Kuka hallitsee republikaanista puoluetta?

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

John Boehner, edustajainhuoneen republikaaninen puhemies, on menettänyt otteen puolueensa edustajaryhmästä.

Viime viikot Boehner ja presidentti Obama ovat vääntäneet kättä talousjyrkänne-paketista. Parivaljakko on neuvotellut molemmille kelpaavasta sekoituksesta menojen leikkauksia sekä veronkorotuksia. Neuvottelut ovat olleet kiireellisiä, sillä presidentti George W. Bushin veroleikkaukset sekä nippu valtion menopaketteja laukeavat samanaikaisesti vuodenvaihteessa.

Monet taloustieteilijät pelkäävät, että nopeiden muutosten aiheuttama shokki saattaa puskea talouden uuteen lamaan. Sopimuksen synty olisi sekä presidentin, republikaanien, Yhdysvaltojen, että koko maailman etujen mukaista.

Presidentti Obama on vaatinut veronkorotuksia kaikille yli 250000 dollaria vuodessa tienaaville amerikkalaisille sekä maltillisia leikkauksia valtion menoihin. Boehner ei halua veronkorotuksia, vaan mittavia leikkauksia valtion menoihin. Tinkaaminen käydään näiden ääripäiden välillä.

Boehner tarjosi edustajaryhmälleen kompromissiehdotusta, joka olisi leikannut rajusti valtion menoja sekä nostanut yli miljoona dollaria vuodessa ansaitsevien veroja muutamalla prosenttiyksiköllä. Boehnerin ehdotus oli strategisesti taitava. Sen läpimeno olisi osoittanut amerikkalaisille, että republikaanit ovat valmiita kompromissiin. Ehdotus olisi pakottanut demokraatit puolustuskannalle sekä antanut pr-edun republikaaneille.

Torstaina selvisi, että Boehnerin ehdotus ei saanut tukea puolueen teekutsulaisilta. Republikaanien oikeistosiipi ei ole valmis nostamaan veroja. He ennemmin pelaavat venäläistä rulettia globaalilla taloudella kuin suostuvat pienimpiinkään verojen lisäyksiin.

Teekutsulaisten idealistinen joustamattomuus ja strateginen typeryys ovat pöyristyttäneet republikaanien todellisessa maailmassa operoivaa enemmistöä. Konservatiiviset kommentaattorit, lehdet sekä republikaaniset johtajat repivät hiuksiaan epätoivosta. Puolueen edustajaryhmän kokous torstaina oli täynnä suuttuneita kommentteja ja sormilla osoittelua.

Teekutsulaiset antoivat nyt kaikki valttikortit Obamalle. Kuten maltillinen republikaaninen kommentoija ja George W. Bushin entinen puheenkirjoittaja David Frum sanoi, nyt Obama voi antaa kaikkien Bushin veroleikkausten laueta, ja tämän jälkeen istuva presidentti voi luvata mittavia verohelpotuksia keskiluokalle. Obama saa kaiken kunnian veroleikkauksista ja republikaanit syyn Washingtonin kyvyttömyydestä kompromisseihin.

Kriisi osoittaa myös, että republikaanien valtataistelu on nyt pattitilanteessa. Todellisuuspohjaiset operoijat seisovat edelleen Boehnerin takana, mutta teekutsulaiset pystyvät halutessaan torpedoimaan kaikki maltillisten republikaanien ehdotukset.

Halvaus johtaa ennen kaikkea Obaman vallan kasvuun. Jos republikaanit eivät kykene johtamaan edustajainhuonetta, Valkoinen talo täyttää valtatyhjiön. Surkeasti pelattu, hyvät teekutsulaiset.

Erittäin hyvää joulua ja lämpimiä juhlapyhiä kaikille Americanan lukijoille.

Soundtrack: Jussi Björling, O Helga Natt.