Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Kuka pelkää Wikipediaa? Professori

Blogit Americana 9.5.2012 14:50
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Vanhempi kollegani oli, jälleen kerran, tuohtunut. Opiskelijat olivat taas tehneet tutkimustyötään webissä, ja joku oli kehdannut jopa siteerata Wikipediaa. Liukumäki akateemiseen helvettiin oli taas hieman nopeampi.

Monien vanhempien professorien Wikipedia- ja internet-viha ovat liki patologista laatua. Internetin turmeleva vaikutus tutkimustyöhön on konferenssien, yliopistojen kahviloiden, sekä käytäväkeskusteluiden kestotavaraa – joskin onneksi hiipumaan päin. Valitusten kaava on usein sama: nuoret opiskelijat eivät osaa enää käyttää arkistoja, tutkimus on heppoista, data on vajavaista, eivätkä internet-aikakauden opiskelijat osaa enää tehdä perinteistä tutkimustyötä.

Esittäisin vastaväitteen: tämän päivän opiskelijat ovat taitavampia etsimään dataa kuin esimerkiksi oma opiskelijasukupolveni. Internet on tehnyt erityisesti peruskurssien kevyistä tutkimuksista ja papereista aikaisempaa parempia. Opiskelijoiden aksessi dataan on omaa luokkaansa verrattuna aikaan ennen internetiä. Wikipedia on siunaus, ja kokonaisuudessaan yleensä luotettavampi kuin moni perinteinen tietosanakirja.

Pelkään pahoin, että moni vanhempi professori vierastaa internetiä ja wikipediaa, sillä he pelkäävät teknologian tekevän heistä tarpeettomia.

Varsinkin humanististen tieteiden professorien työskentelymetodi ei ole kehittynyt samaa tahtia internetin kanssa.

Pari vuosikymmentä sitten professorien tehtävä oli välittää tietoa. He seisoivat luentosalin edessä ja kertoivat meille mitä tapahtui Long Islandissa vuonna 1776, Gettysburgissa vuonna 1863, Dallasissa vuonna 1963, tai Chicagossa vuonna 1968. Professori oli tiedon valtias, ja hän kertoi meille mitä tapahtui todella, viitaten ohessa historiallisiin debatteihin sekä tärkeimpiin kirjoihin ja tulkintoihin.

Narratiivinen luennointi on tasaisesti menettänyt merkitystään. Jos tänään kerron Yhdysvaltain historian peruskurssillani esimerkiksi Chicagon vuoden 1968 demokraattisesta puoluekokouksesta, yksityiskohtaisten muistiinpanojen sijasta opiskelijat raapustavat lehtiöihinsä ainoastaan avainsanat myöhäisempää googlausta varten.

Opiskelijat etsivät tänään luennoiltani tietoa debateista ja kirjoista. Tekstien ja lähteiden kriittinen arviointi sytyttää heidät rakentaviin keskusteluihin. Tiedon helppo saatavuus on vapauttanut heidät pohtimaan laajempia kysymyksiä tapahtumien taustoista ja logiikasta sekä niiden tulkinnoista.

Tutkimustyö on helpottunut huomattavasti, edesauttaen opiskelijoita käyttämään laajempaa lähdevalikoimaa. Vietin erään elämäni tylsimmistä viikoista Kansasin Abilenessä, penkoen Dwight D. Eisenhowerin papereita väitöskirjaani varten. Tänään en tarvitsisi kirjastossa kuin pari päivää, sillä muu informaatio löytyy nyt webistä.

Tieto muuttuu, mutta professorit ja yliopistot-vaistonvaraisesti konservatiivisia kun ovat-eivät kehity samaan tahtiin. Professorien sekä professorien koulutuksen on uudistuttava nopeasti. Organisaatioiden muutokset, uudet rakennukset, tai uudet huippuyliopistot eivät auta, jos akateemisen työn ruohonjuuritaso, eli tutkimus ja opetus, eivät ole kunnossa ja ajan tasalla.

Soundtrack: Bob Dylan, Tangled Up in Blue.