Blogit

Professori Marko Maunula seuraa USA:n politiikkaa ja populaarikulttuuria

Kongressi ja puhekulttuurin rappio

Blogit Americana 23.5.2012 16:22
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Uusi tutkimus osoittaa, että kongressiedustajien puhetaidot ovat rappeutuneet dramaattisesti viime vuosina. Tänään tyypillinen kongressiedustaja puhuu noin lukion ekaluokkalaisen tasolla.

Puhetaidon rapautumiselle on monta syytä, mutta ehkä merkittävin on teekutsu-liikkeen Kongressiin nostamien uusien edustajien suuri lukumäärä. Uudet edustajat eivät ole vielä kehittyneet puhujina, mutta heidän yksinkertainen puhetapansa osoittaa myös populismin uuden nousun amerikkalaisessa politiikassa.

Äänestäjät tukevat useimmiten ehdokkaita, jotka jakavat heidän arvonsa ja taustansa, mutta osaavat ilmaista heidän yhteisen arvomaailmansa hieman perusäänestäjää paremmin. Taitava politiikko osaa kiteyttää äänestäjien tuntemukset ja ilmaista ne kielellä, joka antaa äänestäjien peloille ja toiveille ymmärrettävän mutta elegantin kieliasun.

Yksioikoinen maailmankuva vaatii silti huomattavasti yksioikoisemman ilmaisun kuin nyanssit ymmärtävä, politiikan ja talouden monimutkaisuuden tiedostava maailmankatsomus. Teekutsu-liikkeen simppeli ja suoraselkoinen ajattelutapa heijastuu liikettä kannattavien kongressiedustajien puheissa, joissa monimutkaisen todellisuuden mutkat on vedetty suoriksi – niin ideologisesti kuin verbaalisestikin.

Amerikkalaista politiikkaa leimaava hämmennys näkyy selvästi paitsi Kongressin puheiden sisällössä, mutta myös niiden laadussa. Taloustilanteen vaikeus, järkevän talouspolitiikan monimutkaisuus ja edustajien poliittinen kunnianhimo ovat yhdessä luoneet puhekulttuurin, joka kärjistää ja tarjoaa yksinkertaisia (ja mahdottomia) ratkaisuja, ilmaistuna simppelillä kielellä.

Teekutsulaisten negatiivinen vaikutus poliittisen keskustelun ja ilmaisun tasoon on kiistaton, mutta sama tutkimus osoittaa myös, että myös Kongressin kypsimmät ja taitavimmat puhujat edustavat useimmiten Republikaanista puoluetta.

Tyyppiesimerkki puolueen jakautumisesta ja poliitikkojen dilemmasta on republikaanien todennäköinen presidenttiehdokas Mitt Romney. Tasapainoillessaan teekutsulaisten toiveiden sekä oikean maailman realiteettien välillä Romney, kiistattoman älykäs ja hienovarainen ajattelija, on joutunut yksiviivaistamaan ja tyhmentämään puhetyyliään huomattavasti. Lopputulos on johtanut linjattomuuteen ja heikkoon itseilmaisuun, joka on tehnyt hänestä helpon maalitaulun humoristeille.

Romney on kääntänyt takkinsa moneen otteeseen, totta, mutta suuri osa käännöksistä ovat olleet valtaosin verbaalisia: kömpelöjä yrityksia ilmaista hienovaraisia ajatuksia populistisen simppelillä kielellä. Romneyn ongelmat ovat usein luonteeltaan verbaalisia, heijastaen uutta politiikka sekä sen vaatimaa kieltä.

Jossain kaukana kuulen Michel Foucaultin hihittävän.

Soundtrack: Lynyrd Skynyrd, Simple Man.