Kieliriita Amerikan malliin

Huhtikuun lopulla Texas otti askeleen kohti englannin julistamista osavaltion viralliseksi kieleksi. Jos Texasista tulee virallisesti yksikielinen osavaltio, tämä olisi historiallisesti, kulturaalisesti, ja eettisesti surkea päätös.

Yhdysvalloissa ei ole virallista kieltä. Vaikka englanti on maan ehdottomasti yleisin kieli, Yhdysvallat ei ole koskaan ollut yksikielinen maa.

Amerikka on siirtomaa-ajoista saakka ollut monikielinen maa. Ennen itsenäisyyttä Pohjois-Amerikan asukkaat puhuivat kymmeniä intiaanikieliä, ranskaa, espanjaa, afrikkalaisten orjien kieliä, saksaa, hollantia, sekä muiden pienempien siirtolaisryhmien kieliä – suomi mukaanluettuna.

Vielä tänään Etelä-Lousianassa ja Pohjois-Mainessa kymmenet tuhannet puhuvat äidinkielenään ranskaa. Espanja ei ole pelkästään siirtolaisten kieli; esimerkiksi osa Etelä-Texasia on ollut sitten 1700-luvun valtaosin espanjankielinen. Uuden Meksikon ja Arizonan alueella navaho on vieläkin yleinen keskustelukieli. Lisää tähän kymmenet siirtolaisryhmät, ja Baabelin tornin rakennusmaa on kasassa. Naapurustoni ruokakaupassa kuulen joka vierailulla espanjaa sekä usein myös afrikaansia (naapurustossani asuu paljon eteläafrikkalaisia).

Siirtolaisvirtojen kasvu on säikäyttänyt miljoonat (valtaosin valkoihoiset) amerikkalaiset taisteluun englannin kielen puolesta. Huoli Yhdysvaltojen muuttuvasta identiteetistä on poikinut paitsi siirtolaisvastaisuutta, mutta myös kampanjan englannin kielen virallistamisen puolesta.

Englannin kielen asettaminen viralliseksi kieleksi olisi vahvassa ristiriidassa Yhdysvaltain historian ja periaatteiden kanssa. Yhdysvaltojen identiteetti perustuu perustuslakiin, ei jaettuun historiaan, kieleen, tai etniseen perimään. Englannin puskeminen viralliseksi kieleksi edustaa angloamerikkalaisen perimän korostamista muita siirtolaisryhmiä aidommaksi amerikkalaisuuden osoitukseksi.

Paitsi eettisesti kyseenalaista, englannin julistaminen viralliseksi kieleksi on turhaa. Yhdysvalloista–tai koko maailmasta–tuskin löytyy yhtään tutkijaa, joka on huolissaan englannin kielen asemasta. Kavereideni esi-isät puhuivat jiddishiä, hindiä, saksaa, ja ruotsia, mutta me keskustelemme tänään englanniksi. Tunnustan, että parin vuosikymmenen maassa oleskelun jälkeen puhun itsekin mielummin englantia.

Lyön vetoa, että kieliriita nousee myös republikaanien esivaalikampanjan puheenaiheeksi, ja jokaisen presidenttikokelaan pitää rummuttaa virallisen englannin puolesta voittaakseen sosiaalisesti konservatiivien esivaaliäänestäjien tuen. Tämä on ikävää. It’s a shame. Det är synd. Quel dommage! Qué pena.

Soundtrack: Bob Dylan, Romance in Durango.