Kristittyjen oikeasta ja kuvitellusta vainosta

Joulun alla paavi Benedict XVI sanoi kristittyjen olevan maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Kristityt kokevat vainoa sekä kehittyvissä, valtaosin ei-kristillisissä maissa, mutta myös läntisessä maailmassa, paavi sanoi. Hän on oikeassa – mutta vain osittain.

Mitä Lähi-Itään ja Afrikkaan tulee, paavin argumentti kuulostaa hyvinkin järkeenkäyvältä. Islamistien väkivalta esimerkiksi Nigerian, Irakin, ja Egyptin kristittyjä kohtaan on pelottava ja edelleen voimistuva ilmiö. Esimerkiksi Irakin kirkot, maailman vanhimpiin kristillisiin yhteisöihin kuuluvat seurakunnat, ovat väkivallan ja muun vainon jäljiltä liki katoamisen partaalla.

Länsimaiden luopuminen vanhoista kristillisistä perinteistä ja symboleista pelottaa paavia. Silti, hänen väittämänsä länsimaisten kristittyjen kokemasta ”sofistikoituneemmasta vainon muodosta” ovat liioittelua. Ymmärrän paavin huolen, mutta Lähi-Idän ja Afrikan kristittyjen oikean ja konkreettisen vainon rinnastaminen moniuskoisen ja sekulaarin maailmankatsomuksen nousuun lännessä kuulostaa pahalta perspektiivin menetykseltä.

Olen kirkossakäyvä ja vakaumuksellinen kristitty. Käännyin katolisuuteen kolme vuotta sitten, pitkien teologisten pohdiskeluiden jälkeen. Uskon täysin Nikean uskontunnustukseen. Silti, väitteet minun ja uskonveljieni, niin katolisten kuin protestanttienkin, vainosta hämmentävät minua perinpohjin.

Oikeistolaiset uskonveljeni ovat jo vuosia paasanneet ainakin täällä Yhdysvalloissa sekulaarista sodasta joulua, kristinuskoa, sekä maan uskonnollisia perinteitä vastaan. He tulkitsevat yhä moniuskoisemman maan realiteetit sekä normaalin kohteliaan kunnioituksen ilmaisut, kuten esimerkiksi ”Merry Christmas” -toivotuksen syrjäyttämisen neutraalimmalla ”Happy Holidays” -tervehdyksellä anti-kristillisenä salaliittona.

Tarkkaillessani vakaan uskonnollista ja valtaosin kristillistä Amerikkaa, sekä kirkkojen täpötäysiä penkkirivejä ja parkkipaikkoja, minun on raavittava päätäni väitteille vainosta.

Jopa päivätyössäni akateemisessa maailmassa, jossa uskomus materian ihmeelliseen kykyyn luoda itsensä tyhjästä käy usein ”tieteellisestä” ja ainoasta täyspäisestä selityksestä, ateistiset työkaverini valtaosin suhtautuvat minuun ja muihin uskonnollisiin kollegoihini hiljaisella hyväksynnällä. Satunnaiset vitsit tai yllättyneet reaktiot uskonnollisuuteeni ovat pahimmat ”sorron” merkit.

Itse asun vahvasti juutalaisessa naapurustossa. Kuten muut naapurini, toivotan ortodoksijuutalaisille naapureilleni hyvää hanukkaa, kristityille hyvää joulua, ja muille neutraalisti hyviä juhlapyhiä. Tämä on mielestäni hyvää käytöstä monikulturaalisessa yhteisössä, eikä esimerkki kristinuskon perinteiden tietoisesta hävittämisestä länsimaissa.

Toisten perinteiden ja maailmankatsomusten kunnioittaminen ei ole kristittyjen sortoa. Omien teologisten uskomusteni ja vakaumisteni pakottaminen muille ei ole myöskään hyvää kristillisyyttä. Amerikkalainenkin yhteiskunta on sekularisoitunut, mutta se ei merkitse kristittyjen vainoa. Sekularisoituminen on jossain määrin jopa kristinukson perusteiden kunnioittamista. Viimeksi kun tsekkasin, raamatussa Jeesus puhui jotain antamisesta Jumalalle sen mikä on Jumalan, ja keisarille sen mikä on keisarin.

Soundtrack; Sufjan Stevens, Casimir Pulaski Day.