Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Lama lavalla – ja stadionilla

Marko Maunula
Blogit Americana 20.3.2009 19:36

Yksi talouden taantuman selkeistä merkeistä on hiljaiselo musiikkirintamalla. Konserttitarjonta on huonoissa vetimissä.

Kesälle 2009 ei ainakaan tänne Atlantaan osu yhtään must-keikkaa. Niin korkean luokan spektaakkelishow’t kuin jopa eturivin alternative-aktit pysyttelevät tänä vuonna poissa, paria (Bruce Springsteen) poikkeusta lukuun ottamatta.

Atlantan kuuluisat kesävenuet pukkaavat viiskytjarisat-jengille nostalgia-aktia ja heidän lapsilleen kakkosdivarin kitarapoppia. Pat Benatar, Doobie Brothers ja Nickelback eivät todellakaan pakota lippujonoon. Jane’s Addiction olisi ollut kova keikka, mutta noin 20 vuotta sitten.

Kiinalaisessa kalligrafiassa ”kriisi” ja ”mahdollisuus” ilmaistaan samalla symbolilla. Viihdebusineksen kriisissä piilee kuluttajan mahdollisuus.

Monet isot konserttistarat pitävät laman aikana sapattia tai keskittyvät levyttämiseen; köyhää kansaa on huono lypsää. Silti, jos lama jatkuu kauan, konserttien lippuhinnat laskevat väkisin.

Säännöllisiä kausia pelaavat urheilujoukkueet ovat joutuneet reagoimaan uuteen taloustilanteeseen nopeammin. Urheilulippujen hinnat ovat taloustilanteen myötä liki romahtaneet. Matseihin pääsee huomattavasti viime vuosia halvemmalla. Päivä baseball-stadionilla, hyvillä penkeillä, hot dogien, kokiksen, sekä parin oluen kera vie nelihenkiseltä perheeltä ehkä sata taalaa toissavuotisen 150 dollarin sijasta.

Jääkiekossa tilanne on vielä parempi. Atlanta Thrashers suorastaan kerjää ihmisiä täyttämään Philips Arenan penkkejä. Nelihenkisen perheen perhepaketti aterioineen ja lippuineen lähtee parhaimmillaan 89 dollarilla. Täkäläisellä hintatasolla tämä on pilkkahinta.

Soundtrack: Little Feat, Waiting for Columbus

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Vielä ei ole tuo ”Amerikan herkku” eli konserttilippujen hinnanlasku tavoittanut Suomea, valitettavasti. Täällä Madonnan konsertista revitään huippukalliita maksuja, vaikka taantuma jyllää. Ja kun keinottelijat ostavat lippuja tukuttain ja myyvät ne mustassapörssissä, niin kärsijä on aina kuluttaja ja kuluttajan lompakko.
Ja kun katsoo urheilupuolelta SM-liigan lätkämatsien tasoa ja peliä kentällä, niin täytyy todella toivoa, että taantuma iskisi jäälle myös Suomessa. Liigamatsit lienevät ylihinnoitelluin viihdetapahtuma koko maassa. Kausikorttilaiset pääsevät halvalla, mutta tavallisten pulliaisperheiden rahat eivät yksinkertaisesti riitä.
No, onneksi loppukaudesta järki tuli liigaomistajien päähän, kun katsomoissa oli tyhjiä penkkejä. Ainakin Jokerit möi lippuja erikoistarjouksella. Kyseinen hinta vain saisi olla ns. normaali hinta ensi kaudella.
Jos 89 dollarilla, kuten Maunula kertoo, nelihenkinen perhe katsoo lätkämatsin ja syö (kunnon?) aterian, niin se tekee euroissa 16,25 euroa per nokka. Ei paha!
Lamalla on tietysti muitakin vaikutuksia, jotka koskevat perheitä. Vaikka hinnat olisivat halpoja, eipä niitä juuri maksella, jos ei ole töitä. Silloin matsit katsotaan telkkarista, mikäli ne tulisivat muualta kuin maksu-tv:stä…

Ateria on pikaruokaa ja penkit ovat piippuhyllylla, mutta kumminkin…

En ole vuosikausiin käynyt stadion tai ns. megakonserteissa, koska niissä ei ole mitään tolkkua. Etäisyys lavalle katsojan paikalta on niin pitkä, että mistään vuorovaikutuksesta ei voida puhua, massojen pitämä mökä estää keskittymisen esityksen taiteelliseen puoleen. Suomesta löytyy lukuisa pienimuotisa, erittäin korkeatasoisa musiikktapahtumia, mutta ne jäävät pimentoon, koska tyhmistävä valtamedia ei näistä juurikaan raportoi.

Tällaisillä pienimuotoisilla tapahtumilla on suuri sosialinen tilaus, niissä ihmiset voivat aidosti viihtyä. Hyvänä esimerkkinä tälläisestä tapahtumasta on Kurikassa ensi kesänä järjestettävä Rytmiraide-festivaali http://www.rytmiraide.fi – Tapahtuman kohderyhhmänä on kaiken ikäinen aikuisväestö ja valistunut nuoriso yli 18 v.