Kiitospäivän tarina intiaaneista ja pyhiinvaeltajista on kiiltokuva – Mutta sellainen on myös valkoisten sortoa alleviivaava versio
Kiitospäivän historia kertoo kulttuurien kohtaamisesta – ja siksi tarina on monimutkainen.
Torstaina Yhdysvalloissa vietetään jälleen kiitospäivää.
Kokoonnumme juhlapöytien ääreen perheidemme ja ystäviemme kanssa, korkkaamme viinipulloja ja lastaamme lautasemme amerikkalaisella perinneruualla. Ylensyönnin ja iloisen seurustelun jälkeen raahaudumme televisioiden ääreen katsomaan amerikkalaista jalkapalloa.
Juhla yhdistää amerikkalaiset uskontokunnista ja maailmankatsomuksesta riippumatta. Hindut ja muslimit, kristityt ja juutalaiset viettävät kiitospäivää omine pienine kulturaalisine ja kulinäärisine lisäyksineen.
Kiitospäivä on sukua eurooppalaisille elonkorjuujuhlille, mutta amerikkalainen versio juhlistaa perinnetiedon mukaista intiaanien ja niinsanottujen pyhiinvaeltajien, eli englantilaisten kalvinististen maahanmuuttajien, yhteistä juhlaa vuodelta 1621.
Legendan mukaan englantilaiset järjestivät monipäiväisen mässäilyn kiitokseksi intiaaneille, joiden ruoka-apu ja neuvot olivat pitäneet nälkäiset maahanmuuttajat elossa. Ilman intiaanien apua yhteisö olisi todennäköisesti kuollut nälkään ensimmäisenä talvenaan.
Tarina on luonnollisesti kiiltokuvamainen Disney-versio amerikkalaisesta historiasta, ja se sivuuttaa ryhmien väliset jännitteet. Silti se heijastaa Amerikan alkuperäisasukkaiden ja eurooppalaisten maahanmuuttajien monimutkaista jaettua historiaa.
Jo puolen vuosisadan ajan monet intiaanit ja heidän tukijansa ovat kokoontuneet kiitospäivänä pyhiinvaeltajien ensimmäiseen kotiin Massachusettsin Plymouthissa viettämään surupäivää. Heille kiitospäivä on muistutus valkoisesta valloituksesta ja kansanmurhasta.
Ymmärrän ja taputan yrityksille näyttää kolikon toinen puoli. Kuitenkin myös historian tulkinta, joka esittelee valkoiset sadistisina joukkomurhaajina ja intiaanit viattomina protohippi-uhreina on väärin.
Ihmiskunnan historia on täynnä heimojen, kansakuntien, uskonkuntien ja etnisten ryhmien tapaamisia. Niitä leimaa väkivalta ja yhteistyö, kulttuurivaihto ja molemminpuolinen oppiminen, kohtaavien kulttuurien sisäiset poliittiset jännitteet, viha ja rakkaus.
Roomalaiset valloittivat Euroopan, mutta he toivat mukanaan ylivertaisen lain, teknologian, taiteen ja kulttuurin, jota monet valloitetutkin ihailivat ja omaksuivat osaksi omaa kulttuuriaan. Monet heimot ryhtyivät yhteistyöhön roomalaisten kanssa, sillä se palveli heidän etuaan.
Arabit elivät valtaosin Arabian niemimaalla, kunnes he uuden uskonnon motivoimina valloittivat ja asuttivat alueen, joka tänään kattaa valtaosan Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta. Tämä oli väkivaltainen prosessi, mutta lopulta monet valloitetuista omaksuivat uuden uskonnon ja kulttuurin.
Viikingit saapuivat Brittien saarille ja Normandiaan valloittajina, mutta ajan myötä sulautuivat ja sopeutuivat alueen kulttuuriin. Myöhemmin englantilaiset, osittaiset viikinkien jälkeläiset, levisivät ympäri maailmaa. He toivat mukanaan väkivaltaa, mutta usein myös vaurautta ja demokratiaa.
Ja niin edelleen.
Eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan valloittajina, mutta monet paikalliset heimot näkivät tulokkaat potentiaalisina yhteistyökumppaneina: mikä osittain metsästyksestä elävä heimo ei olisi ollut otettu eurooppalaisten teknologiasta tuliaseineen, hevosineen, ja metallisine työkaluineen?
Tulokkaat olivat useiden paikallisten näkökulmasta vain uusia heimoja mantereella, joka oli ennestäänkin täynnä erilaisia kieliä, kulttuureja ja yhteiskuntia. Uudet eurooppalaiset heimot tarjosivat myös potentiaalisen yhteistyökumppanin muita heimoja vastaan. Jotkut heimot ryhtyivät yhteistyöhön englantilaisten kanssa, ja toiset kaveerasivat espanjalaisten, hollantilaisten, ranskalaisten ja jopa ruotsalais-suomalaisten tulijoiden kanssa.
Väkivalta, rasismi ja sorto muodostivat traagisen osan prosessia. Amerikan intiaanien kohtelu on eräs Amerikan historian pahimmista synneistä. Silti historian yksinkertaistaminen karikatyyriksi, jossa valkoiset ovat sadistisia saatanoita ja intiaanit viattomia uhreja on väärin.
Itse aion omistaa oman kiitospäiväni yhtenäisyydelle ja ystävyydelle. Kun jaan kiitospäivän aterian juutalaisten, afroamerikkalaisten, afrikkalaisten ja muiden eri puolilta maailmaa saapuneiden kavereideni kanssa, haluan juhlistaa ystävyyttä, ihmiskunnan kykyä oppia ja kasvaa, rakkautta ja ymmärrystä. Tämä on aivan yhtä iso osa Amerikan ja Yhdysvaltojen historiaa kuin rasismi ja valloituskin.
Ja tästä minä olen kiitollinen.
Soundtrack: Big Star, Thank You Friends.