Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Koronarokotteen tarjonta Yhdysvalloissa ylitti kysynnän – kulkutautimyönteisyys voi vaarantaa laumasuojan

Yhdysvaltain poliittinen kahtiajako näkyy myös kasvavan rokotekriittisyyden taustalla.
Blogit Americana 27.4.2021 13:42
Marko Maunula
Marko Maunula - avatar
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Noin 30 prosenttia yhdysvaltalaisista on täysin rokotettu koronavirusta vastaan. 42 prosenttia on saanut ainakin yhden rokotuksen. Nyt alkaa rokotusoperaation kriittinen vaihe.

Sain rokotteen jo tammikuussa, ”kiitos” kroonisen leukemiani. Vielä silloin ihmiset vertauskuvallisesti kiipeilivat toistensa yli saadakseen piikin olkapäähänsä. Terveysviranomaiset taistelivat valtavan kysynnän kanssa ja turhautuneet kansalaiset laskivat päiviä rokotusvuoroonsa.

Monet kollegani ajoivat tuntikausia naapuriosavaltio Alabamaan, jossa yliopistojen professorit olivat rokotuslistalla korkeammalla kuin koti-Georgiassa. Rokotuspisteiden ulkopuolella oli iltaisin jonoja, kun kansalaiset saapuivat paikalle mahdollisten käyttämättömien annosten toivossa.