Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Kuka pelkää Wikipediaa? Professori

Marko Maunula
Blogit Americana 9.5.2012 14:50

Vanhempi kollegani oli, jälleen kerran, tuohtunut. Opiskelijat olivat taas tehneet tutkimustyötään webissä, ja joku oli kehdannut jopa siteerata Wikipediaa. Liukumäki akateemiseen helvettiin oli taas hieman nopeampi.

Monien vanhempien professorien Wikipedia- ja internet-viha ovat liki patologista laatua. Internetin turmeleva vaikutus tutkimustyöhön on konferenssien, yliopistojen kahviloiden, sekä käytäväkeskusteluiden kestotavaraa – joskin onneksi hiipumaan päin. Valitusten kaava on usein sama: nuoret opiskelijat eivät osaa enää käyttää arkistoja, tutkimus on heppoista, data on vajavaista, eivätkä internet-aikakauden opiskelijat osaa enää tehdä perinteistä tutkimustyötä.

Esittäisin vastaväitteen: tämän päivän opiskelijat ovat taitavampia etsimään dataa kuin esimerkiksi oma opiskelijasukupolveni. Internet on tehnyt erityisesti peruskurssien kevyistä tutkimuksista ja papereista aikaisempaa parempia. Opiskelijoiden aksessi dataan on omaa luokkaansa verrattuna aikaan ennen internetiä. Wikipedia on siunaus, ja kokonaisuudessaan yleensä luotettavampi kuin moni perinteinen tietosanakirja.

Pelkään pahoin, että moni vanhempi professori vierastaa internetiä ja wikipediaa, sillä he pelkäävät teknologian tekevän heistä tarpeettomia.

Varsinkin humanististen tieteiden professorien työskentelymetodi ei ole kehittynyt samaa tahtia internetin kanssa.

Pari vuosikymmentä sitten professorien tehtävä oli välittää tietoa. He seisoivat luentosalin edessä ja kertoivat meille mitä tapahtui Long Islandissa vuonna 1776, Gettysburgissa vuonna 1863, Dallasissa vuonna 1963, tai Chicagossa vuonna 1968. Professori oli tiedon valtias, ja hän kertoi meille mitä tapahtui todella, viitaten ohessa historiallisiin debatteihin sekä tärkeimpiin kirjoihin ja tulkintoihin.

Narratiivinen luennointi on tasaisesti menettänyt merkitystään. Jos tänään kerron Yhdysvaltain historian peruskurssillani esimerkiksi Chicagon vuoden 1968 demokraattisesta puoluekokouksesta, yksityiskohtaisten muistiinpanojen sijasta opiskelijat raapustavat lehtiöihinsä ainoastaan avainsanat myöhäisempää googlausta varten.

Opiskelijat etsivät tänään luennoiltani tietoa debateista ja kirjoista. Tekstien ja lähteiden kriittinen arviointi sytyttää heidät rakentaviin keskusteluihin. Tiedon helppo saatavuus on vapauttanut heidät pohtimaan laajempia kysymyksiä tapahtumien taustoista ja logiikasta sekä niiden tulkinnoista.

Tutkimustyö on helpottunut huomattavasti, edesauttaen opiskelijoita käyttämään laajempaa lähdevalikoimaa. Vietin erään elämäni tylsimmistä viikoista Kansasin Abilenessä, penkoen Dwight D. Eisenhowerin papereita väitöskirjaani varten. Tänään en tarvitsisi kirjastossa kuin pari päivää, sillä muu informaatio löytyy nyt webistä.

Tieto muuttuu, mutta professorit ja yliopistot-vaistonvaraisesti konservatiivisia kun ovat-eivät kehity samaan tahtiin. Professorien sekä professorien koulutuksen on uudistuttava nopeasti. Organisaatioiden muutokset, uudet rakennukset, tai uudet huippuyliopistot eivät auta, jos akateemisen työn ruohonjuuritaso, eli tutkimus ja opetus, eivät ole kunnossa ja ajan tasalla.

Soundtrack: Bob Dylan, Tangled Up in Blue.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Professorien pitäisi oikeastaan rakastaa Wikipediaa ja tiedoillansa täydentää sitä yhä pätevämmäksi tietolähteeksi. Tarkoitushan on että W kertoisi asioista kuin asioista tiivistetysti ja mahdollisimman totuudenmukaisesti. Pieni persoonallinen kerronnan raikkauskaan ei ole kiellettyä, kunhan pysytään asiassa. Mutta mahtavatko proffat pelätä etteivät he pystyisi tuottamaan tieteellisesti täysipainoista ja kiinnostavaa tekstiä siihen, ja että tiivistettynä ja valmiina oleva tieto fakkiuttaisi opiskelijoita liian pintapuoliseen asiatiedon etsimiseen ja päähän pänttäämiseen? Vai ärsyttääkö proffia Amerikanmaalla wikipedisen tiedon mahdollinen ”toisinajattelun” mahdollisuus joidenkin kirjoittajien taholta tietyillä asiasektoreilla kuten esim. politiikassa, joissain uskonnollisissa asioissa, evoluutiossa, tms.?
Mikähän mahtaisi olla am.- professorien osuus englannin kielisessä W:ssa?

Riippuu vähän alasta. Itse olen puuhastellut erilaisten mittalaitteiden kanssa labroissa ja siinä maailmassa tarvitaan hieman edemmän ”kädestä pitämistä” alkuvaiheessa. Osa proffista on tosin jo kokeiden tekemisestä vieraantuneita, ovat tottuneet saamaan valmiin tilastodatan käsiinsä.

Internetistä on tosi paljon hyötyä artikkeleiden hakemisessa, ja epävirallisemmankin tiedon, erilaisten manuaalien yms. Lisäksi voi tsekata kuka kukin on, mitä ovat tehneet sen juuri käsillä olevan jutun lisäksi.

Kokeneemmista tieteenharjoittajista on apua erityisesti infoähkyyn, osaavat heittää ylimääräisen kaman yli laidan.

Minulla on kellari täynnä kirjoja joiden tieto on hyödytöntä ja vanhentunutta. En raaski kuitenkaan heittää niitä pois, koska olen lapsena oppinut arvostamaan kirjoja.

On traagista kun arvokkaana pitämiensä asioiden arvo liedentyy. Haluaisi taistella vastaan.
Tunne on tuttu ympäri maailmaa missä kulttuurit ovat nopeassa muutoksessa.

Jason Burke kirjoitti aiheesta Islamilaisen maailman näkökulmasta kirjassa On the Road to Kandahar.

Wikipedia on hyvä arkisto tiedonhaun taustalle. Youtube tarjoaa runsaasti peruskursseja. LinkedIn auttaa seuraamaan alakohtaisia tapahtumia. Useat tutkimuskeskukset ovat ryhtyneet jakamaan yleishyödyllistä tietoa. Mitä tekisin ilman internettiä? Ratkoisin ristisanoja, hyvä niinkin.

Hyvää ja huonoa. Huonoa tietysti mahdollisuus copy-paste’een eli imuroi tekstiä sellaisenaan suoraan netistä tutkielmaansa tms. Eli plagiointia. Tämä varsinkin jos opiskelija havahtuu asian tiimoille palatuspäivän vastaisena yönä.

Hyvää tosiaan se, ettei energiaa mene johonkin käsikirjastoon matkustamiseen ja tiedon poimimiseen paksuista opuksista sieltä täältä. Aakkosjärjestystäkään ei tarvitse aina enää muistaa kun voi käyttää hakukenttiä.

Tieteellisten julkaisujen osalta onhan asia ihan eri kuin omana opiskeluaikana, jolloin kopio alan kansainvälisestä julkaisusta piti tilata kirjaston kautta ja sen saapuminen saattoi kestää. Jos tuli ollenkaan. Nyt sen saa samantien koneelleen. Tiedelehdet ovat tainneet nekin jo painottua sähköisiin julkaisuhin.

Opettajalle lisää hyvää jos ja kun joutuu opettamaan aiheesta, josta ei ole omakohtaista kokemusta. Netin kautta saa jo kattavat perustiedot aiheesta kuin aiheesta.

Kirjamuodon puolustukseksi historian harrastuksessa: Ian Kershawn suomenkielisessä Hitler-teoksessa (2009, lyhennelmästä suomennettu 934 s.) ei ole alaviitteitä eikä lähdeluetteloita. Tästä ärsyyntyneenä matkustin fyysisesti Pasilan pääkirjastoon ja lainasin oheen kirjaston tietokonepöydälle alkuperäiset teokset
Hitler : 1836-1945 : Hubris / Ian Kershaw ja Hitler : 1836-1945 : Nemesis / Ian Kershaw (Penguin Books, 2000, 845 ja 1115 s.)

Nyt löytyy viitteitä ja lähdeluetteloita. On ilmeistä, että olen kykenevä hakemaan tietoa paitsi Googlesta myös monilta muilta nettisivustoilta. Verrattuna kunnon niteeseen se vaan ei ole kaikilla aloilla kilpailukykyinen tiedonhaun ja tiedon esittämisen tapa. Fyysiset niteet ovat joskus nopeampia ja kätevämpiä, eivätkä Penguinin paperikantiset laitokset edes paina paljoa. Kirjastossa on viihtyisää ja hienoa.

Näin hyvin toimii meidän julkinen kirjastolaitoksemme. Omaa etuaan ajattelevaa asiakasta ilahduttaa se, että niteet ovat hyllyssä ja välittömästi haltuun otettavissa. Laajemmasta katsannosta sama seikka on toisaalta huolestuttavaa osoittaessaan, että ihmiset eivät lue tärkeää kirjallisuutta kovin laajalti. Ihmistieteiden aloilla ja erityisesti historiantutkimuksessa on myös perusteltuja syitä puolustaa perinteistä kirjamuotoa ja kulttuuria. Sitä paitsi, jos jostakin syystä kävisi samantasoinen perikato kuin Kershawn kirjan lopussa, fyysiset kirjat säilyisivät mutta bittiavaruus karkaisi.

Miten tiedon laaja, vapaa ja helppo saatavuus voisivat olla vaara ja uhka ?

Nopean logiikan päättelynä valitettavasti joutuu toteamaan, norsunluutorniin ei enää voi mennä nauttimaan omasta erinomaisuudestaan, yksilöt vaativat sisällön laatua vanhan toimintamallin sijaan jossa pääasia oli kuka tietoa jakaa enemmän kuin mitä tietoa jaetaan.
Auktoriteettiasema on siis asetettu kyseenalaiseksi, koska tietoa pystyy helposti saamaan ja vertailemaan eri esittäjien kesken, keskitytään tiedon ytimeen.

Luonnollisesti verkkomaailma antaa myös oikopolun henkilöille jotka helpolla päästä haluavat, lainauksia tosin on aina tehty (eri tekniikalla) ja aina tullaan tekemään.

Akateemisen maailman vanha siipi esittää vastalauseensa myös (näkemykseni mukaan) johtuen vanhojen tapojen ja vanhan akateemisen tapakulttuurin murtamisen vuoksi, ikäväkseni on taas todettava että ihmisen pinnallisuus ja turhamaisuus ei koskaan katoa, käpyjen kapina tuota aariaa taas laulaa.

Huolestuttavampaa olisi jos nuoret tutkijat tai opiskelijat eivät käyttäisi internettiä ja wikipediaa työnsä tukena. Taito on myös suodattaa tieto oikein. Proffat eivät taida ehkä osata tätä tai eivät osaa hakea oikeista paikoista. Tietoa on yksinkertaisesti paaljon ja proffat pelkäävät norsunluutornissaan viereen istuvaa uutta peikkoa.

Vielä 2000-luvulla monet professorit ja senioritutkijat käyttivät julkaisujen selaamiseen mm. current contents-levykkeitä ja vasta levykeversion loputtua oli pakko siirtyä internettiin ja se oli jo monelle tuskallista.

Lääkettä proffien interpelkoon ei saada koskaan. Vasta eläköityminen ja uusien sukupolvien vaihtuminen tuovat muutokset tähänkin, kuten moneen muuhunkin asiaan niin yritys kuin tiedemaailmassakin.