Kaupunkien comeback

Profiilikuva
Blogit Americana
Marko Maunula on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jokainen laajalti Yhdysvalloissa matkustanut suomalainen muistanee ensimmäisen kokemuksensa autiosta suurkaupungin keskustasta, tyhjistä kaduista pilvenpiirtäjien välissä.

Amerikkalainen Toisen maailmansodan jälkeinen asutuspolitiikka käytännössä tähtäsi kaupunkien tyhjentämiseen. Sodanjälkeinen vauraus houkutteli entiset keskustan kerrostaloasukkaat etsimään omaa rauhaa ja nurmikonpalaa lähiöistä, ja koulujen rodullinen integroituminen tarjosi rasistisille ja pelokkaille kansalaisille lisämotiiveja. William Levittin huippuunsa kehittämä omakotitalojen nopea ja edullinen massarakentaminen toi omakotitalot miljoonien ulottuville, ja presidentti Dwight D. Eisenhowerin interstate-valtatiesysteemi mahdollisti helpon ja nopean sukkuloinnin keskustan työpaikkojen ja lähiöiden välillä.

Toisen maailmansodan ja 1990-luvun lopun välillä keskustat rappeutuivat. Keskiluokka katosi ensin, ja duunarit seurasivat pomojaan pian lähiöihin. Korporaatiot jatkoivat pilvenpiirtäjien rakentamista keskustoihin, raivaten jäljellä olevat asuinrakennukset pois tornien tieltä. Keskustoista tuli pilvenpiirtäjien hallitsemia toimistoalueita, jotka elivät aamukahdeksan ja iltakuuden välillä. Hämärän jälkeen kaduilla vaelsivat ainoastaan köyhät, kodittomat, ja turistit.

Ensimmäisellä vierailullani Atlantaan (1991) päivittelin keskustan onttoa tyhjyyttä. Miljoonakaupunki näytti suurin yhtä dynaamiselta ja elävältä kuin suomalainen keskikokoinen sisämaan kaupunki.

Tänään Atlantan keskusta on herännyt taas eloon. Keskustan alueella näkyy tuliteriä 20-30 kerroksisia asuinrakennuksia, ja lisää on tulossa. Ydinkeskustasta löytyy taas ruokakauppoja, kiinnostavia ravintoloita, ja reurbanisaation pioneereja homoista taitelijoihin, opiskelijoista keskiluokkaisiin ammattilaisiin. Keskustan comeback alkoi 1990-luvulla ja jatkuu edelleen, satunnaisista vaikeuksista huolimatta.

Atlantan umpiliberaali keskusta on saanut yllättävän kumppanin taisteluun paremman joukkoliikenteen sekä jatkuvan reurbanisaation puolesta: Atlantan konservatiivisen kauppakamarin.

Jokainen tuntee Yhdysvaltain sinipunaisen vaalikartan, joka osoittaa republikaanien ja demokraattien osavaltiot ja demografiset rajat. Mutta jos siirrämme katseen piirikuntatasolle, havaitsemme, että poliittinen vääntö ei tapahdu pelkästään etelän ja pohjoisen, rannikon ja sisämaan välillä, vaan myös kaupunkien ja lähiöiden sekä maaseudun välillä.

Poliittinen oikeisto on kauan inhonnut kaupunkeja, ja useimmat kaupunkilaiset ovat vastanneet kritisoimalla lähiöitä sekä maaseudun ”juntteja.” Atlanta on malliesimerkki jännitteistä.

Atlanta on korkeasti koulutettujen valkoisten liberaalien, afroamerikkalaisten, ja vaistonvaraisesti vasemmalle kallellaan olevien taiteilijoiden, homojen, boheemien, ja opiskelijoiden asuttama kaupunki. Republikaaneilla ei ole Atlantan keskustassa juuri minkäänlaista poliittista jakoa.

Kaupunkia ympäröivän kehätien ulkopuolella tilanne muuttuu välittömästi. Pohjoiset lähiöt ovat megakirkkojen ja Newt Gingrich -republikaanien luvattua maata. He äänestävät republikaaneja yhtä uskollisesti, kuin keskusta äänestää demokraatteja.

Keskustan demokraatit ovat suuttuneita lähiöiden republikaaneille, jotka tulevat käyttämään heidän puistojaan, museoitaan, ja muita palveluita, mutta eivät halua antaa palveluille verorahojaan. Republikaanit vierastavat liberaaleja, jotka aina tietävät paremmin mitä muiden pitäisi tehdä heidän rahoillaan.

Nyt vankan republikaaninen suur-Atlantan kauppakamari on hieromassa sopua. Alueen liiketoiminta on tiedostanut, että jännitteet eivät palvele kenenkään etua, eivätkä lähiöt tule toimeen ilman dynaamista, elävää, ja hyvin toimivaa keskustaa sekä liikenneyhteyksiä.

Suur-Atlanta äänestää heinäkuussa mittavasta uudesta liikennejärjestelystä, joka pyrkii laajentamaan Atlantan heikkoa joukkoliikennettä kansainvälisen suurkaupungin tasolle. Visioijat puhuvat raitiovaunujen paluusta, metroverkoston mittavasta laajentamisesta, sekä autoliikenteen uudelleenjärjestelyistä. Kauppakamari on sijoittanut kahdeksan miljoonaa dollaria mainoskampanjaan, joka yrittää saada pohjois-Atlantan konservatiivit äänestämään veronkorotuksilla maksettavan joukkoliikenteen puolesta.

Sekä keskustan tukeminen, verot että joukkoliikenne ovat perinteisesti konservatiivien vierastamia ajatuksia, mutta ääni kellossa on muuttunut. Suuryritykset ovat kritisoineet Atlantan liikennesolmua ja uhanneet siirtää operaatioitaan pois alueelta, ellei Atlanta kykene helpottamaan ruuhkia.

Huoli kukkarosta on ohjannut myös konservatiivit ymmärtämään elinvoimaisen keskustan ja joukkoliikenteen tärkeyden. Keskustan liberaalit tiedostavat myös entistä paremmin toimivan liike-elämän merkityksen. Kestävän urbanisaation paluu on jälleen askeleen lähempänä. Mikäli tämä kehitys jatkuu, Yhdysvallat palaa eurooppalaismalliseen kaupunkielämään jo muutaman vuosikymmenen sisällä.

Soundtrack: The Lovin’ Spoonful, Summer in the City.