herra.

Useimmat kaupunkilaiset rakastivat pormestareitaan. La Guardia, Daley ja heidän kaltaisensa johtajat pitivät peruspalvelut kunnossa, paransivat infrastruktuuria, rakensivat kouluja ja puistoja ja lentokenttiä. He laajensivat poliittisia verkostojaan eri siirtolaisryhmiin, palkkasivat taitavia apulaisia ja toivat modernit johtamismallit kaupungintaloihin. Heillä oli visio. Jos joku jossain välissä onnistui tekemään tiliä isoilla rakennusprojekteilla, so what? Äänestäjät tunsivat saaneensa verorahoilleen vastinetta.

Nyt sekoitus reformeja, kansallisaktivismia ja hallinnon läpinäkyvyyttä on tehnyt kaupunkirakentamisesta toivottoman hitaan ja byrokraattisen prosessin. Periaatteessa kaupunkisuunnittelua koskevat kansalaistapaamiset ovat, tietenkin, hyvä idea. Käytännössä ne ovat valitettavasti osoittaneet, että yleensä niiden osallistujat ovat vihaisia kaikkien asioiden vastustajia, joilla on loputtomasti aikaa tapella kaikkia kaavailtuja muutoksia vastaan.