Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Kulttuurisota, Kalifornia ja Moskova

Marko Maunula
Blogit Americana 20.8.2013 16:00

Vuoden 1992 republikaanien puoluekokouksessa Pat Buchanan piti kuuluisan ”kulttuurisota”-puheensa, jossa hän varoitti maansa olevan keskellä sotaa Amerikan sielusta. Puhe hätkähdytti jopa monia republikaaneja sekä johti osaltaan George H.W. Bushin tappioon. Mutta Pat oli oikeassa. Lisäksi, hänen visiollaan oli jopa globaali ulottuvuus.

Toissaviikkoinen työkeikkani San Franciscoon muistutti minua jälleen Yhdysvaltain hajanaisuudesta. Kulturaalisesti Yhdysvallat on ennemminkin manner kuin maa: arvoiltaan ja politiikaltaan kirjava liittovaltio, jonka ääripäät ovat ideologisesti valovuosien päässä toisistaan. Siinä missä Mississippi pitää kiinni rististään ja kivääristään ja inspiroi eurooppalaisia fundamentalisti-konservatiiveja, Kalifornia ajaa huumeiden osittaista laillistamista ja homoliittoja, innostaen ja ohjaten modernia länsimaista New Left -liikettä.

Kalifornian poliittinen korrektius on pahimmillaan häiritsevän puritaanista, huumorintajutonta ja hiljaista epäpuhtaiden ajatusten pesua ja itsesensuuria. Silti, osavaltio on pitkälti näyttänyt tietä paitsi amerikkalaiselle, mutta myös globaalille feminismille sekä globaalille homojen ja muiden vähemmistöjen oikeuksia ajaville liikkeille. Kalifornia on Pat Buchananin painajainen.

Kun Buchanan piti puheensa republikaanien puoluekokouksessa, hän maalasi kuvaa Yhdysvalloista, joka oli keskellä ideologista sotaa, jossa on ainoastaan voittaja ja häviäjä. Toisella puolella oli konservatiivisten judeo-kristillisten arvojen, heteroseksuaalisten ydinperheiden sekä muiden perinteisten arvojen Amerikka, ja toisella puolella olivat ateistit, homot, feministit, abortin kannattajat sekä muut jumalattoman menon ystävät.

Muistan Buchananin puheen, ja muistan jupisseeni epäuskoisia ihmettelyjä. Puheen tihkuma ilmestyskirjamainen paatos sekä Buchananin ajama ankaran kahtiajaon politiikka hätkähdyttivät jopa monia maltillisia republikaaneja. Jotkut povasivat puheen säikäyttävän maltilliset Bill Clintonin taakse, ja vaalien jälkeisissä poliittisissa ruumiinavauksissa Buchananin puhe listattiin eräänä Bushin kampanjan tuhoajista.

Olen eri mieltä Buchananin kanssa liki kaikesta, mutta hän on älykäs ja laajalti lukenut mies. Hänen viestinsä oli polarisoiva, mutta hän taisi silti olla oikeassa: kulttuurisodassa ei ole neuvoteltuja kompromisseja. Rodullisen, seksuaalisen tai sukupuolten välisen tasa-arvon kannattajat eivät halua kestäviä kompromisseja, vaan käyttävät osittaisia voittoja polttoaineena seuraaviin kampanjoihinsa.

Venäjän uudet homolait sekä Putinin presidenttiys on johtanut amerikkalaisen kulttuurikonservatismin orastavaan kriisiin. Periaattessa amerikkalaisten konservatiivien pitäisi pitää Putinista: hän halveksuu liberaalia mediaa, uskoo nationalismiin, ei perusta liikoja maailman mielipiteestä sekä puolustaa perinteisiä perhearvoja ja vastustaa aktiivisesti homojen oikeuksia. Putinin Venäjä on Euroopan Mississippi.

Jotkut amerikkalaiset konservatiivit ovat osoittaneet rajallista ymmärrystä Putinin toimille, mutta useimmat joutuvat pian käyttämään Venäjää heidän kriittisenä peilinään. Onko tämä, lopullisessa analyysissä, yhteiskuntamalli jonka he haluavat? Voiko perinteistä arvomaailmaa oikeasti puolustaa ilman laillista pakkovaltaa ja jopa väkivaltaa? Miten demokraattinen ja oikeudenmukainen tämä visio perinteisestä valtiosta lopullisessa analyysissa oikein on?

Yhdysvalloissa Kalifornian visio maan tulevaisuudesta on jo voittanut. Venäjän esimerkki osoittaa, että perinteisten arvojen puolustaminen ei loppupaineissa onnistu ilman rumia toimia. Yli puolet amerikkalaisista kannattaa homoliittojen laillistamista, ja veikkaan, että Venäjän toimet ainoastaan lisäävät homojen oikeuksien suosiota Yhdysvalloissa. Uskonnollinen fundamentalismi on köysissä. Mississippi ja sen hengenheimolaiset eivät voi kuin hyväksyä tilanteen, alistua raahattavaksi 21. vuosisadalle muiden mukana. Tai vaihtoehtoisesti he voivat anoa pääsyä osaksi Venäjää.

Soundtrack: Vladimir Vysotski, Koni privyerdyelivyye.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Käsitteiden uudelleenmääritteleminen omien tavoitteiden edistämiseksi on suosittu toimintatapa niin meillä kuin muualla. USA:n ns. liberaaleissa ei lähemmin tarkasteltuna ole yhtään sen enempää liberaaliutta kuin kotimaisessa suvaitsevaistossa suvaitsevaisuutta. Molemmat ovat ihan yhtä umpimielisiä sisäänpäinlämpiäviä omissa liemissään marinoituneta änkyröitä kuin vaikka Appalakkien teekutsulaiset tai takahikiän persut.Kaikki uskovat olevansa hyviksiä ja eri mieltä olevat pahiksia joilla ei oikeastaan pitäisi olla mitään oikeuksiakaan.

Ei tuo olkinukkien rakentelu ja tarkoituksenmukaisten vihollis- ja uhkakuvien maalailu ole demokraattien keskuudessa sen harvinaisempaa kuin republikaanienkaan, politiikka on edelleen valheiden ja petosten taidetta ja Machiavellin opit ovat kaikkialla kunniassa.

Erittäin noloa että SK:n USA:n kommentaattori katselee maailmaa mielenkiintoiselta näköalapaikaltaan noin vahvojen ideologisten silmälasien läpi. En pysty arvostamaan ihmisiä joilla maailmankuva on kuin jostan Tintti -sarjakuvasta jossa seikkailee pyyteettömiä kirkasotsaisia sankareita ja umpipahoja luihuja roistoja.

Kun muistellaan Yhdysvaltojen eilistä niin tämäkin osa mikä ei kuole koskaan:

Obama joutunee armahtamaan tietovuotaja Bradley Manningin!

Yhdysvaltojen armeijan sotilaat murhasivat ja joukkoraiskasivat 16. maaliskuuta 1968 Vietnamissa My Lai- ja Son My-nimisissä kylissä 504 naista ja lasta.

Tapaus tuli julki ja sotilasrikossyyteharkintaan kolmen murhia silminnäkijöinä seuranneen amerikkalaissotilaan tehtyä sotilaiden sotarikoksista kantelun yhdysvaltalaisille sotilasviranomaisille. Kantelijat joutuivat kuitenkin heti Yhdysvaltojen hallituksen, parlamentin jäsenten ja sotilasviranomaisten vainon ja simputuksen kohteeksi.

Lopulta amerikkalaissotilaiden joukkomurhakantelut oli kuitenkin pakko tutkia. Sotilasyyttäjien oli lopulta pako nostaa murhasyytteet 26 sotilasta vastaan kun riidattomana näyttönä oli hengissä selvinneiden vietnamilaisten ja kolmen amerikkalaissotilaan todistukset sekä muutaman syytetyn sotilaan tunnustukset.

Sotilastuomioistuin vapautti 25 sotilasta murhasyytteistä. Vain yliluutnantti William Calley todettiin syylliseksi 22 naisen ja lapsen murhiin. Sotilastuomioistuin tuomitsi Calleyn elinkautiseen vankeuteen murhista. Yhdysvaltojen silloinen presidentti Richard Nixon kuitenkin armahti Calleyn tuomitusta vankeusrangaistuksesta perusteluitta.

Joku aika sitten 90 vuoden vankeusrangaistukseen sotilasasiakirjojen luvattomasta julkistamisesta yhdysvaltaisessa sotilastuomioistuimessa tuomittu sotilas, Bradley Manning, on nyt hakenut armahdusta ja rangaistuksensa kohtuullistamista presidentti Barak Obamalta.

Manning perustelee hakemuksessaan armahdustaan Yhdysvaltojen presidenttien aikaisemalla armahduskäytännöllä.

Näin yhdysvaltalaisten sotilaiden Vietnamin My Laissa 45 vuotta sitten suorittamat 504 naisen ja lapsen murhat ja joukkoraiskaukset sekä näitä sotarikoksia koskeva presidentti Nixonin armahdyspäätös ovat jälleen osa tätä päivää. Murharikoksethan eivät tunnetusti vanhene koskaan.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

MM: ”Yhdysvalloissa Kalifornian visio maan tulevaisuudesta on jo voittanut.”

Tuo on minusta aikalailla ennenaikainen väite. Konservatiivisuus USA:ssa elää vahvasti, vaikka olisikin tällä hetkellä altavastaajana. Kaikki tiedämme, että maassa ja sen puolueiden sisällä on liikkuvuutta liberalismin ja konservatismin välillä jatkuvasti. Viime vuosien äärikonservatismi voi hyvinkin muuttua maltillistuessaan houkuttelevaksi suuntaukseksi. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys ratkaisevat pitkälti sen.

Onhan Suomessakin selvästi tilausta arvokonservatiiviselle ajattelulle, mitä osin PS:n nousu osoittaa. Liberalismilla kun on niitä ikäviäkin vaikutuksia. Yhteiskunta hyvin toimiakseen kun ei tarvitse ainoastaan vapauksia, vaan myös yhteisöllisyyttä ja järjestystä.

Näitä luetaan juuri nyt