Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Kulttuurisota, Kalifornia ja Moskova

Blogit Americana 20.8.2013 16:00
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Vuoden 1992 republikaanien puoluekokouksessa Pat Buchanan piti kuuluisan ”kulttuurisota”-puheensa, jossa hän varoitti maansa olevan keskellä sotaa Amerikan sielusta. Puhe hätkähdytti jopa monia republikaaneja sekä johti osaltaan George H.W. Bushin tappioon. Mutta Pat oli oikeassa. Lisäksi, hänen visiollaan oli jopa globaali ulottuvuus.

Toissaviikkoinen työkeikkani San Franciscoon muistutti minua jälleen Yhdysvaltain hajanaisuudesta. Kulturaalisesti Yhdysvallat on ennemminkin manner kuin maa: arvoiltaan ja politiikaltaan kirjava liittovaltio, jonka ääripäät ovat ideologisesti valovuosien päässä toisistaan. Siinä missä Mississippi pitää kiinni rististään ja kivääristään ja inspiroi eurooppalaisia fundamentalisti-konservatiiveja, Kalifornia ajaa huumeiden osittaista laillistamista ja homoliittoja, innostaen ja ohjaten modernia länsimaista New Left -liikettä.

Kalifornian poliittinen korrektius on pahimmillaan häiritsevän puritaanista, huumorintajutonta ja hiljaista epäpuhtaiden ajatusten pesua ja itsesensuuria. Silti, osavaltio on pitkälti näyttänyt tietä paitsi amerikkalaiselle, mutta myös globaalille feminismille sekä globaalille homojen ja muiden vähemmistöjen oikeuksia ajaville liikkeille. Kalifornia on Pat Buchananin painajainen.

Kun Buchanan piti puheensa republikaanien puoluekokouksessa, hän maalasi kuvaa Yhdysvalloista, joka oli keskellä ideologista sotaa, jossa on ainoastaan voittaja ja häviäjä. Toisella puolella oli konservatiivisten judeo-kristillisten arvojen, heteroseksuaalisten ydinperheiden sekä muiden perinteisten arvojen Amerikka, ja toisella puolella olivat ateistit, homot, feministit, abortin kannattajat sekä muut jumalattoman menon ystävät.

Muistan Buchananin puheen, ja muistan jupisseeni epäuskoisia ihmettelyjä. Puheen tihkuma ilmestyskirjamainen paatos sekä Buchananin ajama ankaran kahtiajaon politiikka hätkähdyttivät jopa monia maltillisia republikaaneja. Jotkut povasivat puheen säikäyttävän maltilliset Bill Clintonin taakse, ja vaalien jälkeisissä poliittisissa ruumiinavauksissa Buchananin puhe listattiin eräänä Bushin kampanjan tuhoajista.

Olen eri mieltä Buchananin kanssa liki kaikesta, mutta hän on älykäs ja laajalti lukenut mies. Hänen viestinsä oli polarisoiva, mutta hän taisi silti olla oikeassa: kulttuurisodassa ei ole neuvoteltuja kompromisseja. Rodullisen, seksuaalisen tai sukupuolten välisen tasa-arvon kannattajat eivät halua kestäviä kompromisseja, vaan käyttävät osittaisia voittoja polttoaineena seuraaviin kampanjoihinsa.

Venäjän uudet homolait sekä Putinin presidenttiys on johtanut amerikkalaisen kulttuurikonservatismin orastavaan kriisiin. Periaattessa amerikkalaisten konservatiivien pitäisi pitää Putinista: hän halveksuu liberaalia mediaa, uskoo nationalismiin, ei perusta liikoja maailman mielipiteestä sekä puolustaa perinteisiä perhearvoja ja vastustaa aktiivisesti homojen oikeuksia. Putinin Venäjä on Euroopan Mississippi.

Jotkut amerikkalaiset konservatiivit ovat osoittaneet rajallista ymmärrystä Putinin toimille, mutta useimmat joutuvat pian käyttämään Venäjää heidän kriittisenä peilinään. Onko tämä, lopullisessa analyysissä, yhteiskuntamalli jonka he haluavat? Voiko perinteistä arvomaailmaa oikeasti puolustaa ilman laillista pakkovaltaa ja jopa väkivaltaa? Miten demokraattinen ja oikeudenmukainen tämä visio perinteisestä valtiosta lopullisessa analyysissa oikein on?

Yhdysvalloissa Kalifornian visio maan tulevaisuudesta on jo voittanut. Venäjän esimerkki osoittaa, että perinteisten arvojen puolustaminen ei loppupaineissa onnistu ilman rumia toimia. Yli puolet amerikkalaisista kannattaa homoliittojen laillistamista, ja veikkaan, että Venäjän toimet ainoastaan lisäävät homojen oikeuksien suosiota Yhdysvalloissa. Uskonnollinen fundamentalismi on köysissä. Mississippi ja sen hengenheimolaiset eivät voi kuin hyväksyä tilanteen, alistua raahattavaksi 21. vuosisadalle muiden mukana. Tai vaihtoehtoisesti he voivat anoa pääsyä osaksi Venäjää.

Soundtrack: Vladimir Vysotski, Koni privyerdyelivyye.