Marko Maunula seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa ja populaarikulttuuria.

Kaupunki vastaan maaseutu

Marko Maunula
Blogit Americana 14.10.2013 18:06

Keskustelin joku aika sitten aidon Etelän punaniskan kanssa Atlantasta sekä maaseudusta.

Atlanta Bravesin baseball-pelissä vierustoverini aloitti, Etelän sosiaaliseen tapaan, rupattelun kanssani. Hän oli tullut kaupunkiin keski-Georgiasta katsomaan Bravesia, käymään ostoksilla sekä pitämään vähän oluenmakuista hauskaa vaimonsa kanssa. Kaupungissa vierailu oli ookoo, mutta ei, häntä ei saisi muuttamaan Atlantaan, ei toki. Leikin varjolla hän nälvi kaupunkiani: ”Hinttejä, friikkejä, töykeitä jenkkejä… saatte pitää kylänne.”

Miljoonien amerikkalaisten vihamielisyys kaupunkeja kohtaan on melko hätkähdyttävää. He mollaavat vierailemaansa kaupunkia surutta, pilkaten sen asujaimistoa ja vakuutellen itselleen ja muille, kuinka tämä ei ole ihmiselle hyvä paikka elää, ja kuinka kaupungin asukkaat ovat töykeitä ja epäkohteliaita. He näkevät rikollisia ja narkkareita ja kummallisia hiippareita liki joka kadunkulmassa. Jos nämä maalta tulleet vieraat keskustelevat kaupunkilaisen kanssa, kaupunkilaisten pitää liki pyytää anteeksi asuinympäristöään ja kohdella vierasta poikkeuksellisen ystävällisesti, muuten kaupunkilainen on töykeä ja selvästi luulee olevansa parempi kuin maalainen.

Yhdysvalloissa kaupunkien viha on metapolitiikan tasolla merkittävä teekutsu-liikettä ruokkiva ilmiö. Kun rikomme amerikkalaisen vaalikartan piirikuntien tasolle, huomaamme, että kyseessä on liberaalit kaupungit vastaan konservatiiset lähiöt ja maaseutu -jako. Kaupungit edustavat toiseutta ja pelottavaa pluralismia baseball-matsin rupattelukaverilleni sekä miljoonille hänen hengenheimolaisilleen.

Kaupunkien vastainen kauna on, luonnollisesti, ikävä ilmiö – aivan kuten joidenkin elitististen liberaalien hiljainen ja usein huolellisesti piiloitettu maaseudun halveksuminen. Amerikkalaisen poliittisen kulttuurin rappio sekä sitä leimaava irrationaalinen raivo vastapuolen demonisointi selittyy monilla tavoin kaupunkien ja maaseudun välisellä kitkalla.

Olen joskus ehdottanut leikilläni, että Yhdysvallat tarvitsisi maan sisäisen vaihto-oppilasjärjestelmän, jossa San Franciscon liberaalit viettäisivät vuoden Mississippin umpikonservatiivisella maaseudulla ja päinvastoin. Maan eri osat eivät yksinkertaisesti tunne toisiaan. He ovat toisilleen yhtä vieraita kuin kreikkalainen maanviljelijä lontoolaiselle somistajalle, tai portugalilainen kalastaja helsinkiläiselle trukkikuskille.

Kunnollinen avautuminen kaupunkilaiseen kulttuuriin sekä niiden sallivaan moniarvoisuuteen tekisi hyvää miljoonille raivon politiikkaa uhkuville teekutsulaisille. Toisaalta, tutustuminen maan keskiosien todellisuuteen sekä sen asukkaiden elämään auttaisi monia liberaaleja ymmärtämään raivon politiikan juuret sekä paikoitellen valtavat haasteet, jotka talouden rakennemurros ja valtavat demograafiset muutokset ovat heittäneet maaseudun asukkaiden niskaan.

Soundtrack: Mott the Hoople, All the Way from Memphis.

Marko Maunula

Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.

Keskustelu

Amerikan maalaisten kaupunkiviha ei siis eroa mitenkään suomalaisten landepaukkujen Helsinki-vihasta.

Pipo löysemmälle Marko, pipo löysemmälle. Huumorintaju on indikaatio älykkyydestä ;-)

Ehkä törmäyskurssi liittyy myös aikamääreisiin? Populismin aika on, Timo Soinia siteeraten, tässä ja nyt, konservatismin menneisyydessä ja radikalismin tulevaisuudessa. Suomessa kitkaa syntyy kahden viimeisen määreen välille ja mm. persuilmiö on valmis. Ihmiset, jotka kohtaavat globalisaation tuoman massatyöttömyyden, hyvinvointivaltion palvelujen leikkaukset ja valtiotasolta johdetun maahanmuuton kontroversaalin arjen konkreettisesti elämässään eivät välttämättä ole innoissaan kuulemaan maalailuja kauniista tulevaisuudesta, jolloin epäkohdatkin muuttuvat epämääräisen liberaalin hyveen tasolla ”monikulttuuriseksi rikkaudeksi”. Tässä ja nyt asiat ovat epämääräisellä tolalla. Eittämättä särmät hioutuvat puolin ja toisin jatkossa, eikä näköala mitenkään tee esim. rasismia hyväksyttäväksi mutta kyllä niissä myös oma pointtinsa on.

Topeliaaninen vastakkainasettelu ”terve” maaseutu vs. ”syntinen” kaupunki ei ole pelkästään suomalaiskansallinen ilmiö. 1800 -luvun eurooppalaisen nationalismin ja kansallisromantiikan heijastumia on nähtävissä uuden mantereen asukkaiden sielunmaisemassa.

”Amerikan maalaisten kaupunkiviha ei siis eroa mitenkään suomalaisten landepaukkujen Helsinki-vihasta.”

”Landepakku” ei siis ole mitään landevihaa vaan neutraali ilmaus idiooteista, jotka eivät satu pitämään jostakin Helsinkiin liittyvästä?

Kunhan kysyin. Blogaajalla saattaa olla myös jotain vaikeuksia käsitellä ”punaniskoihin” kohdistuvaa pelkoansa.