Kiitospäivä 2018: Viisi asiaa, joista olen nyt kiitollinen

Maailma on valtaosin hyvässä vedossa.

Profiilikuva
Blogit Americana
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Torstai, marraskuun 22. on jälleen kiitospäivä. Keski-ikäinen, hidastuneesta ruuansulatuksesta kärsivä mies on valmistautunut ylensyömiseen lisäämällä kuntosalikäyntejä ja keventämällä ruokavaliota viimeiset pari viikkoa.

Mässäilyn ohella kiitospäivä merkitsee yhdessäoloa perheen ja/tai ystävien kanssa. Vieraanvaraisuus ja jakaminen ovat juhlan ytimessä. Tänä vuonna perheemme kilistelee viinilaseja parin yksinäisen kaverimme ja appivanhempieni kanssa.

Tapani mukaan yritän kiitospäivän aikana ajatella kaikkia kiitollisuuden aiheita. Suuret aiheet (perhe ja muut lähimmäiset, leukemian pysyminen poissa, kiinnostava työ, jne.) ovat itsestäänselvyyksiä, mutta elämän isojen peruselementtien välistä löytyy sementtiä, joka auttaa pitämään kokonaisuuden kasassa.

 

Tänä vuonna olen kiitollinen…

 

Nuorten ihmisten poliittisesta aktiivisuudesta

Yhä suurempi osa nuorista amerikkalaisista näyttää havahtuneen poliittisesta horroksesta. Tämä on erinomainen asia, se tuo valoa valtaosin synkkään kuvaan amerikkalaisen politiikan nykytilasta. Nuorten idealismi tuo tarpeellista vastapainoa meidän keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten paikoitellen kyyniselle realismille.

 

Kyvystä pistää urheilu perspektiiviin

Vielä muutama vuosi sitten hävitty ottelu saattoi pilata koko viikkoni. Torinon talviolympialaisten finaali vaurioitti pysyvästi suhdettani jääkiekkoon. On helpotus havaita, etteivät Atlanta Bravesin tappio playoffseissa ja kauteen liki mestarisuosikkina lähteneen Atlanta Falconsin surkeat kaudet enää pilaa syksyäni.

 

Amerikkalaisen akatemian korkeasta tasosta

Luettuani jälleen tukun uusia ja erinomaisia tietokirjoja – ja verrattuani keväällä amerikkalaisen historian tulkinnan tasoa japanilaiseen versioon – olen jälleen iloinen länsimaisesta kyvystä itsekritiikkiin ja kliiniseen tieteellisyyteen. Huutomyrsky ei ole koko totuus. Kohkaamisen ja syklisen kriisiajattelun takaa löytyy vakavamielistä ja rakentavaa ajattelua.

 

Läntisen maailman ryhtiliikkeestä

On ollut ilo havaita Euroopan ja amerikkalaisten instituutioiden puolustavan itseään populistista kuohuntaa vastaan. Viime vuosien poliittinen sirkus on synnyttänyt vastareaktion, puolustaa vastuullisia faktoja, kansainvälistä yhteistyötä ja historiallisen vaurauden ja vapauden luonutta poliittis-taloudellista järjestelmää.

 

Television uudesta kulta-ajasta

The Good Place, Atlanta, Deuce, Babylon Berlin, Barry… Me elämme keskellä television renesanssia. Pieni ruutu tuottaa yhä älykkäämpää ja hauskempaa materiaalia.

Hyvää kiitospäivää!

 

Soundtrack: Courtney Marie Andrews, May Your Kindness Remain.