Koronan opetukset Amerikassa – Tappelu jatkuu, mutta tarkan dollarin politiikka on muisto vain

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On ällistyttävää, kuinka nopeasti ja täydellisesti koronavirus on muuttanut amerikkalaisen elämänmenon. Arkipäivä, talous ja politiikka ovat kaikki kääntyneet päälaelleen.

Vapaaehtoinen eristäytymiseni on nyt kestänyt liki kaksi viikkoa. Kaikki luentoni ovat siirtyneet nettiin. Sosiaalinen kanssakäyminen tapahtuu puhelimen avulla. Kuntoilu rajoittuu koirien kävelyttämisen ja käsipainojen nosteluun.

Sunnuntaina aamulla kävin ruokakaupassa hankkimassa reilun viikon einekset. Kiitettävän moni naapureistani käytti kirurgin hanskoja, peitti kasvonsa, piti turvaväliä kassajonossa. Oma kauppavierailuni päättyi pakkausten desinfiointiin, vaatteiden vaihtoon ja huolelliseen suihkuun.

 

Politiikassa olemme astuneet kaninkolon kautta ihmemaahan.

Republikaanit tahtovat nyt lapioida rahaa yrityksille ja kansalaisille innolla, joka saisi John Maynard Keynesin hihkumaan riemusta. Sitten tammikuun 2017 republikaanien sitoutuminen budjettikuriin ja tulonsiirtojen vastustamiseen on hiipunut tasaisesti, mutta nyt tarkan dollarin talouspolitiikka on muisto vain.

Politiikka ei ole kuollut. Demokraatit ja republikaanit kiistelevät tukipaketin rakenteesta ja rahanjaon mekanismeista, mutta laajemmalla tasolla Washington on melko yksimielinen mittavan tuen tarpeesta. Ottaen huomioon viime vuosikymmenten poliittisen kulttuurin tämä on merkittävä muutos.

Silti kansallisella areenalla politiikot ja kommentaattorit survovat tarinaa edelleen puoluesidonnaisiin muotteihinsa, etsien syyllisiä ja antaen anteeksi oman sidosryhmänsä virheet. Paikallisella tasolla amerikkalaiset ovat onneksi löytäneet paremman yhteishengen.

 

Amerikkalaisen poliittisen kulttuurin keskeinen ongelma on ollut niin sanottu trickle down –ilmiö. Washingtonin polarisaatioon sitoutuneet, omalle joukkueelleen fanaattisesti hurraavat ihmiset ovat antaneet politiikan ohjata heidän arkeaan, valiten kantansa joka asiaan puolueensa mukaan.

He ovat myrkyttäneet itsensä ja lähipiirinsä, tehden politiikasta henkilökohtaista ja päinvastoin. Heidän some-sivustonsa tarjoavat tautologisia uskontunnustuksia ja toisin ajattelevien demonisointia. He terrorisoivat naapurustojaan ja perhetapaamisiaan, imien mediasta Washingtonin negatiivista kulttuuria ja levittäen sitä ympärilleen kuin sontaa pellolle.

Olen kiitollisuudella huomannut koronaviruksen ohjanneen yhä useamman amerikkalaisen keskittymään konkreettisiin tekoihin ja lähimmäisestä välittämiseen. Jossain määrin tätä ilmenee myös Washingtonissa, mutta mitä lähemmäksi ruohonjuuritasoa saavumme, sitä voimakkaammin ihmisyys korostuu.

Jokaisen hamstraajan vastapainoksi olen nähnyt lukuisia ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat auttaa heitä, joita koronakriisi on koetellut eniten. Kanta-asiakkaat keräävät rahaa auttaakseen suosimiensa ravintoloiden lomautettuja työntekijöitä, keskiluokkaiset sitoutuvat lahjoittamaan rahaa ja ruoka-apua työttömille, ja niin edelleen.

 

Koronakriisin aikana Rahm Emmanuelin vanha motto on palannut käyttöön.

”Never let a crisis go to waste.”

Toivon ja rukoilen, että epidemian häivyttyä me olemme oppineet jotain tärkeää yhteisöllisyydestä, lähimmäisestä välittämisestä sekä siteistä meidän ja eri tavoin ajattelevien välillä.

Rystysten raahaaminen ideologian some-pelloilla, oman kuvitellun hyvyyden ruokkima narsistinen muiden tuomitseminen ja itsekeskeinen ajattelu eivät auta ketään. Kriisien aikana niiden kyky vahingoittaa meitä kaikkia ainoastaan voimistuu.

Pysykää terveinä. Pitäkää huolta.

 

Soundtrack: Randy Newman, Louisiana 1927.