Kuuntele Trumpia kuin huoltoaseman kahvikerhoa
Myös median pitäisi sivuuttaa presidentin kohkaamiset kevyin kommentein.
Vappuviikonloppuna presidentti Donald Trump antoi tukun lausuntoja, joita on vaikea tarkastella ilman typertynyttä hämmennystä.
Trump kutsui Filippiinien presidentti Rodrigo Duterten vierailulle Valkoiseen taloon. Duterte on kehoittanut filippiiniläisiä poliiseja ja kansalaisia ottamaan oikeuden omiin käsiinsä sekä tappamaan huumekauppiaita.
On täysin oikeutettua kysyä, josko yllättävä kutsu liittyy jollain tavalla uuteen Trump Tower -rakennukseen Manilassa? Rakennus valmistuu myöhemmin tänä vuonna.
Seuraavaksi Trump sanoi, että ”hänelle olisi kunnia” tavata Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un, ”mikäli olosuhteet olisivat oikeat.” Yllättävä lausunto tuli vain pari päivää sen jälkeen kun Trump oli pelotellut sodan mahdollisuudella Pohjois-Koreaa vastaan.
Viikonlopun huipennukseksi Trump puolusti presidentti Andrew Jacksonia tavalla, joka osoitti hänen tietämättömyytensä maansa historiasta. Jackson oli luonteeltaan lähinnä psykopaattinen, ja hän määräsi intiaanien maiden laittoman varastamisen ja asukkaiden joukkokarkoituksen. Trump kutsui häntä mieheksi, jolla oli ”iso sydän”.
Trump myös sanoi Jacksonin ”olleen vihainen” sisällissodasta. Jackson kuoli vuonna 1845. Sisällissota käytiin 1861–1865.
Mikä tahansa kolmesta lausunnosta olisi normaalitilanteessa johtanut kiivaaseen keskusteluun ja tiukkaan kritiikkiin. Kun nämä lausunnot tulivat toinen toisensa perään, niiden vaikutus on liki typerryttävä.
Omassa maailmassaan elävän ihmisen kanssa väitteleminen on valtaosin hyödytöntä.
Trumpin presidenttiyden sadan päivän vedenjakajalla myös median ja tutkijoiden kannattaa tehdä tilannekatsaus omiin toimintatapoihinsa.
Kaikki illuusiot presidentillisestä Trumpista on syytä unohtaa. Hän on sama mies kuin ehdokas Trump. Hän ei ole yhtäkkiä oppinut kärsivällisyyttä, datavetoista ajattelua, itsekritiikkiä, vastustajien kunnioitusta, presidentin toimenkuvaa, diplomaattisuutta, ja muita virkaan kuuluvia taitoja sekä ominaisuuksia.
Toisaalta, median ja tutkijoiden on melko hyödytöntä repiä ihokastaan jokaisesta lausunnosta tai edes reagoida niihin. Jatkuva some-raivon aalto sekä median ällistynyt ja emotionaalinen reagointi Trumpin touhuihin ovat vaarassa nakertaa myös median merkitystä ja uskottavuutta.
Elleivät poliittiset toimittajat ole varovaisia, heidän symbioosistaan Trumpin kanssa on vaarassa kehittyä rutiininomaista performanssitaidetta, jossa molemmat osapuolet juuttuvat loputtomaan tyhjän ällistyksen ja tinkaamisen kehään.
Kaikille pitäisi olla jo selvää että Trump uskoo enemmän omia tuntemuksiaan kuin todistettavissa olevia faktoja.
Omassa maailmassaan elävän ihmisen kanssa väitteleminen on valtaosin hyödytöntä, varsinkin kun hän on ympäröinyt itsensä puhemiehillä ja tukijoilla jotka väittävät mustan olevan valkoista vaikka maailman tappiin asti jos presidentti niin haluaa.
Trumpin lausunnot itsessään ovat hätkähdyttäviä asiantuntemattomuudessaan sekä normaalin politiikan ja diplomatian pelisäännöt rikkovassa anarkistisuudessaan. Silti, jos me annamme niille liikaa painoarvoa, median kaikupohja ainoastaan vahvistaa niitä.
Ihmiset, jotka tietävät, miten politiikka toimii, ovat kyllin viisaita sivuttamaan Trumpin. Diplomaatit, hallintoviranomaiset sekä politiikot niin Yhdysvalloissa kuin ulkomaillakin tietävät, kuka Trump on ja miten hän toimii, ja voivat sivuuttaa presidentin kohkaamiset kevyin kommentein.
Ehkä median pitäisi toimia samalla tavoin.
Valkoisessa talossa asuu mies joka yhtenä hetkenä tviittaa katteettomia syytöksiä siitä, miten Obama salakuunteli häntä, ja seuraavaksi pilkkaa Arnold Schwartzeneggerin televisio-ohjelman huonoja katsojalukuja. Presidentti uhkaa yhtenä päivänä sodalla Pohjois-Koreaa vastaan, ja seuraavaksi sanoo, kuinka olisi kunnia tavata maan diktaattori.
On ällistyttävää sanoa, että maailman vaikutusvaltaisimmassa virassa toimii mies, jonka puheisiin pitää suhtautua samalla tavalla kuin pikkukylän huoltoaseman kahvikerhoon tai kaljabaarin kanta-asiakkaiden jupinoihin, mutta tämä taitaa olla paras metodi.
Soundtrack: Little Feat, Fat Man in the Bathtub