Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Kiitospäivän aattona

Marko Maunula
Blogit Americana 24.11.2010 14:37

Torstai on taas kiitospäivä Yhdysvalloissa. Ei-uskonnollinen juhla on maan ehkä suurin juhlapäivä, tuoden amerikkalaiset kristityt, muslimit, hindut, ateistit, yms. herkkupöytien äärelle.

Kiitospäivä on vanhan elonkorjuu-juhlan variaatio, ja sen henkinen keskipiste on täyteen lastattu herkkupöytä. Bloggaajan huushollin jääkaappi huokuu kinkun, kalkkunan, sekä muiden perinneherkkujen painosta. Suomalaisuutta huomisessa ruokapöydässä edustavat graavilohi ja itse kokattu rosolli.

Juhlan juju on luonnollisesti kiitollisuus. Se kehoittaa osallistujaa etsimään kiitollisuuden aiheita omasta elämästään, oli hänen elämäntilanteensa mikä tahansa. Omat siunaukseni ovat liian runsaat edes laskettavaksi, mutta yritän päivän hengessa listata muutaman.

Olen kiitollinen…

Terveydestäni. Tasan vuosi sitten makasin sairaalan lakanoiden välissä, itsekin lakanan värisenä. Veripussi virtasi telineestä kasivarteeni, ja vuoteen jalkopäässä pelottavan vakava katolinen pappi kysyi josko halusin sairaiden voitelun sakramentin vai pelkästään rukouksen? Leukemiani oli onneksi helposti hoidettavaa laatua. Olen kiitollinen modernista lääketieteestä, tohtori Adam Mininbergin ammattitaidosta, saamani lisäveren luovuttajasta, sekä jokaisesta joka edesauttoi toipumisessani.

Kollegoistani. Sairauteni sekä toipumiseni aikana työkaverini pitivät huolen luennoistani, hallinnollisista velvollisuuksistani, sekä opiskelijoideni tarpeista. He tekivät tämän anteliain sydämin, pitäen huolen siitä, että työ oli viimeinen huolenaiheeni.

Työstäni. Näinä taloudellisina aikoina kyky tehdä haluamaani työtä, turvatussa työpaikassa, kohtuullista korvausta vastaan on Iso Asia.

Perheestäni. Mutta tämähän on sanomattakin selvää.

Olen myös kiitollinen hyvistä kirjoista, New York Timesin sunnuntaipainoksesta, kuumista kylvyistä, The Rootsin uusimmasta albumista, huomista odottavasta Laphroaig single malt -pullosta, naapurustoni erinomaisesta taqueriasta, Suomesta saapuneesta Fazerin ruutusalmiakki-paketista, villasukista, Atlantan poikkeuksellisen kauniista syksystä, sekä juuri alkaneesta yliopisto-koriskaudesta.

Hyvää kiitospäivää!

Soundtrack: Talk Talk, Wealth.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

”Perustajaisät” olivat syvästi uskovaisia hugenotteja.

Jo nimi ”kiitos” tarkoittaa jonkin lahjoittajan ylistystä.

Ja joku viitsii sanoa, ettei päivä ole uskonnollinen juhla.

Termi “perustajaisät” ei yleiskäytössä viittaa siirtolaisten ensimmäisiin sukupolviin, vaan Yhdysvaltain vallankumouksen johtajiin, George Washingtonista Thomas Jeffersoniin, jne.

Uuden Englannin ensimmäiset englanninkieliset asukit eivät olleet ranskalaisia hugenotteja, vaan ns. “pyhiinvaeltajia” (pilgrims) ja puritaaneja (puritans). Kuten hugenotit, pyhiinvaeltajat ja puritaanit olivat toki vankan kalvinistisia protestantteja.

Kiitospäivä ei ole raamatullisesti sanktioitu juhla. Monet toki mieltävät kiitollisuuden jollain muotoa uskonnolliseksi tunnetilaksi ja rukoukset sekä kiitollisuus Jumalalle usein sävyttivät varhaisia kiitospäivä-juhlallisuuksia. Silti, se on nykymuodossaan vankan sekuläärinen päivä, jonka juhliminen ei millään muotoa rajoitu minkään uskonnon tai uskonnottomuuden tunnustajien pariin.

Miksi meidän pitäisi tietää jenkkien kiitospäivästä sen enempää kuin heidän juhannusjuhlistamme.

Nimimerkki Tänks: Jos blogin aiheet eivät kiinnosta, niitä ei tarvitse lukea.

Ihan kiinnostavaa kuulla, että jokin Yhdysvalloissa ei ole täytetty amerikkalaisella paatoksella. Onhan ylipäätään monet yleiset uskonnolliset juhlapäivätkin alunperin olleet pakanallisia juhlia. Voisi olla hyvä meilläkin joskus miettiä mikä meillä on hyvin, eli ehkä hieman oppia tässä asiassa jenkeistä voisi ottaa.

Kiitos Marko hyvästä ja kiinnostavasta blogista; se on ainoa blogi mitä ylipäätään PolKomin lisäksi aktiivisesti seuraan.

Jos ajattelee suomalaista joulua runsaine ruokapöytineen, se taitaa olla samaa yleismaailmallista perua kuin kiitospäiväjuhla. Muistan lapsuuden jouluista, että silloin vanhempani lauloivat aina kiitosvirren ennen jouluaterian alkua.
Sadonkorjuuta, pimeyden vaihtumista valoon on juhlittu jo ennen kristinuskoa. Kristinusko vain liitti vanhoihin juhliin omat merkkinsä. Esim. tonttu kuuluu suomalaiseen jouluun, mutta mitä kristillistä siinä on. Juhannus on Suomessa säilynyt Suomessa suurena juhlana, vaikka kristinusko ei ole saanut siihen kunnolla leimaansa.