Koripallo ja maailmankaikkeuden kohtalo

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tulevana sunnuntaina, maaliskuun 8., oikeus, hyvyys, ja universumin tasapaino ratkaistaan jälleen liki vuodeksi. Duke University ja University of North Carolina ottavat toisistaan mittaa koripallossa.

Duke-UNC on kaikkien hegemonia-matsien äiti, eräs koko Yhdysvallat pysäyttävistä urheilutapahtumista. Opiskeluvuosieni osavaltiossa, Pohjois-Carolinassa, ottelu on veretseisauttava tapahtuma. Ajattele Suomi-Ruotsi maaottelua nostettuna kymmenenteen potenssiin.

HBO-kanava kunnioitti ottelua tunnin mittaisella dokumentilla. Battle for Tobacco Road: Duke vs. Carolina kertoi syväluotaavasti vihanpidon historian.

Dokumentti oli tuttua HBO-laatua (Sopranos, Mullan alla, Rooma, jne.), painottaen ottelun laajempaa, sosiaalista ja poliittista merkitystä. Duke on vauras, elitistinen, yksityinen, ja historiallisesti konservatiivinen yliopisto. UNC on valtionyliopisto, meritokraattinen, ja liberaali opinahjo. Molemmat ovat eturivin yliopistoja, maan parhaimmistoa, mutta niiden kulttuurit ovat täysin vastakkaiset.

Dokkari olisi voinut mennä vielä pidemmälle. 1950-luvulla, kansalaisoikeustaistelun myrskyjen keskellä, UNC oli kansalaisoikeusliikkeen älyllinen keskus, tarjoten akateemista tukea ja argumentteja rotuerottelun kaatamiseksi. Duke puolestaan oli rotuerottelun kannattajien keidas ja johtava think tank.

Duken pelaajalegendat ovat pääosin valkoisia, kuten Danny Ferry, Christian Laettner, ja J.J. Reddick. UNC:n sankarit ovat usein afroamerikkalaisia tai juutalaisia, mukaanlukien Lennie Rosenbluth, Michael Jordan, ja Antwan Jamison. Pohjois-Carolinan konservatiivinen ex-senaattori Jesse Helms sanoi UNC-lyhenteen tarkoittavan ”University for Negroes and Communists.”

Dokumenttia katsoessa blogistille tuli, jälleen, surku suomalaisen urheilujournalismin tilasta. Miksi suomalaiselle urheilujournalismille on edelleen niin vaikeaa tarkkailla aihetta sosiaalisesta tai poliittisesta näkökulmasta, senttien ja sekuntien ulkopuolella?

Montako suomalaista eturivin kirjailijaa on käsitellyt urheilua? Englanninkielisessä maailmassa monet mestariluokan kirjailijat ovat vääntäneet kokonaisia teoksia urheilusta. Ernest Hemingwayn Kuolema iltapäivällä oli tyhjentävä teos härkätaistelusta. George Plimptonin Paper Lion keskittyi amerikkalaiseen jalkapalloon. David Halberstam kirjoitti lukuisia urheilukirjallisuuden klassikoita. Ja niin edelleen – esimerkkejä riittää.

Miksi urheilujournalismi on edelleen suomalaisen journalismin aliarvostettu (mutta tuottava) orpolapsi? Milloin urheilutoimittajat ryhtyvät haastamaan itsensä aukomaan uusia journalistisia uria? Miten voimme kaventaa kuilua urheilutoimittamisen ja muun journalismin välillä? Ovatko suomalaiset kiinnostuneita laajemman perspektiivin urheilujournalismista?

PS. Veikkaus lopputuloksesta: hyvyys ja oikeus (UNC) 92, paholaisen rupusakki (Duke) 83.

Soundtrack: Petey Pablo, Raise Up