Koulukiusaaja Trump – republikaanien rumat esivaalit
Republikaanien viimeinen väittely rapautui pariksi tunniksi huutoa, solvauksia ja piittaamattomuutta säännöistä.
Tämän vuoden republikaanien kisa on ollut viime vaalikausia rumempi, kiitos The Donald Show’n. Donald Trumpin henkilöön menevet loukkaukset ja oman rinnan paukutukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi poliittisiksi aseiksi.
Aikaisemmissa väittelyissä muut ehdokkaat yrittivät näytellä aikuista lavalla. He olettivat, että äänestäjät näkevät Trumpin samoin kuin he: pilkkaavana, pömpöösinä ja asioihin huonosti perehtyneenä koulukiusaajana.
Tämä oli virhearvio. Vaalikauden 2016 keskeinen teema on raivo ja suuttumus. Epätasainen tulonjako, työväen- ja keskiluokan taloudellinen ahdinko, miljardöörien kuristusote amerikkalaisesta politiikasta ja establishmentin välinpitämättömyys ns. tavallisten amerikkalaisten ongelmiin on suututtanut varsinkin republikaaniset äänestäjät.
Torstain väittelyssä Marco Rubio ja Ted Cruz vastasivat Trumpin hyökkäyksiin samalla mitalla. Väittely ei ollut kaunista – eikä aina edes informoivaa – seurattavaa.
Useimmat arviot kutsuivat Rubioita debatin voittajaksi. Hän osoitti tosimies-asenteensa vakuuttavasti, mutta jää nähtäväksi, josko hänen hyökkäyksensä oikealta purivat äänestäjiin. Cruzin ja Rubion aggressivisuus saattoi jopa auttaa Trumpia vahvistamaan hänen asemaansa duunarioikeiston ehdokkaana ja libertaarisen hegemonian vastavoimana.
Vaalikausi on ollut ruma, ja sellaisena se on poikennut viime vuosikymmenten totutusta formaatista.
Amerikkalainen politiikka on aina ollut kontaktilaji. Viime vuosikymmeninä vaalit ovat olleet valtaosin poikkeuksellisen kohteliaita ja rehellisiä.
Aina 1950-luvulle saakka esimerkiksi Georgiassa vaalipäivää kutsuttiin vitsaillen ”ylösnousemuspäiväksi”, sillä äänestyspäivinä jopa paikalliset vainajat nousivat haudoistaan äänestämään establishmentin ehdokasta.
New Yorkissa, Bostonissa, Philadelphiassa ja monissa muissa pohjoisen kaupungeissa irlantilaiset dominoivat poliisin ja palomiesten ammatteja. Tämä johtaa juurensa aina 1800-luvulle, jolloin irlantilaiset siirtolaiset myivät poliittisen tukensa – ja silloisessa politiikassa hyödylliset kovat nyrkkinsä – kunnallisia työpaikkoja vastaan.
Vuoden 1876 presidentinvaaleissa poliittiset vastustajat avoimesti kutsuivat Samuel Tildenia, demokraattien presidenttiehdokasta, kuppatautiseksi juopoksi, varkaaksi ja lahjonnan mestariksi. Vaalit olivat, luonnollisesti, täynnä vaalipetoksia, kunnianloukkauksia ja ankaraa tappelua.
1900-luvun alun Etelässä politiikka oli niin rasistista, että se usein johti rodulliseen väkivaltaan. Atlantan verinen vuoden 1906 rotumellakka johtui pitkälti tulossa olevista kuvernöörin vaaleista, joissa kaksi valkoista pääehdokasta kilpailivat siitä, kumpi vihaa afroamerikkalaisia enemmän.
Amerikkalaiset äänestäjät ovat historiallisesti arvostaneet kovanyrkkisiä ja suorapuheisia tappelijoita.
He uskovat, että hyvän politiikon pitää olla kykenevä kertomaan vastustajilleen suorat sanat. Tukijoiden etujen valvominen vaatii aggressioita.
Jopa Karl Marxin kaveri Friedrich Engels ihaili julkisesti amerikkalaisen työväenluokan aggressiivisuutta ja valmiutta haastaa kapitalistit, jos duunarit tuntevat oikeuksiaan poljetun.
Republikaanisten esivaalien rumuus on paluuta maan politiikan historiallisille juurille. Tästä marraskuuhun panokset ainoastaan kovenevat.
Soundtrack: The Rolling Stones, Street Fighting Man