Lautanen Latinalaisen Amerikan verta
Ansiokkaassa tuoreessa artikkelissaan The New Republic tutkii poliittisen vasemmiston tilaa Etelä-Amerikassa.
Vuosivälillä 1999–2008 vasemmistolaisuuden eri asteita edustavat hallitukset astuivat valtaan Venezuelassa, Chilessä, Brasiliassa, Argentiinassa, Uruguayssa, Boliviassa, Ecuadorissa ja Paraguayssa. Manner hylkäsi muuta läntistä maailmaa leimaavan oikeistolaistumisen trendin tarjoten toivoa muun maailman vasemmistolaisille idealisteille.
Vasemmistolaiset hallitukset saavuttivat paikoittain melko hyviä tuloksia, The New Republic sanoo. Korkeat raaka-aineiden hinnat toivat runsaasti vientituloja muun muassa Argentiinan, Ecuadorin ja Brasilian vasemmistolaisille hallituksille. Ne suuntasivat osan uudesta vauraudesta sosiaalisiin ohjelmiin, jotka auttoivat miljoonia kansalaisia parantamaan elintasoaan.
Eteläamerikkalaisen sosiaalidemokratian cheerleaderit niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin iloitsivat kehityksestä. Etelä-Amerikka tarjosi toimivia vasta-argumentteja neoliberalismille.
Buumi osoittautui tilapäiseksi. Uusi vauraus oli sidoksissa muun muassa Kiinan kysynnästä. Kun Kiinan kasvu hidastui ja raaka-aineiden hinnat laskivat, hallitukset eivät enää kyenneet jatkamaan kunnianhimoisia ohjelmiaan. Ne eivät olleet varautuneet talouden heilahteiluihin.
Mantereen ikiaikainen taloudellinen ongelma ei ollut muuttunut: se on edelleen toivottoman riippuvainen raaka-aineiden maailmanmarkkinoista. Oma jalostava teollisuus on edelleen alikehittynyttä. Sosialistit eivät kyenneet lyhyessä ajassa korjaamaan ongelmaa sen enempää kuin aikaisemmat oikeistohallituksetkaan.
Nyt vasemmisto on poliittisissa vaikeuksissa kautta mantereen. Venezuelassa Hugo Chavezin vallankumous on köysissä. Oikeiston murskavoitto joulukuun parlamenttivaaleissa merkitsi lopun alkua hallitseville sosialisteille.
Kirchnerin perheen valtakausi Argentiinassa on ohi. Brasiliassa istuva presidentti Dilma Rousseff on vaarassa joutua valtakunnanoikeuteen. Ecuadorin vasemmistolainen presidentti ilmoitti, ettei hän hae uutta kautta. Boliviassa Evo Moralesin julkinen tuki on rapistunut.
Eteläamerikkalaista politiikkaa on aina leimannut yhdistelmä kokeilunhalua ja vihollisvetoista populismia.
Manner on tempoillut sotilaiden oikeistodiktatuurien ja doktrinaaristen marxilaisten hallitusten välissä. Sitten toisen maailmansodan esimerkiksi Argentiina on kokeillut muun muassa peronismia, oikeistolaista sotilasdiktatuuria ja keskusta-vasemmistolaista sosiaalidemokratiaa.
Tempoilu johtunee osaltaan maanosan politiikan ankarasta jakautuneisuudesta ja populistisesta poliittisesta kulttuurista. Populismi vaatii aina vihollisen. Ani harva on kyennyt – tai edes halunnut – etsiä ja tukea ruohonjuuritasolta ponnistavaa kansallista yhteinäisyyttä.
Toinen ongelma on maanosan ikiaikainen taipumus syyttää muita ongelmistaan. Eduardo Galeanon kirja vuodelta 1971 Open Veins of Latin America: Five Centuries of the Pillage of the Continent on edelleen vasemmiston parissa suuri hitti. Se sälyttää vastuun mantereen ongelmista Euroopan ja Yhdysvaltojen niskoille.
Populistinen, syyllistävä, korruptoitunut, vastuuta pakeneva ja tempoileva politiikka harvoin saavuttaa kestäviä tuloksia – tuli se vasemmalta tai oikealta. Onneksi maanosalle on positiivisiakin esimerkkejä ihan omasta naapurustosta: Uruguayn maltillinen keskusta-vasemmistolainen hallitus on osoittautunut vakaaksi ja toimivaksi ratkaisuksi maan kohtaamiin haasteisiin.
Soundtrack: Caetano Veloso, Alegria, Alegria