Kuka pelkää Made in Bangladesh -paitaa?
Luin Elina Grundströmin tuoreen kolumnin Helsingin Sanomista. Jutussa oli paljon hyvää ja voin allekirjoittaa monet sen keskeisistä pointeista, mutta haluaisin muistuttaa myös kolikon toisesta puolesta.
Ostan satunnaisesti ns. halpatyömaissa valmistettuja, kansainvälisten suuryritysten tuotteita. Motiivini ostoksille ovat usein, ainakin osittain, eettisiä. Köyhissä maissa valmistettujen tuotteiden ostaminen on helpointa ja tehokkainta yksilötason kehitysapua.
Kun haastattelin libertaarisen Cato-instituutin johtajaa William Niskasta reilu vuosikymmen sitten, Niskanen kutsui argumenttia, jonka mukaan globalisaatio sortaa köyhintä maailmaa, ”moraalittomaksi ja hirvittäväksi valheeksi.” Hänen mukaansa globalisaatio luo vakavia haasteita vauraan lännen huonosti koulutetulle työvoimalle mutta tarjoaa suuren lupauksen paremmasta köyhille valtioille.
Olen harvasta asiasta samaa mieltä libertaarien kanssa, mutta tässä Niskanen oli valtaosin oikeassa. Tuskin mikään voima maailmassa on tarjonnut yhtä monille köyhille ihmisille mahdollisuuden nousta sielun murskaavasta köyhyydestä kuin globalisaatio.
Opiskeluvuosistani muistan keskustelun bangladeshiläisen opiskelijan kanssa. Rutiköyhässä kylässä kasvanut mies komppasi Niskasta raskaalla kädellä. Hän kertoi, kuinka elämä muuttui ”hikipajan” saavuttua alueelle: ruokavalio parani, monesta talosta löytyi pian polkupyörä, lapset pääsivät kouluun ja joidenkin asumusten katoilta löytyi jopa sateliittiantenni.
Useimmiten hikipajojen vaihtoehto ei ole hyväpalkkainen, turvallinen ja sosiaalidemokraattisilla etuisuuksilla vuorattu työpaikka vaan työttömyys ja nälkä. Hikipajat maksavat usein alueellisesti kilpailukykyistä palkkaa ja niiden tuoma taloushyöty leviää laajalle alueelle.
Kansainväliset suuryritykset ovat usein myös vastuullisempia työnantajia kuin paikalliset yrittäjät, sillä niiden toimet ovat isomman suurennuslasin alla. Aktivistiryhmien huomio Niken kaltaisten firmojen operaatioihin köyhissä maissa on pakottanut firmat kiinnittämään huomiota työntekijöiden oikeuksiin ja alihankkijoiden toimiin.
Globalisaatio, vapautuva kansainvälinen kauppa ja yritystoiminta ovat nostaneet sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ylös köyhyydestä. Matkaa läntiseen elintasoon ja työpaikkakulttuuriin riittää vielä sukupolvien tarvottavaksi, mutta taival on onneksi edes alkanut.
Suomenkin teollistaminen tapahtui usein kansainvälisen tietotaidon ja pääoman avulla.
Tampereen duunarien työ skottilaisen James Finlaysonin tehtaalla ei ollut helppoa tai hyväpalkkaista mutta voitti silti maattoman rengin tai piian duunit. He valitsivat tehtaan maatilojen sijasta. Vuosikymmenten saatossa tämä työ tarjosi panoksensa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen ja toi mukanaan vaurautta, josta on nyt jopa muillekin jaettavaksi.
Minä en tahdo viedä kambodžalaisilta, vietnamilaisilta tai bangladeshiläisiltä mahdollisuutta tehdä kotikylistään uusia Tampereita.
Epäkohtia on ja niihin on hyvä osoittaa julkisuuden valokeilaa. Silti lasta ei pidä heittää ulos pesuveden mukana. Globalisaatio on paljon parempi ja tehokkaampi tapa torjua köyhyyttä kuin ehdoton enemmistö hyvää tarkoittavista kehitysyhteistyöprojekteista.
Soundtrack: Bob Marley, Redemption Song